Ulla Hamberg

Ulla Margaretha Hamberg (20. lokakuuta 1918 – 22. maaliskuuta 1985)[1] oli suomalainen biokemisti. Hän oli Helsingin yliopiston henkilökohtainen ylimääräinen professori vuodesta 1976. Useat hänen tutkimuksistaan käsittelivät peptidihormoneja ja veren plasmaproteiineja.[2] Hambergin tärkein saavutus liittyi verenpainetta alentavaan eli vasoaktiiviseen bradykiniinipeptidiin.[3]

Turkulaisen apteekkariperheen tytär Ulla Hamberg opiskeli aluksi farmaseutiksi vuonna 1940 ja toimi tutkimusassistenttina Tukholman Karoliinisessa instituutissa vuosina 1948–1953. Filosofian kandidaatiksi Hamberg valmistui 1952 ja väitteli tohtoriksi 1962. Hän työskenteli sen jälkeen eri tutkimuslaitoksissa São Paulossa Brasiliassa sekä Wisconsinin ja Clevelandin yliopistoissa Yhdysvalloissa.[1][3] Palattuaan Suomeen hän toimi Suomen Akatemian nuorempana tutkijana 1963–1965 sekä vanhempana tutkijana 1966–1967 ja 1968–1976. Hän oli myös biokemian dosenttina Helsingin yliopistossa 1962–1976, vt. professorina Oulun yliopistossa 1965, biokemian apulaisprofessorina Turun yliopistossa 1967–1968 ja lääketieteellisen kemian vt. professorina Helsingin yliopistossa 1967–1968. Hamberg oli Suomen Tiedeseuran jäsen vuodesta 1976.[1]