Ulriika Eleonoora

Ulriika Eleonoora (ruots. Ulrika Eleonora) (23. tammikuuta 1688 – 24. marraskuuta 1741) oli Ruotsin kuningatar 1718–1720, ja Kaarle XII:n sisar. Hänen lyhyellä valtakaudellaan Ruotsissa alkoi vapauden aika, kuninkaan yksinvallan sijasta vähitellen lähes kaikki valta keskitettiin valtiopäiville.[1]

Ulriika Eleonoora
Ruotsin kuningatar
Valtakausi	5. joulukuuta 1718 – 24. maaliskuuta 1720
Kruunajaiset	17. maaliskuuta 1719
Edeltäjä	Kaarle XII
Seuraaja	Fredrik I
Syntynyt	23. tammikuuta 1688 Tukholma, Ruotsi
Kuollut	24. marraskuuta 1741 (53 vuotta) Tukholma, Ruotsi
Puoliso	Fredrik I
Suku	Pfalz
Isä	Kaarle XI
Äiti	Ulriika Eleonoora vanhempi
Uskonto	luterilainen

Ulriika Eleonoora oli Kaarle XI:n ja Ulriika Eleonoora vanhemman tytär. Nuoruusvuosinaan hän jäi sisarensa Hedvig Sofian varjoon. Fredrik Hesseniläinen (myöhemmin kuningas Fredrik I) kosi häntä jo 1710, mutta häitä vietettiin vasta 1715.[2]

Ulriika eli suurimman osan elämästään muiden varjossa, mutta sisarensa kuoltua 1708 jälkeen hän alkoi saada huomiota, ja vuonna 1713 hänet valittiinkin sijaishallitsijaksi. Hän johti maata sillä aikaa kun kuningas oli ulkomailla. Heti ensimmäisessä istunnossaan hän teki tärkeän päätöksen ja kutsui valtiopäivät koolle. Hän osallistui kuitenkin harvoin valtaneuvoston kokoontumisiin.[2]

Kaarle XII:n kuoltua 1718 hänelle ei ollut itseoikeutettua kruununperijää, mutta kaksi mahdollista ehdokasta kuitenkin löytyi. Toinen heistä oli Ulriikan aviomies Fredrik Hesseniläinen ja toinen Hedvig Sofian poika, Holstein-Gottorpin herttua Kaarle Fredrik, jota tuki holsteinilainen puolue.[3] Tämän jälkeen Ulriika Eleonoora ilmoitti nousseensa valtaistuimelle. Valtiopäivät suostuivat tunnustamaan Ulriika Eleonooran sillä ehdolla, että hän hyväksyi hallitusmuodon, joka vähentäisi tuntuvasti kuninkaan valtaa.[2]

Vuonna 1720, kun Ulriika Eleonoora luovutti kruununsa miehelleen Fredrik I:lle, tämä luovutti osan valtaa valtiopäiville. Tämä päätti ajanjakson, jota kutsutaan itsevaltiuden ajaksi.[1]

Fredrikin matkustaessa ulkomaille vuonna 1731 ja sairastaessa vuonna 1738 Ulriika Eleonoora palasi jälleen sijaishallitsijaksi.[2]

Ulriikan ja Fredrik I:n avioliitto oli lapseton.[2]

Ulriika luopui kruunusta lähinnä miehensä takia, sillä tämä oli koko ajan neuvonut Ulriikaa hänen ollessaan hallitsijana.^lähde? Ulriika rakasti miestään, mutta tämä lähinnä vain tahtoi Ulriikan siksi, että tällä oli valtaa, ja että Ulriika pystyisi saattamaan Fredrikinkin johtavaan asemaan.^lähde? Ulriika oli uskova, ja kuningattarena olemisen jälkeen hän ryhtyi hyväntekeväisyystyöhön. Hän oli myös kiinnostunut koruista ja hopearahojen keräämisestä.^lähde?

Ulriika Eleonooran mukaan on nimetty Ullanlinnan (ruots. Ulrikasborg) kaupunginosa Helsingissä.[4] Hänelle nimetty kirkko oli Helsingin tuomiokirkon edessä olevalla aukiolla ennen tuomiokirkon rakentamista.[5]