USS Bennington (CV-20)

USS Bennington (runkonumero CV-20) oli Yhdysvaltain laivaston Essex-luokan lentotukialus. Alus oli palveluskäytössä vuosina 1944–1946 ja 1952–1970, joina aikoina se osallistui toiseen maailmansotaan, Laosin kriisiin sekä Vietnamin sotaan.

USS Bennington

USS Bennington
Aluksen vaiheet
Rakentaja New Yorkin laivastontelakka
Kölinlasku 15. joulukuuta 1942
Laskettu vesille 28. helmikuuta 1944
Palveluskäyttöön 6. elokuuta 1944
13. marraskuuta 1952
Poistui palveluskäytöstä 8. marraskuuta 1946
15. tammikuuta 1970
Tekniset tiedot
Uppouma 27 100 t (standardi)
36 380 t (kuormattu)
Pituus 250 m (vesiraja)
266 m (kokonaispituus)
Leveys 28 m (vesiraja)
45 m (kokonaisleveys)
Syväys 8,66 m
Koneteho 150 000 hv (110 MW)
Nopeus 33 solmua
Miehistöä 2 600
Aseistus
Aseistus 12 × 5"/L38 tykkiä
32 × 40 mm/L56-ilmatorjuntatykkiä neliputkisina asennuksina
46 × 20 mm/L78 ilmatorjuntatykkiä
91 lentokonetta

Valmistus
Pääartikkeli: Essex-luokka

Alus tilattiin New Yorkin laivastontelakalta, missä köli laskettiin 15. joulukuuta 1942. Alus laskettiin vesille 28. helmikuuta 1944 kumminaan rouva Melvin J. Maas ja otettiin palvelukseen 6. elokuuta 1944 ensimmäisenä päällikkönään James B. Sykes.[1]

Palvelus

Vastaanottotestit läpäistyään Bennington lähti 14. joulukuuta New Yorkista kohti Tyynenmeren sotatoimia. Alus kulki 21. joulukuuta Panaman kanavan läpi ja se kiinnittyi San Diegon laituriin 29. joulukuuta. Uuden vuoden päivänä alus jatkoi matkaansa kohti länttä. Se saapui 7. tammikuuta 1945 Pearl Harboriin, jossa se vietti loppukuun koulutuksessa. Alus lähti 1. helmikuuta USS Belleau Woodin, USS Bunker Hillin, USS Randolphin, USS Saratogan ja USS Alaskan kanssa merelle liittyäkseen TF58:aan Ulithissa.[1]

Alus saapui 8. helmikuuta Ulithiin, jossa se liitettiin TG58.1:een. Oltuaan kaksi päivää ankkurissa alus lähti 10. helmikuuta osastonsa mukana merelle tukeakseen Iwo Jiman maihinnousua iskemällä Japanin kotisaariin. Osasto harjoitteli matkalla Tinianilla 12. helmikuuta ennen siirtymistä hyökkäysalueelle noin 125 mailia Tokiosta kaakkoon. Lentokoneet nousivat lentotukialukselta 16. helmikuuta iskeäkseen Tokioon ja Jokosukan laivastotukikohtaan. Iskussa tuhoutui yksi hyökänneistä koneista.[1]

Alus lähti 18. helmikuuta kohti Iwo Jimaa, jossa se viipyi 20.–22. helmikuuta. Tankattuaan se lähti 24. helmikuuta takaisin Japanin rannikolle, missä sen lentokoneet iskivät 25. helmikuuta jälleen Tokioon. Seuraavana päivänä alus poistui alueelta, ja sen koneet iskivät Okinawan ilmapuolustukseen 1. maaliskuuta. Alus lähti 3. maaliskuuta osastonsa mukana paluumatkalle Ulithiin, jonne se saapui seuraavana päivänä. Miehistö oli runsaan viikon levossa ennen paluuta sotatoimiin 14. maaliskuuta.[1]

Oltuaan joitakin päiviä koulutuksessa alus lähti osastonsa mukana kohti Kyushua, jossa ne Okinawan valtaukseen valmistauduttaessa iskivät ilmapuolustukseen. Hyökkäyksiä jatkettiin 18. maaliskuuta saakka, ja seuraavana päivänä aluksen lentokoneet iskivät Kuren ja Hiroshiman alueille. Lentokoneet palasivat Kyushun ylle 20. maaliskuuta ja iskivät lentokenttiin. Samana päivänä alus lähti osaston mukana Okinawalle tukeakseen maihinnousua. Sen lentokoneet aloittivat 23. maaliskuuta hyökkäykset Okinawalle ja lähisaarille, ja pääkohteena oli Kerama Retto, joka antautui seuraavana päivänä.[1]

Maihinnousujoukkojen aloitettua hyökkäyksen 1. huhtikuuta Bennington jakoi koneensa Okinawan ja lähisaarten kesken tukien hyökkääviä joukkoja sekä iskuihin Japanin kotisaarille erityisesti Kyushulle. Aluksen koneet osallistuivat torjuttaessa keisarillisen Japanin laivaston viimeinen epätoivoinen isku-osasto, joka oli koottu taistelulaiva Yamaton ympärille ja jonka tavoitteena oli Okinawalle hyökkäävät osastot. Aluksen koneet saivat ainakin kaksi torpedo-osumaa Yamatoon ja menetti ainoastaan yhden lentokoneen.[1]

Alus lähti 28. huhtikuuta taisteluosaston TG58.1 mukana Ulithiin, jossa se oli 30. huhtikuuta – 9. toukokuuta. Alus lähti harjoiteltuaan 10. toukokuuta Okinawalle, jossa sen lentokoneet aloittivat maajoukkojen tukemisen 12. toukokuuta. Alus vaurioitui kesäkuun alussa pyörremyrskyssä ja se lähti 9. kesäkuuta Leytenlahdelle, jonne se saapui kaksi päivää myöhemmin. Aluksen korjaukset kestivät 27. kesäkuuta saakka ja se lähti 1. heinäkuuta San Pedronlahdelta.[1]

Sotatoimien loppuun saakka aluksen koneet pommittivat Japanin kotisaaria sekä niiden lähivesien kohteita. Aluksen koneet olivat hyökkäämässä, kun 15. elokuuta saatiin tieto Japanin antautumisesta. Sotatoimien päätyttyä alus viipyi Japanin lähivesillä tukien miehitysjoukkoja. Sen koneet etsivät rutiinipartioinnin ohella muun muassa vankileirejä. Alus siirtyi 10. syyskuuta Tokionlahdelle. Alus lähti lokakuun puolivälissä paluumatkalle Yhdysvaltoihin.[1]

Matkalla alus vieraili Saipanilla, jossa sen lentorykmentti siirrettiin maihin, ja Pearl Harborissa ennen saapumistaan San Franciscon lahdelle 7. marraskuuta. Alus viipyi San Franciscossa aina tammikuun alkuun 1946, jolloin se lähti Havaijille kuljettaen lentokoneita ja täydennyksiä. Harjoiteltuaan Havaijilla alus aloitti paluumatkan San Franciscoon, jonne se saapui 30. maaliskuuta. Alus aloitti huhtikuun alussa matkan itärannikolle. Läpäistyään kuun puolivälissä Panaman kanavan alus saapui Norfolkiin 22. huhtikuuta. Alus poistettiin palveluksesta 8. marraskuuta Norfolkissa ja se sijoitettiin Atlantin laivaston reserviin.[1]

Toinen palvelusrupeama

Bennington siirrettiin 29. lokakuuta 1950 New Yorkin laivastontelakalle modernisoitavaksi sekä valmisteltavaksi palvelukseenottoa varten. Seuraavien kahden vuoden aikana aluksen uppouma, pituus ja leveys kasvoivat. Aluksen lentokantta vahvistettiin ja levennettiin suihkuhävittäjien sijoittamiseksi alukselle. Aluksella tehtiin lisäksi runsaasti muita muutoksia kuten vaihdettiin katapultit ja hissit. Lokakuussa muutosten valmistuttua alus luokiteltiin hyökkäyslentotukialukseksi CVA-20. Lopulta 13. marraskuuta 1952 alus otettiin palvelukseen päällikkönään David B. Young.[1]

Koeajojen ja erilaisten testien jälkeen alus lähti 19. helmikuuta 1953 New Yorkista testipurjehdukselle Länsi-Intian saaristoon. Reilun kolmen kuukauden risteilyn aikana alus vieraili muutamaan otteeseen Guantanamonlahdella Kuubassa. Aluksella tapahtui räjähdys 27. huhtikuuta, jolloin 11 miehistönjäsentä sai surmansa. Alus aloitti 29. huhtikuuta viikon kestäneet korjaukset Guantanamonlahdella. Testien ja koulutuksen päätyttyä alus suuntasi 7. toukokuuta takaisin New Yorkiin. Matkan aikana se pysähtyi Norfolkissa, jossa lentorykmentti siirtyi maakentälle. Alus siirrettiin 25. toukokuuta New Yorkin laivastontelakalle viimeisteltäväksi ennen palveluksenalkua.[1]

Kesällä Bennington liitettiin Atlantin laivastoon kotisatamanaan Quonset Point. Syyskuun puolivälissä alus liittyi suureen Nato-harjoitukseen operaatio Marineriin, joka päättyi 4. lokakuuta. Alus läpäisi Gibraltarinsalmen aloittaen ensimmäisen partiomatkansa Yhdysvaltain 6. laivastossa Välimerellä. Alus lähti kotimatkalle 16. helmikuuta 1954 ja se saapui Quonset Pointiin 21. helmikuuta siirtäen lentorykmenttinsä maihin. Alus siirrettiin 1. maaliskuuta New Yorkin laivastontelakalle tarkastettavaksi.[1]

Huhtikuun alussa alus palasi telakalta ja se siirtyi Mayportiin valmiuskokeisiin. Kokeiden päätyttyä alus palasi Quonset Pointiin 29. huhtikuuta. Toukokuun lopulla siirtyi Norfolkiin, jossa se 22. toukokuuta vastaanotti kannelleen lentorykmentti 181:n. Alus lähti Narrangansettinlahdelle lentotoiminnantestaamiseksi. Aluksen ensimmäinen kone lähetettiin lentoon 26. toukokuuta kello 06.00. Yksitoista minuuttia myöhemmin sarja räjähdyksiä ravisteli alusta, kun vasemman puoleisen katapultin voiteluöljyt olivat jostakin syystä syttyneet. Vaurioitunut alus kykeni kuitenkin saamaan ilmaan loputkin lentokoneensa ja lähettämään ne Quonset Pointiin. Alus lähti paluumatkalle pelastus- ja sammutusryhmien sammuttaessa tulipaloja ja pyrkiessä rajoittamaan vahinkoja. Onnettomuudessa sai surmansa 103 upseeria ja miehistöjäsentä ja 200 loukkaantui, joista pääosa sai pahoja palovammoja.[1]

Alus saapui 12. kesäkuuta New Yorkin laivastontelakalle, jossa vaurioiden korjaamisen lisäksi tehtiin myöhemmäksi suunniteltuja muutostöitä muun muassa asennettiin hurrikaanikeula ja viistolentokansi. Aluksen korjaus- ja muutostyöt valmistuivat 11. maaliskuuta 1955 ja se palasi palvelukseen 25. huhtikuuta aloittaen testi- ja koulutuspurjehduksen Mayportissa ja Guantanmonlahdella. Seuranneiden neljän kuukauden ajan alus oli Yhdysvaltain itärannikolla ja Länsi-Intian saaristossa.[1]

Bennington lähti 8. syyskuuta uuteen sijoituspaikkaansa. Alus kiersi Kaphornin ja se saapui 20. lokakuuta uuteen kotisatamaansa San Diegoon Kaliforniaan, jossa alus liittyi Tyynenmeren laivastoon. Seuraavien yhdeksän vuoden aikana alus oli joko partiomatkalla 7. laivaston mukana Kaukoidässä tai purjehduksilla Kalifornian rannikolla. Tuona aikana alus teki viisi partiomatkaa itään. Näistä kaksi ensimmäistä talvella 1955–1956 ja talvella 1957–1958 olivat tavaomaisia valvontamatkoja Aasian satamiin tehtyine laivastovierailuineen. Kolmas matka elokuusta 1958 tammikuuhun 1959 muuttui kriisimatkaksi kommunistisen Kiinan uhatessa kansallista Kiinaa kiisteltäessä Quemoyn ja Matsun saarten hallinnasta. Palattuaan Yhdysvaltoihin alus luokiteltiin sukellusveneentorjunta-alukseksi CVS-20. Aluksen neljänteen partiomatkaan lokakuusta 1960 toukokuuhun 1961 liittyi Laosin kriisi. Viides ja viimeinen partiomatka oli jälleen valvontaa ja laivastovierailuita.[1]

Aluksen viimeiset seitsemän vuotta, joihin kuului partiomatkoja Yhdysvaltain 7. laivaston mukana, sisälsivät Yhdysvaltain osallistumisen Vietnamin sotaan. Vuoden 1964 alussa alkanut partiomatka alkoi rauhallisesti, mutta Tonkininlahden tapahtumat elokuussa jatkoivat suunniteltua partioaikaa. Se viipyi Vietnamin aluevesillä lokakuun ja marraskuun. Alus teki seuraavan matkansa kesällä ja syksyllä 1965, jolloin se oli jälleen Vietnamin rannikolla.[1]

Alus lähti 4. marraskuuta 1966 partiomatkalle Kaukoitään. Se kuului Yankee-alueelle Tonkininlahdelle sijoitettuun lentotukialusosastoon. Sen lisäksi, että alus suojasi TF77:n aluksia sukellusveneiltä, se valvoi merialuetta ja tunnisti havaitut kohteet sekä pelasti mereen pudonneet lentäjät. Alus vapautui operaatiosta 21. huhtikuuta 1967 ja se suuntasi Australiaan osallistuakseen Korallimeren taistelun 25-vuotisjuhlallisuuksiin. Alus saapui 8. toukokuuta Sydneyyn. Alus vieraili 18. toukokuuta Pearl Harborissa ja se saapui 23. toukokuuta San Diegoon.[1]

Vietettyään lähes vuoden Yhdysvaltain länsirannikolla alus lähti 30. huhtikuuta 1968 partiomatkalle. Se vieraili 15.–20. toukokuuta Pearl Harborissa ennen kuin saapui 29. toukokuuta Yokosukaan. Aluksen tehtävät olivat pääosin samat kuin edelliselläkin kerralla eli TF77:n alusten suojaaminen sukellusveneiltä sekä alueen merivalvonta. Alus lähti kotimatkalle Yokosukasta 28. lokakuuta ja se saapui 9. marraskuuta Long Beachiin, jossa se siirrettiin telakalle 14. marraskuuta.[1]

Alus palasi palvelukseen 30. huhtikuuta 1969. Se poistettiin palveluksesta 15. tammikuuta 1970 Puget Soundin laivastontelakalla. Se kiinnitettiin laituriin Bremertonissa osaksi Tyynenmeren reserviä.[1] Alus poistettiin alusluettelosta 20. syyskuuta 1989 ja se myytiin Intiaan romutettavaksi 12. tammikuuta 1994.

Lähteet
  1. DANFS - USS Bennington (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla
    Essex-luokan lentotukialukset

    USS Essex – USS Yorktown – USS Intrepid – USS Hornet – USS Franklin – USS Ticonderoga – USS Randolph – USS Lexington – USS Bunker Hill – USS Wasp – USS Hancock – USS Bennington – USS Boxer – USS Bon Homme Richard – USS Leyte – USS Kearsarge – USS Oriskany – USS Reprisal – USS Antietam – USS Princeton – USS Shangri La – USS Lake Champlain – USS Tarawa – USS Valley Forge – USS Iwo Jima – USS Philippine Sea

    Edeltäjä: USS Wasp – Seuraaja: Independence-luokka
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.