Unkarilaiset rapsodiat

Unkarilaiset rapsodiat on Franz Lisztin säveltämä sarja rapsodioita pianolle. Sarja koostuu 19 osasta, joista tunnetuin on Unkarilainen rapsodia nro 2. Liszt sävelsi Unkarilaiset rapsodiat vuosien 1846 ja 1885 välisenä aikana. Viisitoista ensimmäistä rapsodiaa julkaistiin vuoteen 1853 mennessä, mutta loput ovat vasta säveltäjän viimeisiltä vuosilta.[1] Liszt sovitti Franz Dopplerin avulla rapsodiat 2, 5, 6, 9, 12 ja 14 orkesterille. Orkesterisovitukset numeroitiin uudelleen numeroilla 1–6, eivätkä ne vastaa alkuperäisiä numeroita lukuun ottamatta rapsodiaa numero 2. Alkuperäinen rapsodia nro 14 toimi perustana Lisztin säveltämälle Unkarilaiselle fantasialle pianolle ja orkesterille.

Liszt halusi luoda Unkarilaisista rapsodioista eräänlaisen kollektiivisen kansalliseepoksen Unkarille. Hän lainasi rapsodioihin paljon vaikutteita ja melodioita kansanmusiikista. Liszt kuitenkin käytti niissä lähinnä Unkarin romanien perinteistä musiikkia, jonka hän oletti muodostavan unkarilaisen kansanmusiikin perustan. Myöhemmin Zoltán Kodaly ja Béla Bartók osoittivat tämän käsityksen virheelliseksi keräämällä tuhansia aitoja unkarilaisia kansansävelmiä. Unkarilaiset rapsodiat noudattavat romanien perinteisen csárdás-tanssin paikallista muotoa, johon kuuluu tempon vaihtelu hitaiden (lassan) ja nopeiden (friss) osien välillä. Liszt onnistui taitavasti luomaan pianolla perinteisen mustalaisorkesterin soitinten, viulujen ja symbaalin tunnelman.[1] Joissain rapsodioista on käytetty samoja melodioita, joita Johannes Brahms käytti myöhemmin Unkarilaisissa tansseissaan. Rapsodiassa nro 13 puolestaan kuullaan sama melodia, jota Pablo de Sarasate käytti myöhemmin teoksessaan Mustalaislauluja, ja rapsodiassa nro 15 Rákóczi-marssi, jota Hector Berlioz oli käyttänyt teoksessaan Faustin tuomio[2].

Aitojen kansanlaulujen lisäksi Unkarilaisissa rapsodioissa on lainattu myös aiempien unkarilaisten säveltäjien musiikkia.[1]