Ulkomaaninvestointi

Ulkomaaninvestointi on ulkomaille tehtävä investointi. Portfolio-investoinniksi kutsutaan investointeja, joissa investoija ei saa haltuunsa niin suurta määrää osakkeita, että hän investoinnin seurauksena saisi päätäntävaltaa investoinnin kohteena olleeseen ulkomaiseen yritykseen. Suoriksi ulkomaaninvestoinneiksi kutsutaan taas niitä investointeja, joissa investoija saa päätäntävaltaan oikeuttavan osuuden ulkomailla toimivan yrityksen tai yrityksen osan toiminnasta (joko ostaa osuutta vanhasta yrityksestä tai perustaa uutta toimintaa). Tarkkaa rajaa ei voida asettaa sille, milloin on kyseessä portfolio- tai suora ulkomaaninvestointi, joskin jotkut lähteet ehdottavat kymmentä prosenttia osakkeista.

Kansainvälisen pääoman liikkeitä on vapautettu 1970-luvulta lähtien kiihtyvällä tahdilla ja ulkomaaninvestoinnit ovat keskeinen osa talouden globalisaatiota. Globalisatiokeskustelussa etenkin suorat ulkomaaninvestoinnit ovat keskeisessä asemassa.

Suorat ulkomaaninvestoinnit

Ulkomaisilla suorilla sijoituksilla tarkoitetaan valtioiden rajat ylittäviä investointeja, joissa ulkomaalainen omistus ylittää 10 prosenttia ostettavasta yrityksestä. Sijoitus voi olla myös 100 prosenttia eli täysin ulkomaalaisessa omistuksessa oleva yritys. Suorat ulkomaaninvestoinnit jaetaan uutta toimintaa luoviin investointeihin (engl. greenfield investment) sekä vanhan toiminnan ostoon (M&A – mergers & aquisitions). Jälkimmäisissä on kyse lähinnä fuusioista ja yritysten ostamisesta. Ulkomaiset suorat sijoitukset vauhdittavat maan kehitystä, sillä ne mahdollistavat uusien pääomien käyttöönottoa. Ulkomaiset sijoitukset ovat myös merkki taloudellisesta kehityksestä ja potentiaalista, sillä sijoittavat hakevat investoinneilleen mahdollisimman suurta tuottoa, joka on mahdollista vain nopeasti kehittyvissä talouksissa.

Ulkomaisen yhtiön ostaessa suomalaisen yrityksen Suomi yleensä hyötyy. Asiaan perehtynyt Vatt:n erikoistutkija Katariina Hakkala kertoo, että ulkomaisessa omistuksessa olevat yhtiöt ovat tuottavampia ja yrityksen myyminen tuo maahan johtamisosaamista ja tutkimuksen ja kehityksen osaamista ym. Tällaiset yhtiöt eivät myöskään lakkauta toimintoja sen useammin kuin kotimaiset.[1]

Yrityksen myyminen ulkomaille on ulkomainen investointi Suomeen. Se tuo maahan pääomaa, ja myyjät saattavat käyttää näitä pääomia kasvuyritysten käynnistämiseen tai uuden yritystoiminnan rahoittamiseen. Luova tuhokin etenee nopeammin tällaisissa yrityksissä, joten maahan syntyy aiempaa tuottavampia työpaikkoja. Tämä on tutkimusjohtaja Mika Malirannan mukaan hyvästä, vaikka usein työpaikkojen katoaminen huomataan paremmin kuin tilalle syntyvät paremmat työpaikat.[1]

Suoriin ulkomaaninvestointeihin liittyen on käytetty ilmaisua Kiina-ilmiö, joka kuvaa länsimaisten yritysten tuotannon ja työpaikkojen siirtymistä työvoimakustannusten ja korkean verotuksen vuoksi Kiinaan ja muihin halpojen tuotantokustannusten maihin. Samanlainen käsite on Intia-ilmiö, joka tarkoittaa länsimaisten palvelujen ja toimistojen siirtymistä halvemman työvoiman maihin, esimerkiksi Intiaan. 1990-luvulla länsimaista alkoi siirtyä palveluja ja toimistoja Intiaan. Intialaisten hyvä koulutustaso ja englannin kielen taito mahdollistivat esimerkiksi tietotekniikka-alan palvelujen ja suunnittelun siirtymistä maahan. Intiassa työvoima on halvempaa ja sitä on runsaasti tarjolla. Intia-ilmiön takia länsimaista on kadonnut ja katoaa työpaikkoja. Vastapainona Intiaan on syntynyt runsaasti uusia työpaikkoja ei ainoastaan palvelualalle vaan myös teollisuuteen. Intian talouskasvu on ollut viime vuosina voimakasta. Bruttokansantuotteen vuotuinen kasvu maassa on 6–8 prosenttia, kun se euroalueella pysyttelee kahden prosentin tasolla.

Kiina-ilmiön tapainen kehitys ei ole uusi asia, vaan teollisuus on siirtänyt tuotantoa halvan tuotannon alueille lähes teollistumisen alkuajoista lähtien tavoitellen suurempaa tehokkuutta ja halvempia tuotantokustannuksia. 1970-luvun alusta asti tapahtunut ja myöhemmin kiihtynyt kansainvälisen pääoman liikkeiden vapautus on kuitenkin kiihdyttänyt ilmiötä. Ylivoimaisesti suurin osa ulkomaan investoinneista tapahtuu edelleen teollisuusmaiden välillä. Kehitysmaiden osuus – varsinkin jos Kiina pudotetaan pois – on varsin pieni. Lisäksi useimmilla köyhillä mailla ei ole varaa asettaa mitään toimintaehtoja ulkomaisella pääomalla toimiville yhtiöille, koska sijoittajat voivat aina valita kohteekseen jonkin toisen maan. Sen takia ainoa kehitysmaahan kohdistuvan ulkomaaninvestoinnin rahallinen hyöty kehitysmaalle on työntekijöille maksetut palkat – mikä kuitenkin on merkittävä asia monen köyhän maan taloudelle.

Yksi asiaan liittyvä väittämä on, että ulkomaaninvestoinnit kasvattavat köyhien valtioiden talouksia. Toisaalta esimerkiksi Kiinan talouskasvun keskeisenä syynä pidetään tutkijoiden keskuudessa laajemmin suunnitelmataloudesta poissiirtymistä kohti vapaampaa markkinataloutta (nämä reformit aloitettiin vuonna 1978). Samoin Kiinan naapurimaat, kuten esimerkiksi Japani ja Etelä-Korea, kasvattivat talouttaan aiemmin hyvin nopealla vauhdilla ilman merkittäviä määriä ulkomaaninvestointeja aikana, jolloin pääoman liike oli vielä rajoitetumpaa. Ulkomaaninvestoinnit väitetysti auttavat kasvattamaan taloutta, mutta niitä ei pidetä nopean kasvun edellytyksenä.

Katso myös

Lähteet
  • Kotilainen, Markku – Kaitila, Ville – Nikula, Nuutti – Suni, Paavo (2009). Suomen ja Yhdysvaltojen väliset taloussuhteet. 1. painos. Yliopistopaino, Helsinki. 205 s. ISBN 978-951-628-484-5.

Viitteet

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.