USS Wasp (CV-7)

USS Wasp (runkonumero CV-7) oli Yhdysvaltain laivaston lentotukialus, joka rakennettiin Washingtonin laivastosopimuksen vaatimusten mukaan. Se oli ensimmäinen lentotukialus, johon asennettiin lentokonehissi myös lentokannen reunaan.

USS Wasp (CV-7)

USS Wasp
Aluksen vaiheet
Rakentaja Fore River Shipyard
Kölinlasku 1. huhtikuuta 1936
Laskettu vesille 4. huhtikuuta 1939
Palveluskäyttöön 25. huhtikuuta 1940
Loppuvaihe keisarillisen Japanin laivaston sukellusvene I-19 upotti 15. syyskuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 14 700 t
Pituus 225,93 m
Leveys 33 m
Syväys 6,1 m
Koneteho 70 000 shp (52 MW)
Nopeus 29,5 solmua
Miehistöä 2 367
Aseistus
Aseistus 8 x 6" ilmatorjuntatykkiä
16 x 1,1" ilmatorjuntatykkiä
16 x .50" konekivääriä
80 lentokonetta

Keisarillisen Japanin laivaston sukellusvene I-19 aiheutti sille vahinkoja torpedoillaan matkalla Guadalcanalille 15. syyskuuta 1942, minkä jälkeen saattohävittäjän oli pakko upottaa se.[1]

Valmistus

Alus tilattiin Bethlehem Shipbuilding Companyn telakalta Quincystä Massachusettsista, missä köli laskettiin 1. huhtikuuta 1936. Se laskettiin vesille 4. huhtikuuta 1939 kumminaan apulaislaivastoministeri Charles Edisonin puoliso ja otettiin palvelukseen 25. huhtikuuta 1940 Army Quartermaster Basessa South Bostonissa Massachusettsissa ensimmäisenä päällikkönään John W. Reeves Jr.[2]

Palvelus

Palvelukseenoton jälkeen alus jäi Bostoniin varustettavaksi ennen lähtöään 5. kesäkuuta 1940 tutkan kalibrointiin, jonka jälkeen aluksen varustaminen jatkui Bostonin satamassa. Työn päätyttyä alus lähti ilman saattajia Hampton Roadsiin Virginiaan, jonne se ankkuroitui 24. kesäkuuta. Alus lähti neljä vuorokautta myöhemmin Karibianmerelle suojanaan hävittäjä USS Morris. Jo matkan aikana alus aloitti järjestelmien testaamisen ja se saapui Guantanamo Bayhin ennen Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää.[2]

Alus lähti 11. heinäkuuta Guantanamosta palaten Hampton Roadsiin, jonne se saapui neljä vuorokautta myöhemmin. Alukselle siirrettiin merijalkaväen 1. lentorykmentti kalustoineen lentotukialuskoulutukseen. Viikkoa myöhemmin merijalkaväken lentokoneet jättivät aluksen Norfolkissa, minkä jälkeen alus siirtyi Bostoniin testeissä havaittujen vikojen korjaamiseksi Bethlehem Steel Companylle.[2]

Korjausten jälkeiset koeajot Wasp läpäisi 21. elokuuta ja seuraavana aamuna alus lähti Norfolkiin. Seuraavien päivien aikana hävittäjä USS Ellisin ollessa varmistusaluksena lentotukialukselta tekivät 27. tiedustelulaivue (VS-27) ja 7. hävittäjälaivue (VF-7) nousuja ja laskuja. Alus siirrettiin 28. elokuuta Norfolkin laivastontelakalle turbiineissa havaitun värinän vuoksi. Alus pääsi jatkamaan koeajoja 26. syyskuuta.[2]

Alus liitettiin 3. lentotukialusviirikköön ja se siirtyi 11. lokakuuta Norfolkin laivastotukikohtaan, jossa sille kuormattiin 8. hävittäjärykmentin 24 P-40 hävittäjää sekä 2. tiedustelulaivueen yhdeksän O-47A konetta. Lisäksi alukselle kuormattiin sen omat laivueiden tarvitsema kalusto sekä seuraavana päivänä aluksen yhteyslentolentueen Grumman J2F -koneet.[2]

Kuuban rannikolle alus lähti saattajinaan hävittäjät USS Plunkett ja USS Niblack. Seuraavien neljän päivän ajan aluksen lentokoneet harjoittelivat taistelutehtäviä varten. Osasto saapui 19. lokakuuta Guantanamoon, jossa alus harjoitteli Yhdysvaltain Atlantinlaivueen mukana.[2]

Alus lähti Norfolkiin, jonne se saapui 26. marraskuuta. Alus palasi Guantanamoon 27. tammikuuta 1941, missä sen lentomiehistöjen koulutus jatkui. Aluksen palatessa Norfolkiin sen vahti havaitsi 7. maaliskuuta hätäraketteja. Waspin miehistö pelasti haaksirikkoutuneen kuunari George E. Klinckin eloonjääneet myrskystä.[2]

Aluksen saavuttua Norfolkiin se siirrettiin telakalle, jossa sen turbiineja huollettiin. Samalla aluksen vesitiiviyttä parannettiin sulkemalla luukkuja ja tykkimiehistöjen suojaa parannettiin asentamalla jalkoja suojaavat sirpalelevyt. Alus lähti 22. maaliskuuta palvelukseen palattuaan Neitsytsaarille ja se saapui St. Thomasille kolme vuorokautta myöhemmin. Se jatkoi Guantanamoon, jossa sille kuormattiin merijalkaväkeä ja materiaalia kuljetettavaksi Norfolkiin.[2]

Alus saapui Norfolkiin 30. maaliskuuta ja huhtikuun se koulutti lentomiehistöjä Yhdysvaltain itärannikolla, kunnes se lähti toukokuun puolivälissä Bermudalle ankkuroituen 12. toukokuuta Grassynlahteen. Alus osallistui sotaharjoitukseen 20. toukokuuta, mistä se palasi 3. kesäkuuta. Kolme päivää myöhemmin alus lähti Norfolkiin saattajanaan Edison.[2]

Bermudalle alus palasi 20. kesäkuuta aloittaen puolueettomuuden valvonnan Atlantilla Bermudan ja Hampton Roadsin välillä 5. heinäkuuta asti, kunnes aluetta laajennettiin itään. Alus saavutti Grassynlahden vielä samana päivänä viettäen ankkurissa viikon ennen lähtöään Norfolkiin 12. heinäkuuta.[2]

Islannin miehitys

Seuraavana päivänä saavuttuaan Norfolkiin alus oli lentäjien koululaivana. Saman aikaisesti tilanne Atlantilla muuttui vaikeammaksi, kun Yhdysvaltain hallinto oli päättänyt tukea Britannian sotaponnistuksia. Vapauttaakseen brittijoukkoja sotimaan muualla Yhdysvallat suunnitteli Islannin miehittämistä.[2]

Seuraavien päivien aikana Waspille kuormattiin maavoimien lentojoukkojen kalustoa ja henkilöstöä ja alukselle saapui lehtimies Fletcher Pratt sekä muita lehdistön edustajia. Lentotukialus sai tehtäväkseen kuljettaa lentojoukot Islantiin suojaamaan maihinnousua. Alus lähti 28. heinäkuuta merelle suojanaan hävittäjät USS O'Brien ja Walke. Myöhemmin raskas risteilijä USS Vincennes liittyi osastoon.[2]

Osasto liittyi TF16:een, joka oli myös matkalla Islantiin kuljettaen maavoimien sotilaita. Aamulla 6. elokuuta osasto erkani TF16:sta ja pian sen jälkeen lentotukialukselta nousivat ensimmäiset 33. hävittäjälaivueen (engl. 33rd Pursuit Squadron) Curtiss P-40C -hävittäjät ilmaan kohti Islantia. Hävittäjälaivueen lähdettyä alus aloitti saattajineen paluumatkan Norfolkiin, jonne ne saapuivat 14. elokuuta.[2]

Admiral Hipperin etsintä

Alus lähti 22. elokuuta koulutuspurjehdukselle, jonka aikana lentäjille annettiin Virginian rannikolla koulutusta toimimisesta lentotukialuksella. Pari päivää myöhemmin Atlantin laivaston risteilijöiden komentaja kontra-amiraali H. Kent Hewitt siirsi Hampton Roadsissa lippunsa alukselle.[2]

Alus lähti 25. elokuuta kevyt risteilijä USS Savannahin ja hävittäjien USS Monssen ja Kearnyn kanssa merelle etsimään Saksan laivaston raskasta risteilijää Admiral Hipperiä, jonka oli ilmoitettu olevan saalistusmatkalla Atlantin länsiosissa. Osasto havaitsi 30. elokuuta Britannian kuninkaallisen laivaston taistelulaivan HMS Rodneyn.[2]

Osasto ankkuroi 2. syyskuuta Parianlahdelle Trinidadiin, missä Hewitt siirsi lippunsa Savannahille. Wasp oli ankkurissa, kunnes se lähti 6. syyskuuta valvomaan Yhdysvaltain puolueettomuutta. Merellä olleen aluksen päällikkö sai tiedon USS Greerin joutuneen sukellusveneen hyökkäyksen kohteeksi.[2]

Aluksen piti palata 18. syyskuuta Bermudalle, mutta se sai uudet ohjeet siirtyä Newfoundlandiin. Alus saapui 22. syyskuuta Placentia Bayhin, missä se tankattiin seuraavana päivänä laivaston tankkerilta USS Salinasilta. Alus lähti vielä samana päivänä USS Wichitan, neljän suojanneen hävittäjän ja korjausalus USS Vulcanin kanssa Islantiin Hvalfjorduriin, jonne osasto saapui 28. syyskuuta. Kaksi päivää ennen saapumista oli saatu laivaston operaatiopäälliköltä amiraali Harold R. Starkilta käsky tuhota kaikki kohdatut akselivaltain sota-alukset.[2]

Saattuetoiminnan lisääntyessä alus lähti 6. lokakuuta USS Vincennesin ja neljän hävittäjän kanssa partioimaan Pohjois-Atlantille, kunnes palasivat Little Placentia Bayhin 11. lokakuuta. Alus lähti 17. lokakuuta Norfolkiin, minne se saapui 20. lokakuuta. Se lähti Bermudalle, minne matkatessa lentomiehistö harjoitteli. Alus ankkuroi 1. marraskuuta Grassy Bayhin, mistä se partioi Bermudan lähivesillä kuun lopun.[2]

Alus lähti 3. joulukuuta Grassy Baystä ja kohtasi merellä USS Wilsonin, joka oli pelastusaluksena lentomiehistöjen harjoitellessa. Alusten miehistöille järjestettiin myös tykistökoulutusta ennen paluuta ankkuripaikalle kaksi päivää myöhemmin. Yhdysvallat julisti sodan Japanille 7. joulukuuta ja Saksa sekä Italia julistivat sodan Yhdysvalloille 11. joulukuuta.[2]

Laivaston johto oli huolissaan Ranskan pyrkimyksestä kotiuttaa Karibialla ja Länsi-Intiassa olevat sotalaivansa, joten Wasp, USS Brooklyn sekä niitä suojanneet hävittäjät USS Sterret ja Wilson lähtivät Grassy Baystä kohti Martiniqueta. Virheelliset tiedustelutiedot loivat mielikuvan, että Vichyn Ranskan laivaston apuristeilijä Barfleur olisi jo lähtenyt. Ranskaa oli varoitettu mahdollisuudesta, että alus vallattaisiin tau upotettaisiin kohdattaessa. Tieto osoittautui virheelliseksi ja alus oli edelleen satamassa. Martiniquen tilanteen rauhoituttua Wasp lähti Hampton Roadsiin USS Long Islandin ja niitä saattaneiden USS Stackin ja Sterretin kanssa kolme päivää ennen joulua. Kaksi päivää myöhemmin lentotukialus kiinnittyi Norfolkin laivastontelakan laituriin huoltoon.[2]

Alus lähti 14. tammikuuta 1942 Norfolkista Argentiaan Newfoundlandiin ja Maineen Casco Bayhin. Task Group 22.6:n mukana alus lähti 16. maaliskuuta Norfolkiin. Seuraavana aamuna nousi sumu, jolloin Wasp törmäsi Stackin kylkeen. Hävittäjän kylki repesi, jolloin konehuone numero 1 täyttyi vedellä. Se erkani osastosta ja lähti Norfolkin laivastontelakalle korjattavaksi. Muu osasto saapui 21. tammikuuta Norfolkiin, mistä lähdettiin paluumatkalle Casco Bayhin kolme päivää myöhemmin. Kontra-amiraali John W. Wilcoxin Task Force 39:n mukana alus lähti 26. maaliskuuta Britteinsaarille. Osaston tehtävänä oli vahvistaa Kotilaivastoa. Matkalla Wilcox huuhtoi mereen. Tunnin etsintöjen jälkeen ruumis löytyi kellumasta kasvot alaspäin.[2]

Taistelulaiva Wichitalla ollut kontra-amiraali Robert C. Giffen otti osaston komentoonsa. TF39 kohtasi 3. huhtikuuta kontra-amiraali S. S. Bonham-Carterin johtaman Britannian kuninkaallisen laivaston osaston, joka ohjasi amerikkalaiset Scapa Flowhun.[2][3]

Wasp erkani 9. huhtikuuta osastosta ja lähti Clyden estuaariin ja Greenockiin. Seuraavana päivänä lentotukialus siirtyi ylös Clydeä ohittaen John Brownin telakan, minkä jälkeen aluksen lentokoneet siirrettiin maihin. Alukselle siirrettiin 13. huhtikuuta Glasgow'ssa King George Dockilla 47 Supermarine Spitfire Mk V -hävittäjiä. Seuraavana päivänä alus lähti Clyden estuaarista suojanaan Kotilaivaston Force W, johon kuuluivat muun muassa taisteluristeilijä HMS Renown, ilmatorjuntaristeilijät HMS Cairo ja HMS Charybdis. Lentotukialuksen lähisuojana olivat hävittäjät USS Madison ja USS Lang.[2]

Osasto läpäisi 19. huhtikuuta Gibraltarinsalmen ja seuraavana päivänä Waspilta lähetettiin 11 Grumman F4F-4 Wildcat ilmasuojaksi. Spitfiret lähetettiin Maltalle pian tämän jälkeen. Viimeisen koneen noustua osasto lähti paluumatkalle. Waspille kuormattiin toinen Spitfire osasto, joka kuljetettiin Välimerelle 3. toukokuuta. Lentokoneet nousivat 9. toukokuuta lentotukialukselta, minkä jälkeen aloitettiin paluumatka.[2]

Tyynenmeren tilanne pakotti Waspin palaamaan Norfolkin laivastontelakalle huollettavaksi, mistä se vapautui 6. kesäkuuta. Alus lähti Tyynellemerelle TF37:n mukana. Osasto läpäisi 10. kesäkuuta Panaman kanavan, jolloin osaston nimeksi tuli TF18. Alus saapui 19. kesäkuuta San Diegoon, missä sille loput lentokoneet. Aluksen lentomiehistöjen koulutus jatkui lähivesillä 22.-23. kesäkuuta.[2]

Alus lähti 1. heinäkuuta Tongalle viiden rahtialuksen saattueessa, joka kuljetti 2. merijalkaväkirykmenttiä. Wasp saapui 18. heinäkuuta Tongatabulle matkalla sattuneiden viivästysten jälkeen. Alus muodosti Saratogan ja Enterprisen kanssa vara-amiraali Frank Jack Fletcherin johtaman tukiosaston, jonka tehtävänä oli suojata Guadalcanalille tehtävää maihinnousua.[2]

Wasp lähti 6. elokuuta kohti Guadalcanalia ja saapui varhain seuraavana aamuna lentokoneiden lähetys alueelleen 84 mailia Tulagista. Kello 0557 ensimmäiset lentokoneet nousivat alukselta. Hyökkäyksessä ei menetetty yhtään konetta, mutta aiheutettiin maihinnousu alueella merkittäviä tappioita viholliselle. Ensimmäisenä taistelupäivänä maihin oli saatu noin 10 000 miestä varusteineen. Lentotukialukset siirtyivät yöksi kauemmas alueesta.[2]

Seuraavana aamuna Wasp palasi alueelle aloittaen hävittäjäsuojan lennättämisen maihinnousualueella. Päivällä käydyissä ilmataisteluissa menetettiin joitakin lentokoneita, mutta illalla Fletcher määräsi lentotukialukset vetäytymään alueelta polttoaineen käydessä vähiin. Operaatiosta vapauduttuaan alus suojasi seuraavan kuukauden saattueita.[2]

Vara-amiraali Fletcher määräsi aluksen siirtymään etelämmäs tankkaamaan, eikä se siten osallistunut 24. elokuuta Itä-Salomonien taisteluun. Wasp suojasi 16. syyskuuta Hornetin, North Carolina ja 10 muun sotalaivan kanssa 7. merijalkaväkirykmenttiä Guadalcanalille kuljettanutta saattuetta. Wasp oli aamunkoittaessa noin 150 mailia kaakkoon San Cristobalista, missä se lähetti lentokoneita sukellusveneidentorjuntalennoille. Koneet palasivat noin kello 10. Kello 14.20 alus kääntyi tuuleen lähettääkseen kahdeksan hävittäjää ja 18 SBD-3 konetta ilmaan sekä vastaanottaakseen kahdeksan F4F-3 ja kolme SBD:tä, jotka olivat olleet ilmassa. Keisarillisen Japanin laivaston sukellusvene I-19 laukaisi neljän torpedon viuhkan, jonka kaksi torpedoa osuivat lentotukialukseen sytyttäen polttoaineen tuleen ja muuttaen aluksen keulaosan tulimereksi.[2]

Aluksen päällikkö käski kello 15.20 jättämään aluksen, koska kaikki sammutustyöt osoittautuivat mahdottomiksi toteuttaa. Kello 16.00 kaikki elossa olleet olivat poistuneet alukselta. Aluksen suojana olleiden hävittäjien miehistöt pelastivat 1 946 eloonjäänyttä lautoilta ja merestä. USS Lansdowne laukaisi hylkyyn viisi torpedoa, joista kolme osui. Hylky ei kuitenkaan uponnut. Liekehtivä hylky upposi lopulta kello 21.00 keula edellä.[2]

Lähteet
  • Chesneau Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present – an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)
  • Morison, Samuel Eliot: The Battle of the Atlantic September 1939 - May 1943. History of United States Naval Operations in World War II Volume 1. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2010. ISBN 978-1-59114-547-9. (englanniksi)

Viitteet
  1. USS Wasp (CV-7), 1940-1942 DEPARTMENT OF THE NAVY -- NAVAL HISTORICAL CENTER. Arkistoitu 10.5.2009. Viitattu 12.11.2010.
  2. DANFS - USS Wasp
  3. Morison s. 168
    Edeltäjä:
    Yorktown-luokka    		 Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset Seuraaja:
    Essex-luokka
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.