Ulrich von Brockdorff-Rantzau

Ulrich von Brockdorff-Rantzau (29. toukokuuta 1869 Schleswig – 8. syyskuuta 1928 Berliini)[1] oli saksalainen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Saksan ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1918–1919 sekä Saksan suurlähettiläänä Neuvostoliitossa 1922–1928.

Ulrich von Brockdorff-Rantzau
Saksan ulkoministeri
13. joulukuuta 1918 – 20. kesäkuuta 1919
Edeltäjä	Wilhelm Solf
Seuraaja	Hermann Müller
Henkilötiedot
Syntynyt	29. toukokuuta 1869 Schleswig, Preussin kuningaskunta
Kuollut	8. syyskuuta 1928 (59 vuotta) Berliini, Preussin vapaavaltio
Tiedot
Puolue	sitoutumaton
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Brockdorff-Rantzau toimi upseerina vuoteen 1894, jolloin hän siirtyi diplomaatiksi. Hän oli vuosina 1909–1912 Saksan pääkonsulina Budapestissa ja 1912–1918 suurlähettiläänä Kööpenhaminassa.[2] Maailmansodan aikana hän tuki Tanskan puolueettomuuspolitiikkaa, ja sai turvattua Saksan ja Tanskan välisen kaupan jatkumisen.[1] Sodan jälkeen Brockdorff-Rantzau tuli ulkoasiain valtiosihteeriksi (ulkoministeriksi) kansanvaltuutettujen neuvoston alaisuuteen tammikuun alussa 1919 ja jatkoi ulkoministerinä myös Philipp Scheidemannin hallituksessa. Hän johti Saksan valtuuskuntaa Pariisin rauhankonferenssissa. Vaikka hänen asennoitumisensa Saksan tappion jälkeiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen oli melko joustava, hän herätti paljon epäluuloja sodan voittajissa Versailles’n neuvotteluissa 7. toukokuuta 1919 pitämällään vastauspuheella. Siinä hän ilmoitti Saksan kategorisesti kieltäytyvän hyväksymästä rauhansopimukseen ”syyllisyyspykälää”, jonka mukaan Saksa liittolaisineen oli yksin vastuussa sodasta. Ehdotukset Saksan kannalta lievemmistä rauhanehdoista eivät saaneet vastakaikua. Brockdorff-Rantzau kieltäytyi allekirjoittamasta ”sanelurauhaksi” kutsumaansa Versailles’n rauhansopimusta, joten hän erosi ulkoministerin tehtävistä kesäkuussa 1919.[3]

Rapallon sopimuksen solmimisen jälkeen Brockdorff-Rantzau nimitettiin Saksan ensimmäiseksi suurlähettilääksi Neuvostoliittoon vuonna 1922. Hänestä tuli yksi Saksan ja Neuvostoliiton välille syntyneen yhteistyön pääarkkitehteja yhdessä Neuvostoliiton ulkoministeri Georgi Tšitšerinin kanssa. Tuloksena syntyi muun muassa maiden välille huhtikuussa 1926 solmittu Berliinin sopimus, joka vähensi Saksan riippuvuutta länsivalloista ja tasapainotti siten Locarnon sopimusta.[1][3] Brockdorff-Rantzau kuoli ollessaan lomalla Berliinissä vuonna 1928.[3]