Uppopallo

Altaan syvyys vaihtelee 3,5:stä 5 metriin. Kenttä on leveydeltään 8–12 ja pituudeltaan 12–18 metriä. Altaan reunalla ovat vaihtoalueet penkkeineen ja jäähypenkit. Maatuomari ja kaksi vesituomaria ohjaavat peliä vedessä kuuluvan summerin ja käsimerkkien avulla. Toinen vesituomareista käyttää paineilmalaitteita ja tarkkailee peliä altaan pohjasta. Maatuomarin apuna ovat kirjurit, ajanottaja ja vaihtojen valvoja.

Uppopallomaaleina on kaksi tukevaa metallikoria, jotka ovat altaan pohjassa seinää vasten, keskellä kumpaakin päätyä. Maalin korkeus on 450 mm ja pehmustetun yläosan halkaisija 400 mm.

Pallo on mustavalkoinen tai kokopunainen, suolavedellä täytetty muovipallo. Näin pallo saadaan vettä raskaammaksi ja uppoavaksi. Pallon uppoamisnopeus on noin metri sekunnissa. Pallon ympärysmitta on 530 mm miehillä ja 500 mm naisilla eli se on vähän keilapalloa pienempi.

Peliaika normaalin pituisessa ottelussa on 2x15 minuuttia tehokasta peliaikaa. Erien välissä on 5 minuutin tauko. Tällöin joukkueet myös vaihtavat puolia. Jäähyn pituus on 2 minuuttia. Kummallakin joukkueella on oikeus yhteen minuutin mittaiseen aikalisään ottelua kohden.

Ottelua kohti voidaan käyttää enintään 15 pelaajaa, joista 6 on yhtä aikaa vedessä, 6 vaihtopenkillä lepäämässä ja 3 reservissä. Kummankin joukkueen vaihtopelaajat istuvat vaihtopenkillä pelin aikana ja sukeltavat peliin vaihtoalueen kautta. Vaihdot tapahtuvat lentävinä, kuten esimerkiksi jääkiekossa. Ottelun aikana saa vaihtaa reservipelaajan kaksi kertaa.

Ottelun alkaessa pallo on altaan pohjassa keskellä pelikenttää. Kummankin joukkueen tulee tällöin olla korilinjalla vedessä, ainakin toinen käsi seinää koskettaen. Vaihtopelaajat istuvat vaihtopenkillä. Maatuomari käynnistää pelin pitkällä jatkuvalla äänimerkillä; samalla käynnistyy pelikello. Joukkueet sukeltavat kohti palloa, ja kamppailu pelin voitosta alkaa.

Pelaajat ovat vesivuorollaan altaassa 1–2 minuuttia tehden noin 10–40 sekunnin sukelluksia. Välillä käydään pinnassa täyttämässä keuhkot ja sukelletaan takaisin sopivaan kohtaan. Pinnassa snorkkelin kautta hengittäminen sallii pelin seuraamisen koko ajan. Palloa kuljetetaan ja syötellään pelaajalta toiselle edeten kohti vastustajan koria. Tavoitteena on työntää pallo vastustajan koriin.

Vastustajan ohittaminen kolmiulotteisessa elementissä on yhteisvoimin helppoa, mutta korin teko onkin jo vaikeampaa. Ylivoimatilanteet ovat tässäkin lajissa maalivahdin painajaisia.

Vaihtoon tuleva pelaaja kierähtää ketterästi altaan reunalle, jolloin hänen vaihtopelaajansa sukeltaa vaihtokäytävän kautta peliin. Maalin jälkeen pelaajat palaavat päätyihinsä. Tämän jälkeen koritettu joukkue hyökkää omasta päädystä saatuaan merkin.

Hyvä pelaaja pystyy tarvittaessa pelaamaan kaikkia pelipaikkoja. Hyökkääjä joutuu myös puolustamaan ja puolustaja hyökkäämään. Kaikki pelaajat joutuvat tarvittaessa täyttämään maalivahdinkin paikan. Tästä huolimatta pelaajat erikoistuvat eri tehtäviin: maalivahdeiksi, puolustajiksi tai hyökkääjiksi. Uppopallokentässäkin on vasen ja oikea puoli, joten on myös oikea ja vasen laitahyökkääjä, vastaavat puolustajat, keskushyökkääjä ja maalivahti. Käytännössä kuitenkin maalivahti ja keskushyökkääjä pelaavat samaa paikkaa: puolustettaessa on kaksi maalivahtia ja hyökättäessä on kaksi keskushyökkääjää, jolloin nämä pelaajat ovat vuorotellen pohjassa, koska ilma kuitenkin loppuu kesken. Joukkueessa on kaksi kentällistä, joten lähes jokaisella kenttäpelaajalla on vaihtomies. Maalivahtipaikkaa pyöritetään tavallisesti kolmella pelaajalla, joista yksi on vuorollaan vaihdossa.

Pelissä on kiellettyä hyökätä varusteita vastaan. Kiellettyä on myös potkaista, lyödä tai kuristaa vastustajaa. Pallottoman pelaajan taklaaminen tai kiinnipitäminen ei ole sallittua. Korin saa peittää ainoastaan vartalolla, eikä koriin saa tarttua. Ainoastaan pallonhaltijaan saa tarttua pallon riistämiseksi ja pallonhaltija saa tarttua pallottomaan pelaajaan. Kun pallo irtoaa, on pelaaja päästettävä heti irti. Jälkipelistä rangaistaan. Palloa ei saa kuljettaa tai heittää vedenpinnan yläpuolella.

Hyvässä maskissa on lämpökarkaistu lasi, jolloin ei tarvitse pelätä mahdollisen rikkoutumisen myötä syntyviä sirpaleita. Maskissa pitää olla mahdollisimman laaja näkökenttä, ja sen ilmatilavuuden pitää käyttömukavuuden takia olla mahdollisimman pieni. Yleensä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota lähinnä ilmatilavuuteen – näkökenttää saa laajennetuksi nopeasti päätä hieman kääntämällä. Maskin tiiviys on ehdottomasti sen tärkein ominaisuus. Niitä valmistetaankin runsaasti erilaisia malleja, joista jokainen sovittamalla löytää juuri omiin kasvonmuotoihinsa tiiviisti istuvan maskin.

Silmälasien tarvitsija voi käyttää piilolaseja (mieluummin halpoja kertakäyttöisiä sen varalta, että ne vedessä pääsisivät huuhtoutumaan karkuun). Joihinkin maskeihin on myös mahdollista saada optisesti hiotut linssit.

Maskiin kannattaa tehdä joustamattomasta repun hihnasta ns. jäykät remmit, jolloin maski ei koko ajan joudu pois päästä tai täyteen vettä, kevyitä iskuja kun maskiin tulee hyvin usein.

Snorkkeli on yksinkertainen putki, joka kiinnitetään maskin remmiin; siinä on hampaiden väliin asetettava suukappale. Snorkkelin tulisi olla halkaisijaltaan riittävän suuri ja toisaalta pituudeltaan riittävän pieni, jotta putkessa vaihtumatta jäänyt ilmamäärä olisi mahdollisimman pieni. Samalla snorkkelin tyhjennys onnistuu nopeammin kuten myös ilmanotto.

Mikäli snorkkeli on liian pitkä, kuten usein on, voidaan se katkaista esimerkiksi veitsellä hieman lyhyemmäksi. Tässä on kuitenkin syytä olla tarkkana, jotta ei katkaisisi snorkkeliaan liian lyhyeksi. Katkaisukohdan reunat tulisi hioa tai leikata hieman pyöreämmiksi. Snorkkeli ei saisi olla myöskään liian kova, jotta sillä ei vahingossa keihästettäisi kanssapelaajia. Tämä voidaan testata puristamalla sormilla snorkkelin pää lyttyyn.

Räpylöinä käytetään uppopallossa yleensä umpikantaräpylöitä, koska ne ovat kevyemmät eikä niissä ole turhaan solkia, jotka jouduttaisiin suojaamaan. Lisäksi ne ovat usein halvemmat kuin avokantaräpylät.

Räpylöitä on saatavilla sekä pehmeämpiä että jäykempiä versioita, joista valitaan omaan jalkaan ja omalle potkulle sopivat. Kannattaakin, mikäli se on vain mahdollista, pyrkiä testaamaan räpylän soveltuvuus itselleen ennen sen hankkimista.

Lakkeja on siis sinisiä sekä valkoisia; niissä tulee sääntöjen mukaan olla korvasuojat ja pelinumero. Yleisen harhaluulon vastaisesti korvasuojus ei estä paineenvaihtelujen tuntemista. Todellisuudessa suojus on estämässä korvalehden repeämistä. Se suojaa myös tärykalvojen puhkeamisen mahdollisissa kontaktitilanteissa. Virallisissa otteluissa joukkueessa ei saa olla kahta samannumeroista pelaajaa.

Muita varusteita, joita uppopallossa voidaan käyttää, ovat hammassuojat sekä miehillä alasuojat.

Hammassuojina käytetään ainoastaan ylähampaita suojaavia malleja – sellaiset eivät häiritse hengitystä. Jotkut pelaajat eivät käytä hammassuojia, koska kokevat niiden yhdessä snorkkelin kanssa täyttävän suun liiaksi.

Alasuojiksi käyvät mitkä tahansa esimerkiksi jääkiekossa käytettävät alasuojat. Jotkut pelaajat pitävät mukavampana vaihtoehtona jääkiekkomaalivahtienkin käyttämää hieman pidempää mallia, mutta yleensä tähän ei ole tarvetta.