Ulvila

Mannerjää vetäytyi Ulvilan alueelta noin 7600–7500 eaa. Asumiskelpoinen ei Ulvila vielä ollut, sillä alueen peitti noin 200 metriä syvä meri. Ulvilan ylävimmät reunaosat alkoivat kohota meren pinnan yläpuolelle noin 2000 eaa.[11]

Ulvilan asutut osat ovat enimmäkseen melko matalaa, tasaista Kokemäenjokilaaksoa, joten maankohoaminen on vaikuttanut alueeseen voimakkaasti. Kivikaudelta on merkkejä Kiukaisten kulttuuriin kuuluneesta metsästäjä- ja hylkeenpyytäjäasutuksesta. Maanviljely alueella alkoi pronssikaudella, jolloin viljavat tasangot otettiin viljelyskäyttöön. Jälkeensä nämä asukkaat jättivät röykkiöhautoja. Asutus oli tähän aikaan ilmeisesti kiinteää, koostuen yksittäistaloista.

Rautakauden alku toi mahdollisesti mukanaan väestön taantumisen. Ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen jälkeen Ulvilan ja Nakkilan alueelta ei enää tunneta kalmistolöytöjä, joten on mahdollista, että väestö hävisi ja alue muuttui erämaaksi noin vuosituhannen ajaksi.

Samaan aikaan Ulvilan alueella ollut merenlahti jatkoi maatumistaan ja Kokemäenjoki toi nykyisten Friitalan ja Vanhankylän alueille savimaata, joka oli ilmeisesti liian sitkasta muokattavaksi aikakauden tekniikalla. Lähin tunnettu asutus sijaitsi Kokemäellä ylempänä Kokemäkijokilaaksossa.

Pääartikkeli: Ulvila keskiajalla

Ulvilan keskiaikainen kirkko.

Rautakauden vaihtuessa historialliseksi ajaksi maanviljelytaidot kehittyivät ja asutus levisi Kokemäen suunnasta Ulvilan suuntaan. Ensimmäisenä syntyi Haistilan kylä noin 1200-luvulla. Haistila-niminen kylä on myös Kokemäellä, joten väki saattoi olla kotoisin sieltä. Vaikka uudisasutus sitkeämmille saviseuduille tuli rauta-auran myötä mahdolliseksi, oli Kokemäenjoen suiston asutus osin vierasperäistä. Visbyn ja muiden kaupunkien hansakauppiaat tarvitsivat sataman ja tukikohdan, jollaisen harvaan asuttu Ulvilan seutu tarjosi.[12]

Suistossa ei 1100-luvulla luultavasti ollut maataloja, mutta 1200-luvulla tilanne saattoi jo muuttua. Asiakirjoja 1200-luvulta ei ole jäljellä, mutta jo 1300-luvun dokumentit kertovat vilkkaasta toimeliaisuudesta. Uudet asukkaat ja kokemäkiset ratkoivat lukuisia kiistojaan käräjillä, kun nautintaoikeuksista, kalastamojen hallinnasta ja kylien rajoista käytiin uusjakoa. Myös Ruotsin kuningas otti kantaa kiistoihin ja päätti uusista käytänteistä kokemäkeläisten tappioksi. Hiljalleen kokemäkeläisten vaikutusvalta ja hallinta suiston ja sen yläpuolisilla alueilla siirtyi uudisasukkaille näiden elämisen edellytyksiä vahvistamaan.[12]

Ulvila nimettiin kauppalaksi mahdollisesti 1330-luvulla. Kaupunki pormestareineen se ei vielä ollut, sillä Ulvila oli vielä voudin alaisuudessa. Varsinaiset kaupunkioikeudet Ulvilalle myönsi Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen vasta 7. helmikuuta 1365. Vuonna 1347 Ulvila sai lisäksi oikeuden käydä kauppaa Kokemäen markkinoilla.[12] Kaupungilla ei kuitenkaan ollut tapulioikeuksia eikä se siksi päässyt kehittymään. Kaupunkilaiset saivat käydä kauppaa vain Tukholman ja Turun kanssa eivätkä sisämaan talonpojat ja metsästäjät asioineet yksinomaan Ulvilan porvareiden kanssa.

Kaukaisimpia kyliä lukuun ottamatta useimmissa Ulvilan kylissä asuttiin 1400-luvulle mennessä. Kauempana olevat kylät oli perustettu viimeistään 1500-luvulle tultaessa.[12]

Ulvilan kirkon eli Pyhän Olavin kirkon rakentamisen alkuvaiheita ei tiedetä kovin tarkasti. Nykyään kirkko on Ulvilan ainoa säilynyt keskiaikainen rakennus, mutta on epäselvää, rakennettiinko nykyinen kirkko jo 1300-luvulla. Dendrokronologinen tutkimus ajoittaa nykyisen kirkon 1480-luvulle. Toisaalta kirkon perustusten vierestä löydettiin vuonna 2005 rahakätkö, jonka kolikot ovat 1360–1380-luvuilta.^lähde?

Perimätiedon mukaan Ulvilassa sijaitsi 1200–1300-luvuilla Liikistön kirkon lisäksi myös toinen kirkko. Tämä kirkko oli ylempänä joella, nykyään Nakkilaan kuuluvassa Anolan Kirkkosaaressa. Siitä ei ole jäljellä näkyviä jäännöksiä.[13]

Unionisodat olivat rasittaneet ulvilalaisia raskaasti. Kuningas Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1550 ulvilalaiset porvarit muuttamaan perustamaansa Helsingin kaupunkiin. Vaikka porvarit saivat muutaman vuoden jälkeen luvan palata, Suomen herttua määräsi vuonna 1558 uuden Porin kaupungin perustettavaksi seitsemän kilometriä lähemmäksi rannikkoa Kokemäenjoen silloiseen suuhun.

Ulvila edusti 1500- ja 1600-luvuilla Suomen maaseutua ja sitä leimasi kartanolaitos. Sodat, nälänhädät ja väenotot autioittivat taloja, mutta tästä huolimatta väestö kasvoi vuoden 1535 noin 350 hengestä 1600-luvun lopun 600 henkeen. Isonvihan jälkeen kasvu nopeutui. Maksamattomien verojen vuoksi kruunulle joutuneita tiloja ostettiin perinnöksi ja kartanot kehittivät maataloutta. Samalla ne ja isot talonpoikaistalot alkoivat perustaa takamailleen torppia, joiden asukkaat raivasivat suuren osan nykyisestä peltoalasta. Myös Lattomeren suoniitty kuivattiin pelloksi, mikä lisäsi peltoalaa sadoilla hehtaareilla. Väestö kasvoi vuoden 1750 seitsemästä ja puolesta sadasta asukkaasta vuoden 1855 3 800 asukkaaseen.

1700-luvulla perustettiin Leineperin ruukki. Siellä jalostettiin suomalmista takorautaa ja se tuotti myös muurauslaastin ainesosaksi tarvittua kalkkia. Ruukin ympärille syntyi omaleimainen yhdyskunta.

Moderniin yhteiskuntaan siirtyminen paransi hiljalleen kansan elinoloja. Vuoroviljelyä alettiin harrastaa järjestelmällisesti 1880-luvulla ja myös osuusmyllyjä ja -meijereitä perustettiin. Vuonna 1892 Arthur Hellman perusti Friitalan nahkatehtaan, joka muutti Friitalan kylän teollisuusyhdyskunnaksi. Vuonna 1895 valmistui Tampereen–Porin rautatie, jonka seisakkeiksi muodostuivat Friitala ja Haistila. Ajan kuljetusmetodeista kertoo se, että alkuvaiheessa Haistila toimi tavaraliikenteen pääteasemana, jossa satamaan matkalla olleet tavarat lastattiin ruuhiin jokikuljetusta varten. Jokea käytettiin myös puutavaran uittoon 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle saakka.

Vuoden 1865 kunnallishallintouudistuksessa seurakunnan ja kunnan hallinto erotettiin toisistaan. Ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868. Työväestö ja torpparit eivät saaneet kuntakokouksessa ääntään kuuluville, sillä äänioikeus perustui veronmaksuun ja maanomaisuuteen. Ulvila olikin Suomen teollistuneinta aluetta: lähes 30 % väestöstä työskenteli teollisuudessa. Työväenliike saikin heti synnyttyään vahvan aseman Ulvilassa.

Ensimmäinen kiertokoulu perustettiin Ulvilaan vuonna 1855, mutta kansakoulua – Vanhakylän koulua – saatiin odottaa vuoteen 1880, jolloin se empimisen jälkeen perustettiin. Lainakirjaston oli perustanut rovasti Stenbäck jo vuonna 1865. Myös muut tavanomaiset uudistukset saapuivat Ulvilaan: Kaasmarkkuun perustettiin vapaaehtoinen palokunta vuonna 1898 ja Ulvilaan nuorisoseura[14] 1906, joiden toiminta jatkuu edelleen.

Ravanin kylään perustettiin 1880-luvulla 2. Turun tarkk’ampujapataljoonan 7. reservikomppanian harjoitusalue kasarmeineen. Suomen suuriruhtinaskunnan armeija hajotettiin 1900-luvun alussa ja myöhemmin, 1920- ja 1930-luvuilla, paikalla sijaitsi suojeluskunnan leirialue. Reservikomppanian kasarmirakennus siirtyi myöhemmin Satakunnan maanviljelysseuran omistukseen.[15]

Suomen sisällissotaan enemmistö ulvilalaisista osallistui punaisten puolella. Valkoisessa armeijassa taisteli noin 40 ja punaisella puolella 1 500–2 000 miestä. Vuoden 1916 vaaleissa sosiaalidemokraattinen puolue oli saanut ennätysmäisen 77 % kannatuksen. Suomen sotasurmat -projektin tietojen perusteella ulvilalaisia kuoli väkivaltaisesti sisällissodan yhteydessä 312 ja kullaalaisia 99. Näistä valtaosa oli punaisia ja heitä kuoli myös vankileireillä.

Sisällissodan jälkeen torpparit vapautettiin, jolloin syntyi noin 160 uutta tilaa. Elinkeinorakenteen muutos jatkui teollistumisen edetessä. Toisen maailmansodan aikana Toejoen, Koiviston, Ruosniemen ja Kartanon kylät luovutettiin Porin kaupungille, mikä vähensi ulvilalaisten teollisuustyöläisten määrää, mutta toi nämä taajaväkiset yhdyskunnat kaupungin kunnallistekniikan piiriin. Vasemmisto pysyi kuitenkin voimakkaana. Sosiaalidemokraatit ja kommunistien peitejärjestöt menestyivät kunnallisvaaleissa hyvin ja porvarillisella puolella maltilliset voimat saivat suurimman kannatuksen IKL:n jäädessä vähäiseksi tekijäksi. Ulvila on pysynyt vasemmistoenemmistöisenä kuntana nykypäiviin asti.

Toisen maailmansodan jälkeen Ulvilaan asutettiin noin 1 000 evakkoa pääasiassa Hiitolan pitäjästä. Karjalaiset kulttuurivaikutteet toivat Ulvilaan mm. virpomisperinteen ja karjalanpiirakat. Ulvilan väkiluku jatkoi nousuaan suurten ikäluokkien myötä ja 1960-luvulla kunta alkoi kunnanjohtaja Teuvo Aallon johdolla harrastaa aktiivista maapolitiikkaa. Keskimäärin kunta on myynyt viitisenkymmentä omakotitonttia vuodessa, mikä on synnyttänyt Krapiston, Mynsterin, Rantalan, Suurpään, Nummelan, Loukkuran, Nahkurin ja Mukulamäen pientaloalueet. Kerrostaloja on rakennettu Vanhaankylään ja Friitalaan.

Ulvilan yhteiskuntarakenne on muuttunut palveluvaltaiseksi. Friitalan nahkatehtaan toiminta on jo loppunut.[16] Sitä ovat korvanneet huipputekniikkayritykset Cimcorp Oy, Neorem Magnets sekä aivan Porin ja Ulvilan rajalla, tosin Porin puolella sijaitsevat Luvata Pori Oy:n ja Cupori Oy:n (aikoinaan Outokumpu Oy:n) kuparinjalostustehtaat.

Kuntarakenteen muutos on vaikuttanut myös Ulvilaan. Aiemmin Ulvilasta eronnut Kullaa on palannut emopitäjänsä yhteyteen vuonna 2005. Samalla Kullaan seurakunnasta tuli jälleen Ulvilan kappeliseurakunta. Kaupungin nimen Ulvila otti itselleen jälleen vuoden 2000 alusta. Viime vuosina Ulvilan väestö on ollut lievässä laskussa.

Kaupungin asukkaat muodostavat tilastollisesti seuraavat ryhmät:[17]

• 15 vuotta täyttäneitä: 82,2 %
• alimman korkea-asteen tutkinto: 17,0 %
• alemman korkeakouluasteen tutkinto: 12,7 %
• ylemmän korkeakouluasteen tutkinto: 7,3 %
• tutkijakoulutuksen suorittaneet: 0,5 %
• eläkkeellä olevien osuus väestöstä: 25,8 %.

Ulvilan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla silakkamollot eli silakkaperunat ja kirnupiimä, fläskisoosi ja perunavoi sekä korput ja paakkelssit.[18]

Vuoden 2017 lopussa Ulvilassa oli 13 237 asukasta, joista 11 140 asui taajamissa, 1 937 haja-asutusalueilla ja 160:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Ulvilan taajama-aste on 85,2 %.[22] Ulvilan taajamaväestö jakautuu kolmen eri taajaman kesken:[23]

Kaupungin keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kaupunkiin vain osittain. Ulvilan keskuspaikka Vanhakylä sekä Friitala eivät muodosta omia taajamiaan, vaan ne ovat osa Porin keskustaajamaa, joka ulottuu Ulvilan lisäksi usean Porin lähikunnan alueelle.[23] Yhteensä Porin keskustaajamassa on 84 190 asukasta ja sen pinta-ala on 121,37 neliökilometriä.[24]

2015

2019

Seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat Ulvilan kaupungin nykyisellä alueella.[26]

• Kullaan seurakunta (liitetty Ulvilan seurakuntaan 2005)

Vanhakylä eli Vanha-Ulvila on maaseutumainen taajama Ulvilassa. Se sijaitsee Kokemäenjoen itärannalla, ja se muodostaa Ulvilan keskustaajaman itäisen osan.

Friitala on osa Ulvilan kaupungin vajaan 6 000 asukkaan keskustaajamaa.[28] Kokemäenjoen eteläpuolella sijaitsevasta Friitalasta on matkaa Porin keskustaan noin seitsemän kilometriä ja se on myös osa Porin keskustaajamaa.

Haistila on kylä Ulvilan kaupungissa Valtatie 2:n tuntumassa noin kaksi kilometriä kaupungin keskustaajamasta Friitalasta Helsinkiin päin. Pientaloista koostuva asutus on levinnyt lähinnä nauhamaisesti parin kilometrin matkalle Ulvilasta Nakkilaan johtavan maantien varrelle. Haistila on yksi Ulvilan vanhimmista kylistä, sen asutus lienee syntynyt jo 1200-luvulla. Myös Kokemäellä on Haistila-niminen kylä, joten on mahdollista, että Ulvilan Haistilan alkuperäinen asutus on peräisin sieltä.[29]

Harjunpää on 1 500 asukkaan kylä Ulvilassa Porin kaupungin kyljessä. Kylän asutus on pääosin kallioiden päällä ja kupeessa. Harjunpään kylän kallioilta näkyy Harjunpäänjoen ja Kokemäenjoen rantapelloille.[30]

Kaasmarkku on maaseutukylä ja 607 asukkaan taajama Ulvilan itäosassa. Kaasmarkun merkittävimpiä rakennuksia ovat koulu, VPK:n talo ja rukoushuone. Kaasmarkku sijaitsee lähellä Valtatie 11:tä, joka kulkee Porista Tampereelle. Vuonna 2005 Kaasmarkku valittiin Satakunnan vuoden kyläksi.[31]

Ravani on kylä Ulvilan kaupungissa Kokemäenjoen pohjoispuolella Yhdystien 2440 varrella. Ulvilan keskustaajamaan kuuluvaan Vanhakylään on matkaa runsas kilometri.

Sunniemi on Ulvilan kylä, joka sijaitsee pohjoisempana olevan Harjunpään ja etelämpänä olevan Suosmeren välissä. Maaseudulla sijaitsevan kylän läpi virtaa Harjunpäänjoki. Kylän asutus, noin 90 kotitaloutta, koostuu pääasiassa vanhoista Sunniemen kartanon torpista sekä 1950-luvun maanhankintatiloista, jotka lohkaistiin sodan jälkeen siirtoväelle kartanon maista.

Suosmeri on Ulvilan kylä, joka sijaitsee Ulvilasta Tampereelle johtavan valtatien 11 pohjoispuolella, Ulvilan ja Porin palveluiden läheisyydessä. Kylän laidalla virtaavat Kokemäenjoki ja Saarenluotoa kiertävä Pikkujoki.

Koski on kylä Ulvilassa entisen Kullaan kunnan alueella. Koskin koulussa on noin 80 oppilasta ja luokat esikoulusta kuudenteen sekä iltapäiväkerho.[32]

Kangas on Ulvilaan liitetyn entisen Kullaan kunnan kylä.[33]

Leineperi on 261 asukkaan maaseutukylä Kullaalla Ulvilassa. Leineperi tunnetaan yhtenä Suomen parhaiten säilyneenä kulttuurihistoriallisena ruukkikylänä, ja kylässä vierailee vuosittain useita kymmeniä tuhansia vierailijoita.[34] Kylän merkittävin nähtävyys on vuonna 1771 perustettu Leineperin ruukki.[35]

Levanpelto on kylä Kullaalla Ulvilassa ja myös entisen Kullaan kunnan aiempi nimi. 1.1.2005 alkaen, Ulvilan kaupungin ja Kullaan kunnan kuntaliitoksen jälkeen se on ollut osa Ulvilaa.

Ahmaus on Ulvilan kylä entisen Kullaan kunnan alueella. Ahmaus on laaja, noin 20 kotia käsittävä kyläalue itäisimmässä Ulvilassa, Valtatien 11 varrella.[36]

Palus on kylä Ulvilassa entisen Kullaan kunnan alueella, Palusjärven rannalla. Asukkaita kylässä on noin 230.[37] Palus valittiin Satakunnan vuoden kyläksi vuonna 2000.[38]

• Järventausta
• Saarijärvi