Udmurtia

Udmurtiassa on ollut ihmisasutusta mesoliittiselta kivikaudelta (8000–5000 eaa.) lähtien.[7] Udmurtit ovat läheistä sukua komeille. Nämä kaksi kansaa muodostavat uralilaisten kielten kielten permiläisen ryhmän. Kantapermiläisen kansan asuinpaikat sijaitsivat suunnilleen nykyisen Udmurtian seudulla sekä sen länsi- ja eteläpuolella. Kantapermiläinen kansa alkoi jakaantua varhaisella rautakaudella (700–200-luvuilla eaa.).[7] Komien esivanhemmat alkoivat muuttaa pohjoiseen 700-luvulla. Syynä tähän kantapermiläisten liikehdintään oli bolgaarien saapuminen Volgan keskijuoksulle. Bolgaarit (tšuvašien esivanhemmat) perustivat Volgan alueelle Bolgarian valtion, jonka vallan alle udmurtitkin joutuivat. Tämä aikakausi jätti udmurtin kieleen lukuisia turkkilaisia lainasanoja.

Mongolit ja tataarit valloittivat Udmurtian alueen 1200-luvulla ja se tuli kuulumaan mongolien Kultaisen ordan valtakuntaan. Venäläisiä alkoi muuttaa Novgorodin valtion alueelta 1200-luvulla udmurtien luoteisille asuinalueille, nykyisen Kirovin alueelle, jonne he perustivat Vjatkan tasavallan. Vjatka joutui Moskovan vallan alle vuonna 1489. Suurin osa udmurtien asuinalueista kuului kuitenkin Kultaisen Ordan hajoamisen jälkeen syntyneeseen Kazanin kaanikuntaan.^lähde?

Venäjä valloitti Kazanin kaanikunnan 1552 ja niinpä udmurtitkin joutuivat Venäjän vallan alle. Udmurtit liittoutuivat sukulaiskansansa marien kanssa ja nousivat kapinaan Venäjää vastaan 1553. Venäläiset saivat kukistettua kapinan vasta 1557. Vuodesta 1587 lähtien Udmurtia tuli kuulumaan suoraan Moskovan vallan alaisuuteen ja tämä järjestely jatkui 1700-luvulle asti. Venäläiset perustivat Vjatkaan piispanistuimen 1636, mutta udmurtien käännyttäminen kristinuskoon aloitettiin varsinaisesti vasta 1740-luvulla. Väkivaltainen kristinuskoon käännyttäminen ja aikaisemmat naapurikansojen valloitukset aiheuttivat sen että udmurtit muuttivat alkuperäisen asuinalueensa länsi- ja eteläosista asuinalueensa pohjoisosaan. Kristinuskoon käännyttäminen oli kuitenkin hidasta.^lähde?

Venäjän vallankumouksen jälkeen Udmurtiasta tuli osa Neuvostoliittoa. Udmurtian alueelle perustettiin 4. marraskuuta 1920 Votjakkien autonominen piirikunta. Sen nimi muutettiin Udmurtien autonomiseksi piirikunnaksi 1. tammikuuta 1932 ja 28. joulukuuta 1934 se korotettiin Udmurtian autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Udmurtian teollisuuden pohja luotiin 1930-luvulla, jolloin siitä kehittyi merkittävä teräs- ja sotatarviketeollisuuden keskus. Toisen maailmansodan aikana Udmurtiaan siirrettiin tehtaita muun muassa Moskovasta, Ukrainasta ja Stalingradista.

Neuvostoliiton hajottua 1991 Udmurtia antoi suvenerisuusjulistuksen ja muutti nimensä Udmurtian tasavallaksi, mutta jäi edelleen osaksi Venäjän federaatiota. Neuvostoliiton aikana Udmurtia oli sotateollisuuden vuoksi suljettu alue. Nyt suhteita ulkomaihin, muun muassa Suomeen luodaan vilkkaasti. Udmurtian valtiolliset symbolit otettiin käyttöön 1990-luvulla: lippu 1993 sekä vaakuna ja kansallishymni 1994.

Udmurtian ensimmäiset presidentinvaalit pidettiin 15. lokakuuta 2000, jolloin presidentiksi valittiin suoralla kansanvaalilla parlamentin (Gossovet) puheenjohtaja Aleksandr Volkov. Volkov sai 37,8 prosenttia äänistä (Udmurtian lakien mukaan voittoon riittää 25 %). Volkovin virkakausi alkoi 3. marraskuuta samana vuonna. Volkov uusi paikkansa 2004 ja 2009. Vuoden 2009 valintaa ei tehty vaaleilla vaan Venäjän federaation presidentin ehdotuksesta Udmurtian parlamentin hyväksymänä.

2000-luvun alussa sananvapautta rikottiin kaikkialla Venäjällä, mutta tilanne vaihteli suuresti alueittain. Heikointa se oli suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa, myös Mordvan tasavallassa.[8]

Udmurtia on pääasiassa kumpuilevaa tasankoa, jonka pohjoisosat kuuluvat Ylä-Kaman ylänköön, jossa sijaitsee maan korkein kohta, 330 m mpy. Eteläosa on jonkin verran alavampaa ja maan länsiosassa on soista alankoa.

Suurin joki on Volgan sivuhaara Kama, joka saa alkunsa Udmurtian pohjoisosasta ja virtaa maan kaakkoisosan kautta. Muita isoja jokia ovat Siva, Iž, Tšeptsa ja Kilmez. Maan itärajalle ulottuu Votkinskin tekojärvi.[2]

Udmurtiassa vallitsee lauhkea mannerilmasto, kylmine talvineen ja lämpimine kesineen. Tammikuun keskilämpötila vaihtelee maan pohjoisosan −15,5 °C:sta eteläosan −14,2 °C:een. Heinäkuun keskilämpötila puolestaan vaihtelee maan pohjoisosan 17,5 °C:sta eteläosan 19 °C:een. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 400–600 millimetriä.[2]

Udmurtian pinta-alasta 46 prosenttia on metsien peitossa, josta noin puolet on havumetsää ja puolet sekametsää. Yleisimmät puulajit ovat kuusi, mänty, koivu, haapa ja lehmukset. Metsien ohella on laajoja turvesoita sekä jonkin verran myös aroa.

Udmurtian metsille tyypillisiä eläimiä ovat kettu, mäyrä, susi, orava, metsäjänis, näätä ja kärppä sekä pyyt, teeri ja muut metsäkanalinnut. Piisami on myös sopeutunut alueen oloihin ja majaville on perustettu suojelualueita. Udmurtian yleisimmät jokikalat ovat ruutana, ahvenet, suutari, säyne ja made.^lähde?

Udmurtian luonnonsuojelualueista merkittävimpiin kuuluu Netšinskin kansallispuisto, joka sijaitsee Udmurtian itäosissa Votkinsikin ja Sarapulin välisellä alueella.[10]

Tasavallan alueella on monia luonnonrikkauksia, joista merkittävimmät ovat öljy ja metsä (46 % pinta-alasta on metsää). Tunnetut öljyvarat ovat noin 380 miljoonaa tonnia. Suurimmat öljykentät ovat Tšutyrin-Kiengop ja Miškin. Kaikkiaan Udmurtian alueella on 113 öljykenttää. Öljyä tuotetaan vuosittain 7–8 miljoonaa tonnia, josta 96 prosenttia myydään Venäjän muille alueille ja ulkomaille. Udmurtiasta saadaan myös erilaisia metalleja, kivihiiltä, turvetta ja rakennusaineteollisuuden raaka-aineita (kvartsia ja kalkkikiveä).^lähde?

Udmurtian pääteollisuudenalat ovat raskasmetalli- ja koneteollisuus (38 % koko teollisuustuotannosta) sekä polttoaine- (23 %), elintarvike- (11 %) ja elektroniikkateollisuus (7 %). Teollisuus tuottaa muun muassa moottoripyöriä, henkilöautoja, aseita, urheiluaseita, öljyteollisuuden tarvikkeita, metallityövälineitä, radioita, junan vetureita ja metsäteollisuuden tuotteita. Teollisuus tuottaa 45 prosenttia tasavallan BKT:sta.

Vuonna 1999 maanviljelysalueet muodostivat 45 prosenttia koko tasavallan pinta-alasta. Maanviljely on keskittynyt maidon, lihan, viljan (ruis, ohra, kaura, tattari), perunoiden, vihannesten ja pellavan tuotantoon ja mehiläistenhoitoon. Vuonna 1999 Udmurtian maatalous tuotti 121,2 miljoonaa tonnia (elopaino) naudan- ja kanan lihaa, 584,4 miljoonaa litraa maitoa, 552,1 miljardia kananmunaa, 478,2 miljoonaa tonnia viljaa, 685,1 miljoonaa tonnia perunaa ja 202,7 miljoonaa tonnia vihanneksia.

Udmurtian ulkomaankauppa oli vuonna 1999 noin 609 milj. Yhdysvaltain dollaria, josta viennin osuus oli 480,2 milj. ja tuonnin 128,8 milj. Tärkeimmät vientituotteet olivat öljy (44 %), koneet ja laitteet (40 %), metallit (7 %). Tärkeimmät tuontitavarat puolestaan olivat koneet ja laitteet (78 %), petrokemian tuotteet (12 %) ja elintarvikkeet (4 %). Merkittävimmät vientimaat vuonna 1999 olivat Alankomaat, Kreikka, Yhdysvallat, Ranska ja Puola. Merkittävimpiä tuontimaita puolestaan olivat Saksa, Ukraina, Yhdysvallat, Tšekki ja Ruotsi. Suomen ja Udmurtian välinen kauppa ei ole kovin suurta. Udmurtia vie Suomeen lähinnä puuta ja Suomesta tuodaan kivennäistuotteita, koneita ja laitteita sekä petrokemiantuotteita.^lähde?

Tasavallan väestöstä kaupunkilaisia oli 69,2 prosenttia ja maaseutuasukkaita 30,8 prosenttia (2010).[1] Saman väestönlaskennan mukaan tasavallan pääkaupungissa Iževskissä (udm. Ižkar) asui 627 734 henkeä eli runsas 41 prosenttia maan väestöstä. Seuraavaksi suurimmat kaupungit ovat Sarapul (101 381 as.), Votkinsk (udm. Votkakar, 99 022 as.), Glazov (udm. Glazkar, 95 854 as.) ja Možga (47 961 as.).

Lisäksi tasavallassa on viisi 10–30 tuhannen asukkaan taajamia, joista yhdellä (Kambarka) on kaupungin arvo. Suuriin taajamiin lukeutuvat (seuraavassa ktt = kaupunkityyppinen taajama): Igra (ktt, 20 737 as.), Uva (ktt, 19 984 as.), Balezino (ktt, 16 121 as.), Kez (taajama, 11 080 as.) ja Kambarka (kaupunki, 11 021 as.).[1]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaista 62,2 prosenttia on venäläisiä, 28,0 prosenttia udmurtteja, 6,7 prosenttia tataareja, 0,6 prosenttia ukrainalaisia ja 0,6 prosenttia mareja.[11] Udmurttien osuus oli laskenut verrattuna edelliseen eli vuoden 2002 väestönlaskentaan.[12] Vielä vuonna 1963 udmurttien osuus väestöstä oli 52 prosenttia. Udmurtian tasavallan sivuston mukaan kaksi kolmasosaa maailman kaikista udmurteista asuu Udmurtiassa.[13]

Uudelleenrakennettu ortodoksinen Mikaelin katedraali pääkaupunki Iževskissä.

Vuonna 2012 julkaistun, Venäjän uskontoja laajasti kartoittaneen Arena-tutkimuksen mukaan Udmurtian väestöstä oli:[14][15][16]

• 33 % ortodokseja (Venäjän ortodoksinen kirkko),
• 29 % jumalaan (tai korkeampaan voimaan) uskovia, muttei tunnustanut mitään tiettyä uskontoa,
• 19 % ateisteja, ei usko jumalaan
• 5 % kristittyjä, muttei ortodokseja, katolisia tai prostestantteja
• 2 % luonnonvoimiin ja -jumaliin pohjautuvan perinneuskonnon kannattajia
• 2 % ortodokseja, muttei kuulu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon eikä ole vanhauskoisia
• 1,4 % protestantteja (luterilaisia, baptisteja, evankelikalisteja, anglikaaneja)
• < 1 % šiialaisen islaminuskon kannattajia
• monia vanhauskoisia
• 1 % jotain muuta

Suurin uskontokunta on siis Moskovan patriarkaatin alainen Venäjän ortodoksikirkko. Udmurttien perinneuskonnosta on säilynyt jälkiä udmurttien kulttuuriin, myytteihin, legendoihin ja satuihin. Joissakin udmurttikylissä uskonnolliset rakennukset ja -paikat ovat säilyneet nykyaikaan asti. Myös osa vanhoista juhlapyhistä on säilynyt. Udmurtian uskonnon historiasta kertoo elokuva "Alangasarin varjo", joka julkistettiin Udmurtian elokuvajuhlilla 1994.[17]

Tasavallan mummoryhmä Buranovskije babuški voitti Venäjän euroviisukarsinnan ja sijoittui vuoden 2012 Eurovision laulukilpailussa toiselle sijalle.[19][20]

Museoilla on keskeinen merkitys kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Venäjän kulttuuriperintöä ja museoita kokoava sivusto listaa Udmurtiasta yhteensä 39 erilaista museota.[21] Näistä voi mainita esimerkiksi M. T. Kalašnikovin asemuseon ja Udmurtian kansallismuseon Iževskissä, joista jälkimmäisellä on ollut kulttuuriyhteistyötä muiden suomalais-ugrilaisten kansallismuseoiden kanssa, Idnakarin kulttuuri- ja historiamuseon Glasovssa sekä P. I. Tšaikovskin mukaan nimetyn museon hänen synnyinkaupungissaan Votkinskissä.[22][23][24]