Underfist: Halloween Bash
Underfist: Halloween Bash on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen animaatiotelevisioelokuva, joka perustuu televisiosarjaan The Grim Adventures of Billy & Mandy. Elokuvan ohjasi Shaun Cashman ja käsikirjoitti Maxwell Atoms. Pääosassa ääninäyttelivät sarjassakin mukana olleet Diedrich Bader, Vanessa Marshall, Maxwell Atoms, C. H. Greenblatt ja Armin Shimerman.
Underfist: Halloween Bash | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Shaun Cashman |
Käsikirjoittaja | Maxwell Atoms |
Säveltäjä | Drew Neumann |
Kuvaaja | Maxwell Atoms |
Leikkaaja | Illya Owens |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Cartoon Network Studios |
Ensi-ilta | 12. lokakuuta 2008 |
Kesto | 61 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elokuva palkittiin Primetime Emmylla vuonna 2009 parhaasta henkilökohtaisesta saavutuksesta animaatiossa. Palkinnon saavutti Andy Suriano hahmojen suunnittelusta.[1]
Juoni
Halloween-yönä Billy, Mandy, Grim ja Irwin ovat tekemässä karkki vai kepponen kiertelyä ovelta ovelle. Billy, Mandy ja Grim päättävät kuitenkin lähteä kotiin saatuaan vain pennejä Draculan luota. Irwin sen sijaan huomaa että hänen elämänsä on menossa hukkaan ilman mitään elämää jännittäviä hetkiä. Yhtäkkiä Mindy houkuttelee Irwiniä avaamaan tietämättään alamaailman portaalin painamalla erään pelottavan näköisen talon ovikelloa. Painettuaan vihreän näköistä timanttia talo räjähtää ja esiin paljastuu portaali, josta vaahtokarkkipupun Bun-Bunin johdolla ilkeä suklaapatukka-armeija hyökkää ihmisten kimppuun. Taistelun aikana mukaan liittyy hirviöitä metsästävä Hoss Delgado, kenraali Skarr, sekä autuaan tietämättömiä koko tilanteesta hämähäkki Jeff ja Fred Fredburger. Irwin huomaa samalla Bun-Bunin siepanneen Mindyn alamaailmaan ja pyytää apua Hossilta. Kaksikko matkaa alamaailmaan, jossa Mindy paljastuu olevan noita. Myöhemmin Bun-Bun kertoo muuttaneensa tytön noidaksi suunnitelmaansa varten. Hoss joutuu kuitenkin matkan varrella kiinni otetuksi ja Irwin puolestaan on peloissaan koko tapahtumasta, kunnes hän päästä sisäisen Draculansa esille. Samalla paikalle ilmestyy hämähäkki Jeff, Skarr, sekä Fred Fredburger, joka on luonut ryhmän nimeltä Underfist. Yhdessä viisikko päättää pysäyttää lopullisesti Bun-Bunin valloitusyrityksen.
Äänirooleissa
Grey DeLisle | … | Mandy, Sis-täti, lapsi, Ike |
Greg Eagles | … | Grim, Sperg, jättipatukka |
Richard Horvitz | … | Billy, Harold, kurpitsa, karkki vai keppinen syöjä #2 |
Vanessa Marshall | … | Irwin, Hossin äiti |
Diedrich Bader | … | Hoss Delgado |
Armin Shimerman | … | kenraali Skarr, karkkiluuranko, rotta, karmiva tonttu |
C. H. Greenblatt | … | Fred Fredburger |
Maxwell Atoms | … | Hämähäkki Jeff |
Phil LaMarr | … | Dracula, isoäiti, Bougersnatch |
Rachael MacFarlane | … | Mindy |
Dave Wittenberg | … | Bun-Bun, karkki vai kepponen syöjä #1, Jimbo |
Greg Ellis | … | Perkins, Peanutbutter Wheel, Tiny Skull |
Dan Gilvezan | … | Confic, Humicun |
Jess Harnell | … | lauluääni |
Martin Jarvis | … | Nergai, poliisi, Tarvis |
Tuotanto
Sarjan luonut Maxwell Atoms aloitti elokuvan tuotannon hieman sen jälkeen, kun itse sarja sai päätöksensä. Elokuva oli saatu valmiiksi kuudessa kuukaudessa, mutta sen esitys viivästyi koska kyseessä oli Halloween-aiheinen tarina. Lisäksi Atomsin piti käyttää elokuvan tuotannossa freelancereita, koska elokuvan tuottanut Cartoon Network ei palkannut vakituista ryhmää, joka työskenteli aikaisemmin sarjan parissa.[2]
Sarjan päähahmojen suhteen Atoms halusi tuoda enemmän esille hahmoja, jotka jäivät sarjan aikana enemmän taka-alalle tai esiintyivät sarjassa vain muutaman jakson verran.[2]
Palkinnot
Voitetut
- Primetime Emmy
- 2009: Erinomainen henkilökohtainen saavutus animaatiossa
Lähteet
- imdb Viitattu 22.12.2009 (englanniksi)
- Animated Shorts: Max Atoms' Swan Song - 'Underfist' Newsrama 9.10.2008 Viitattu 22.12.2009 (englanniksi)