Uivelo
Uivelo (Mergellus albellus) on sorsien heimoon kuuluva melko pienikokoinen koskeloita muistuttava lintulaji. Se on sukunsa Mergellus ainoa laji. Uivelon entinen nimi on herna[3].
| Uivelo | |
|---|---|
 Koiras (ylempänä) ja naaras. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Sorsalinnut Anseriformes |
| Heimo: | Sorsat Anatidae |
| Suku: |
Mergellus Selby, 1840 |
| Laji: | albellus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Mergellus albellus |
|
 Pesimäalueet Muuttoreitit Talvehtimisalueet |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
Telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli 56–69 senttimetriä. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Se on yleisväritykseltään valkoinen, mutta sillä on musta nokan tyvitäplä, takaraivon viirut sekä selän juovat. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.[4]
Koiraan soidinääni on matala ja kumea, nariseva ”krr-ek”. Naaraan ääni on käheä ”krr”-korina.[4]
Levinneisyys
Pesimäaikaan uivelon levinneisyysalue ulottuu Skandinavian pohjoisosista pitkälle Venäjän puolelle. Laji talvehtii Skandinavian eteläosissa, Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Mustanmeren ympäristössä sekä Intiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Koko maailman uivelokannaksi on arvioitu yli 130 000 yksilöä.[1] Suomen uivelokanta on kasvanut 1950-luvulta lähtien ja on nykyisin arviolta 2 000–3 000 paria.[5]
Suomen uivelot talvehtivat Itämeren eteläosissa ja Länsi-Euroopassa. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomessakin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla.[6] Suomessa talvehtivien uiveloiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä.[7]
Elinympäristö
Uivelo pesii mieluiten rehevillä järvillä, mutta se kelpuuttaa pesimäpaikaksi myös karummat järvet, jokisuvannot ja suoallikot.[5]
Muuttoaikoina uivelot levähtävät rehevillä merenlahdilla ja järvillä.[6] Talvehtimis- ja levähdyspaikoilla uivelot pysyttelevät mieluummin erillään kuin muodostavat parvia, mutta parhaimmille paikoille voi kerääntyä pieniä tai keskisuuria parvia.[4] Esimerkiksi joillekin Etelä-Suomen parhaimmille järville voi lokakuussa kerääntyä toistasataa yksilöä.[6]
Lisääntyminen
Uivelon pesä on puunkolossa tai pöntössä. Naaras munii 7–10 munaa, joita se hautoo noin 25 vuorokautta.[6] Jos sopivat pesäkolot ovat vähissä, voi uivelo pesiä samassa kolossa telkän kanssa. Uivelo voi myös risteytyä telkän kanssa, mutta risteymät ovat sangen harvinaisia.[5]
Ravinto
Uivelo käyttää ravinnokseen pieniä kaloja ja pieniä vesieläimiä.[6] Uivelo etsii ravintoa usein matalasta vedestä ruovikoiden reunoilta.[4]
Lähteet
- BirdLife International: Mergellus albellus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
- Jari Valkama: Uivelo – Mergellus albellus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 9, palsta 455
- Svensson, Lars: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 42. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
- Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 30.9.2012.
- Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 67. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
- Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 112. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
Aiheesta muualla
- Hautala, Hannu, Ryhtä, Matti & Seppänen, Heikki 1975: Havaintoja uivelon Mergus albellus pesimisestä Kuusamossa 1974. – Lintumies 1.1975 s. 8-15. SLY.
- ITIS: Mergellus albellus