Udehen kieli

Udehen kieli (muita nimityksiä udege, udihe, ude) on Venäjällä Primorjen ja Habarovskin aluepiireissä asuvien udehien puhuma tunguusikieli.

Latinalainen udehen kirjaimisto vuonna 1932 ilmestyneestä aapisesta.

Udehet asuvat Ussurin ja Amurin sivujokien sekä Japaninmereen laskevien Samarga- ja Koppi-jokien varsilla. 1930-luvulla perustetut asutukset sijaitsevat kaukana toisistaan Primorjen aluepiirin Ternein, Požarskin ja Krasnoarmeiskin piireissä sekä Habarovskin aluepiirin Lazon ja Nanain piireissä.[1][2]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 1 900 udehia, joista 594 puhui udehen kieltä.[3] Vuonna 2002 udeheja laskettiin olleen 1 700 henkeä,[4] joista 227 osasi udehea.[5] Tutkijoiden mukaan väestönlaskentojen tiedot ovat liioiteltuja. 1980-luvun lopulla tehdyn kartoituksen mukaan udeheja oli Primorjen ja Habarovskin aluepiireissä korkeintaan 800 henkeä. Udehen kieltä osaa nykyään 40–50 henkeä ja vain 10–15 puhuu sitä sujuvasti. Kaikki puhujat osaavat venäjää.[6] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 103 udehen puhujaa[7].

Udehe ja sen lähin sukukieli orotši kuuluvat tunguusikielten eteläryhmään, mutta niillä on paljon yhteisiä piirteitä myös pohjoisryhmän kielten kanssa. Pohjoisia eli tunguusipiirteitä pidetään substraattina, jonka päälle on kerrostunut eteläinen eli mantšulais-nanailainen adstraatti. Sanastossa arvellaan olevan lainoja ainusta ja nivhistä. Nanain ja ultšan välityksellä kieleen on tullut lainasanoja mantšusta, joista osa on peräisin mongolista. 1600–1900-luvuilla kieleen omaksuttiin huomattava määrä lainoja kiinasta. Venäjän kielen vaikutus alkoi 1800-luvulla ja voimistui 1920-luvulta lähtien.[8]

Udehe jaetaan kahteen tai kolmeen päämurteeseen. Pohjois- ja etelämurteiden puhujat eivät täysin ymmärrä toisiaan.[9] Nykyisellään murre-erojen selvittäminen lienee jo mahdotonta.[10]

1930-luvun alussa luotiin latinalaiseen kirjaimistoon ja Horin murteeseen perustunut udehen kirjakieli, jolla julkaistiin muutamia alkeiskoulun oppikirjoja. Sen käyttö lopetettiin vuonna 1937. Vuonna 1989 vahvistettiin uusi, lisämerkein täydennetty kyrillinen kirjaimisto. Vuonna 1998 julkaistiin udehenkielisen kansanperinteen kokoelma, vuonna 1999 alaluokille tarkoitettu oppikirja ja vuonna 2001 sanakirja. Kieltä opetetaan kahdessa koulussa ja Herzenin pedagogisessa yliopistossa Pietarissa.[11]

Udehea voidaan pitää erittäin uhanalaisena kielenä. Kaikki sen puhujat ovat yli 60-vuotiaita, eivätkä hekään käytä sitä aktiivisesti. Nuoremmat sukupolvet puhuvat pelkästään venäjää.[12]