Ukrainan unkarilaiset

Unkaria äidinkielenään puhuvien suhteellinen osuus Taka-Karpatian alueen kartalla vuonna 2001.

Unkarilaisten asuttama alue Ukrainassa on keskittynyt maan Unkarin vastaisen rajan tuntumaan Taka-Karpatian alueella.[1] Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan unkarilaiset muodostivat 12,1 % alueen asukkaista, tai noin 151 500 henkilöä. Berehoven piirissä unkarilaiset muodostivat asukkaiden enemmistön (76,1 %), Užhorodin piirissä 33,4 %, Vynohradivin piirissä 26,2 % ja Mukatševon piirissä 12,7 %.[2] Sittemmin, heinäkuussa 2020 Ukrainan piirijakoa uudistettiin, jolloin edelläkuvatut prosenttiluvut eivät enää edusta ukrainalaisten osuutta uudemman piirijaon mukaisilla, monelta osin samannimisten piirien alueella.

Nykyinen Taka-Karpatian alue kuului Unkarin kuningaskunnan yhteyteen lähes tuhannen vuoden ajan, kunnes se liitettiin Eduard Benešin johtamaan Tšekkoslovakiaan Pariisin rauhankonferenssissa vuonna 1919. Karpaatto-Rutenia sai taatun autonomian maan perustuslaissa ja unkarilaisten asemaa Tšekkoslovakian kaudella on pidetty melko hyvänä. Kun Saksa alkoi pirstoa Tšekkoslovakiaa toisen maailmansodan kynnyksellä alueen unkarilainen eteläosa palautettiin Unkarille Wienin välitystuomion perusteella marraskuussa 1938. 15. maaliskuuta 1939 Unkari miehitti myös alueen muut osat. Toisen maailmansodan kuluessa Saksa miehitti Unkarin ja Karpaatto-Rutenian maaliskuussa 1944. Vielä saman vuoden aikana alueen valtasivat neuvostojoukot. Užgorod kukistui lokakuussa 1944. Alue oli neuvostovalloituksen jälkeen venäläisten ja tšekkien kaksoishallinnassa. Koska unkarilaisia pidettiin vallanpitäjien kannalta epäluotettavina, noin 45 000 paikallista unkarilaista pakkosiirettiin Neuvostoliiton vankileireille, ja heistä noin puolet sai surmansa. Valta alueella keskittyi lopulta Transkarpatian kommunistipuolueelle, joka päätti alueen liittymisestä Neuvostoliittoon 19. marraskuuta 1944. Viikkoa myöhemmin alue julistettiin osaksi Neuvosto-Ukrainaa. Lopullinen aluesiirros Neuvostoliitolle Tšekkoslovakialta tapahtui kesäkuussa 1945.[1]

Osana Ukrainan sosialistista neuvostotasavaltaa Karpaatto-Ruteniasta tuli Transkarpatian lääni. Alue oli Neuvostoliiton hyvin tiukasti vartioitua ja eristettyä raja-aluetta. Aluetta pyrittiin venäläistämään ja toimiin kuuluivat esimerkiksi väestönsiirrot ja unkarinkielisten paikannimien muuttaminen venäjänkieliseksi. Toimista kärsivät myös alueen ukrainalaiset ja ruteenit, mutta unkarilaisten asema oli erityisen huono. Vain 7 % puolueen jäsenistä ja 3 % hallinnon luottamusmiehistä oli unkarilaisia. Vuoteen 1953 saakka kouluissa ei järjestetty lainkaan unkarin kielen opetusta ja unkarilaiset kulttuurijärjestöt olivat kiellettyjä vuoteen 1969 saakka. Unkarilaisten kirkkoja suljettiin, pappeja karkotettiin ja kirkkojen omaisuutta takavarikoitiin. Näistä kaikista toimista huolimatta unkarilaisten assimiloituminen muuhun väestöön etenkin alueen maaseudulla oli suhteellisen vähäistä. Unkarilaisten asema alkoi parantua Stalinin kuoleman jälkeen. Unkarilainen kouluverkosto ja kirjallisuus alkoi vähitellen elpyä. Unkarin kielen opetus yliopistoissa alkoi jälleen 1970-luvulla ja samalla alkoi myös riippumattoman unkarinkielisen lehden toimittaminen. Mihail Gorbatšovin ajan glasnost vauhditti kehitystä edelleen. Matkustusmahdollisuudet ja kulttuuriyhteydet Unkariin paranivat. Vuonna 1989 perustettiin Subkarpatian unkarilaisen kulttuurin liitto eli HCAS. HCAS sai nimittää edustajia parlamenttiin vuonna 1990 ja sen jäseniä valittiin myös paikalliskomiteoihin ja kaupunkien hallintoelimiin. Unkarinkielisten koulujen ja päiväkotien määrä lisääntyi HCAS:n tuella ja kouluissa alettiin opettaa nyt myös Unkarin historiaa. Unkarinkielisiä paikan- ja kadunnimiä palautettiin ennalleen.[1]

Unkarinkielinen kyltti Berehovessa.

Ukraina julistautui itsenäiseksi 24. lokakuuta 1991 Gorbatšovin vastaisen vallankaappausyrityksen jälkeen. Unkarilaiset muodostivat Ukrainan itsenäistyttyä Sándor Fodon johdolla Ukrainan demokraattisen allianssin eli HDAU. Monet unkarilaiset järjestöt vaativat alueelle autonomiaa itsenäisyyttä seuranneen kiivaan alueen tulevaisuutta koskeneen keskustelun aikana. Saman kaltaisia vaatimuksia esittivät alueen ruteenit, joita pidettiin virallisesti ukrainalaisina. Ukrainalaiset kokivat vaatimukset uhkana maan eyehydelle. Ukrainan demokraattinen foorumi olikin valmis vain kulttuuriautonomiaan, muttei laajempaan itsehallintoon. Lopulta presidentti Leonid Kravtšukin johtamissa neuvotteluissa päädyttiin kompromissiin, jonka mukaan alueesta tuli suoraan Ukrainan parlamentin, mutta ei sen hallituksen alainen alue. Vaatimukset autonomiasta eivät loppuneet kompromissiratkaisuun. Vuonna 1991 järjestetyssä kansanäänestyksessä 78 % alueen asukkaista kannatti alueen autonomiaa,.[1] Kysymys on noussut esiin myös Itä-Ukrainan sodan aikana. Viktor Orbánin johtama Unkari on myöntänyt maan passeja unkarilaisille Ukrainassa, ja Orbán itse on ottanut kantaa alueen itsehallinnon puolesta. Ukrainan viranomaiset rajoittivat puoelstaan Petro Porošenkon kaudella vähemmistöjen kielenopetusta, joka on koettu uhkana vähemmistöjen identiteetille.[3]