Uiguurivaltakunta

Uiguurit ilmaantuivat historiaan kiinalaisessa historiankirjoituksessa yhtenä ilmeisesti turkkilaista kieltä puhuneena heimona, joka johti yhdeksän heimon muodostamaa liittoumaa. Uiguurien heimo jakautui puolestaan kymmeneen klaaniin, joista johtava oli Yahlaqar. Uiguurit kuuluivat Turkkilaisten valtakuntien alamaisuuteen, joista ensimmäinen oli olemassa vuosina 552–630 ja toinen vuosina 682–742. He kukistivat Turkkilaisen valtakunnan muiden heimojen tuella ja nostattivat oman johtajansa Qulligh Boylan vallankahvaan vuonna 744. Valtakunnan pääkaupungiksi tuli Ordu-Baligh, joka sijaitsi entisen Turkkilaisen valtakunnan keskusalueella Mongoliassa.[1]

Qulligh Boylanin poika Bayan-Chor (747–759) muodosti liiton Kiinaa hallinneen Tang-dynastian kanssa ja liittyi näiden sotaan An Lushanin kannattajia vastaan vuosina 755–762. Bayan-Chorin poika Bögü (759–779) kukisti viimeiset An Lushanin kannattajat Luoyangissa. Täällä hänet käännyttivät manikealaisuuteen sogdianilaiset. Bögün palasi pääkaupunkiinsa Ordu-Balighiin mukanaan Ruixi-niminen maikealainen pappi ja hän julisti manikealaisuuden valtakunnan viralliseksi uskonnoksi. Sogdianilaisten vaikutusvallasta huolestunut Bögün serkku Tun Bagha Tarqan murhautti Bögün ja otti vallan itselleen vuonna 779 ja hallitsi maata vuoteen 789.[1]

Tun Bagha Tarqanin seuraajat uusivat liittouman Tang-dynastian kanssa, mutta he kärsivät nöyryyttäviä tappioita tiibetiläisille. Tun Bagha Tarqanin toinen poika kuoli ilman seuraajaa vuonna 795 ja valtaan nousi Ediz-heimon päällikkö Qutlugh. Qutlugh otti sukunimen Yaghlaqar, mutta klaanin todelliset perilliset karkotettiin Kiinaan. Ei ole täysin selvää olivatko Qutlughin seuraajat hänen jälkeläisiään, mutta Yaghlaqar-klaanin jäsenet palasivat jossakin vaiheessa takaisin vallan kahvaan.[1]

Vuodesta 832 useat Uiguurivaltakunnan hallitsijat saivat surmansa alamaistensa murhauttamina. Vuonna 839 puolestaan lumimyrskyt tuhosivat uiguurien karjalaumoja. Valtakunnan alamäki jatkui kun eräs uiguurikenraali johti 100 000 Jenisein kirgiisiä nykyisen Hakassian alueelta Uiguurivaltakuntaan. Hänen joukkonsa tuhosivat valtakunnan pääkaupunki Ordu-Balighin ja tappoivat valtakunnan viimeisen hallitsijan. Hyökkäyksen seurauksena monet uiguurit pakenivat nykyisen Sinkiangin alueen Besh-Balighiin ja Turpaniin, jossa uiguureja asuu edelleen. Osa pääsi myös turvaan kitaanien alueille nykyiseen Sisä-Mongoliaan ja tiibetiläisten alueille Gansuun. Gansuun muuttaneet uiguurit muodostivat juguurien esi-isät ja myös nykyisen Tuvan ja Luoteis-Mongolian alueen Uighar-klaanin jäsenet polveutuvat mahdollisesti alkuperäisistä uiguureista.[1]

Ordu-Balighin raunioita.

Manikealaisuus vaikutti voimakkaasti Uiguurivaltakunnan kulttuuriin. Manikealaisuudessa papisto noudatti tiukasti kasvisruokavaliota ja tätä pyrittiin myös yleistämään tavallisen kansan keskuudessa. Myöhemmät uiguurihallitsijat käyttivät myös hallitsijanimissään termejä Ay Tengri (kuujumala) ja Kün Tengri (aurinkojumala), joka saattaa olla viittaus manikealaisiin uskonnollisiin käsityksiin auringosta ja kuusta.[1]

Uiguurivaltakuntaa edeltäneestä Turkkilaisesta valtakunnasta poiketen Uiguurivaltakunnalla oli suhteellisen hyvät välit Kiinaan, jonka Tang-dynastiaa he kohtelivat miltei protektoraatin tavoin. Uiguurit auttoivat kiinalaisia sodissa kapinallisia ja tiibetiläisiä vastaan ja ottivat maksuna avusta suuria määriä silkkiä. Uiguurihallitsijat ottivat usein myös puolisonsa Kiinasta. Maiden välinen suhde hyödytti enemmän Uiguurivaltakuntaa. Kiinassa uiguurien sotajoukot nähtiin usein vihollisten tavoin maata hävittävinä joukkoina.[1]