Universaali

Perinteisen realistisen näkemyksen mukaan oliot ovat partikulaareja ja niiden ominaisuudet universaaleja. Universaalien keskeinen piirre on se, että ne ovat toistettavia: sama universaali voi esiintyä toistuvasti useissa partikulaareissa.[5] Esimerkiksi universaali ”olla vihreä” voi toistua yhtä lailla ruohossa, sammakossa kuin omenassa. Erottelua vastaa skolastiikassa tehty ero olion mikyyteen ja tämyyteen.

Perinteisen realismin lisäksi myös perinteinen nominalismi hyväksyy erottelun universaalien ja partikulaarien välillä, vaikka pitääkin universaaleja näennäisentiteetteinä, jotka voidaan palauttaa partikulaareihin. Kaikkien filosofien mukaan jako universaaleihin ja partikulaareihin ei ole kuitenkaan perusteltu. Esimerkiksi W. V. O. Quine, joka hyödynsi predikaattilogiikan kvantifikaatioteoriaa väitelauseiden analyysiin, katsoi ettei universaaleja vastaavia predikaatteja tarvitse eikä pidä olettaa olemassa oleviksi entiteeteiksi. Quinen kantaa voidaan pitää äärinominalistisena.[6] Frank Ramsey puolestaan kyseenalaisti jaon universaaleihin ja partikulaareihin sillä perusteella, ettei aina ole selvää, mikä termi kussakin lauseessa toimii subjektina ja mikä predikaattina. Esimerkiksi lause ”omena on vihreä” voidaan tulkita myös lauseeksi ”vihreä on omenan väri”. Näin ”vihreä” voisi ensin mainitussa lauseessa olla universaaliin viittaava predikaatti, mutta jälkimmäisessä lauseessa partikulaariin viittaava subjekti.[7]

D. M. Armstrong huomauttaa kuitenkin, että jako primaarisiin substansseihin (yksilöolioihin) ja niiden ominaisuuksiin on perusteltu. Niiden välillä on se perustavanlaatuinen ero, että ominaisuudet voivat olla sekä yksilöolioiden että toisten ominaisuuksien ominaisuuksia, kun taas yksilöoliot eivät voi olla minkään ominaisuuksia. Tämä heijastaa Armstrongin mukaan perustavaa ontologista eroa universaalien ja partikulaarien välillä.[8] Frank Jackson on puolestaan kyseenalaistanut Quinen näkemyksen sillä perusteella, ettei kaikkia yleiskäsitteitä sisältäviä väitelauseita voida palauttaa kvantifioiduiksi lausekaavoiksi ilman väitelauseiden merkityksen muuttumista.[9]

Pääartikkeli: Universaalien ongelma

Universaalien ongelma on yksi tietoteorian keskeisimpiä ongelmia. Universaalien olemassaolon ongelmaa tutkii myös ontologia eli oppi olevasta.

Ongelma liittyy partikulaarien olioiden tunnistamiseen ja liittämiseen objektijoukkoon. Ihminen voi tunnistaa esimerkiksi yhden yksilöllisen kasvin sijoittaen sen samalla puiden kategoriaan. Universaali on tällöin se ominaisuus, joiden perusteella eri yksilöoliot tähän kategoriaan sijoitetaan.

Eräs klassinen ratkaisumalli universaalien ongelmaan on realismi sellaisena kuin se esiintyy Platonin keskikauden ajattelussa. Platonin mukaan jokaista ominaisuutta vastaa idea. Nämä ideat ovat olemassa yksilöllisinä, ajattomina ja täydellisinä entiteetteinä omassa metafyysisessä todellisuudessaan aistimaailman tuolla puolen. Platonin ideaopin ideat vastaavat sitä, mistä on myöhemmin käytetty nimeä universaalit. Platonin mukaan ihminen voi oman ajattelunsa ja ymmärryksensä kautta koskettaa ideoiden maailmaa, jossa myös puun perusidea sijaitsee. Ihminen voi siis tunnistaa havaitsemansa olion juuri tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi vertaamalla havaintojaan ideamaailman ideoihin. Platonin mukaan universaalit ideat olivat olemassa vaikka partikulaareja ei olisi olemassa lainkaan.[1]

Aristoteles ratkaisi saman ongelman korostamalla järkeä, joka tavoittaa havaintomaailman partikulaaristen olioiden yhteiset ominaisuudet. Samoja ominaisuuksia kantavat oliot voidaan Aristoteleen mukaan tunnistaa juuri järjen avulla yhteiseen kategoriaan kuuluviksi. Hänen mukaansa universaalit olivat olemassa, mutta erottamattomina kaikista partikulaareista, joissa ne ilmenevät.[1]

Toinen ratkaisumalli on nominalismi. Sen mukaan universaalit, kuten Platonin ideat, ovat tarpeettomia kielen, ajattelun ja todellisuuden selittämisessä. Ainoastaan yksilöoliot eli partikulaarit ovat todellisia, mutta havainnoitsijana toimiva ihminen voi ryhmitellä niitä yhteen niiden samankaltaisuuksien perusteella. Nominalistit ovat usein empiristejä. Muun muassa George Berkeley esitti perusteluja universaalien olemassaoloa vastaan käyttäen nominalistisia argumentteja. Hän käytti termiä ”idea” viittaamaan atomisen luonteen omaaviin aistimuksiin. Niitä voitiin ryhmitellä samankaltaisuuksien perusteella, tai sitten voitiin ottaa jokin yksittäinen ilmentymä, kuten jonkun tietyn näkyvillä olevan sammakon vihreän sävy, paradigmaattiseksi esimerkkitapaukseksi tai prototyypiksi, ja sen jälkeen lukea kaikki sitä muistuttavat kuuluvaksi samaan tyyppiin tai kategoriaan.

Konseptualismi erotetaan usein kolmanneksi ratkaisumalliksi realismin ja nominalismin ohelle. Se voidaan kuitenkin lukea nominalismin osaksi nimellä käsitenominalismi.[10] Trooppiteorioiden ratkaisu poikkeaa perinteisestä universaalien ongelman asetelmasta siinä, ettei ominaisuuksia pidetäkään universaaleina, vaan partikulaareina. Trooppiteorioiden mukaan universaalit ovat tarpeettomia, joten myös ne ovat nominalismin muunnelmia.

• Mikyys ja tämyys (quidditas ja haecceitas)
• Muoto (forma)
• Olemus (essentia)
• Yleisnimi

• MacLeod, Mary C. & Rubenstein, Eric M.: Universals The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Klima, Gyula: The Medieval Problem of Universals The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)