Tyypillinen kampakeramiikka

Saviainekseen sekoitettiin enemmän hiekkaa ja vähemmän kivimurskaa, mutta yhteensä sitä laitettiin säästeliäämmin kuin varhaiskampakeramiikassa. Virossa sekaan lisättiin myös rikkoutuneiden astioiden murskaa. Astian seinämää saatettiin kallistaa hieman sisällepäin niin, että astiasta tuli suustaan keskiosaa hieman kapeampi. Suuaukon reuna vahvistettiin lisäämällä reunan sisäosaan savea, jotta esimerkiksi astian nostaminen kävi helpommaksi. Saven annettiin poltettaessa hapettua riittävän pitkään, mikä näkyi vaalean ruskeana tai punertavana värinä. Väri johtui saven joukossa olevan raudan hapettumisesta.[4][7][10][11]

Astiat koristeltiin pääasiassa kahdella leimaelementillä: kampaleimalla ja kuopilla. Kuopat olivat aiempaa suurempia ja syviä. Muitakin kuvioita saatettiin käyttää, kuten soikeita kampaleimoja, pisteviivoja ja urapainanteita. Tiheään painetuista rinnakkaisista leimoista muodostettiin kuvioita, joita olivat esimerkiksi viistot vierekkäiset kampaleimat, kampaleimoista tehtyjä nelikulmioita tai kuusenoksa-kuviot. Kutakin koristekuviota sovellettiin vaakasuuntaisina vyöhykkeinä, jotka eivät sekoittuneet tai leikanneet toisiansa. Esimerkiksi kampaleimavyöhykkeen alapuolelle saatettiin painaa peräkkäisten kuoppien rivi.[4][7]

Huippu- eli geometriseksi tyyliksi (Ka II:1b) kutsutaan sitä tyylisuuntaa, jossa geometristen kuvioiden osuus korostui edelleen ja sai uusia aiheita koristelussa. Huipputyyli sijoittuu vanhemman vaiheen loppupuoliskoon.[4]

Etenkin Saimaan ympäristössä saven sekoitteena käytettiin myös asbestikuituja, murskattua kiillettä, kotiloiden kalkkikuorta ja muuta orgaanista ainetta. Tätä keramiikan traditiota kutsutaan asbestikeramiikaksi. Orgaaninen aine paloi astian polttamisen yhteydessä, jolloin astian seinämä jäi huokoiseksi.[4][7][10][12]

Kampaleimat painettiin aiempaa harvemmin niin, että niiden väliin jäi enemmän tyhjää tilaa. Koristelu monipuolistui ja leimoista muodostettiin mutkikkaampia kuvioita, kuten sik-sakkia, ristejä, vinoneliöitä, kolmioita, kulmavyöhykkeitä sekä ihmis- ja lintuhahmoja. Lintuaiheita on löydetty esimerkiksi Kokemäen Pispasta, Euran Kolmhaarasta, Viron Akalista, Lommiksesta ja Valmasta. Nuoremmassa tyylissä leimoja ei enää painettu niin syvälle ja kampaleimat ohenivat. Astioita saatettiin maalata punaiseksi tai mustaksi.[4][7]

Tyypillisen kampakeramiikan syntypaikka on melko varmasti Venäjän Karjalassa Laatokan ympäristössä noin 4500 eaa. Siellä vaikuttivat lähekkäin varhaiskampakeramiikka, Narvan keramiikka ja Ljalovon kuoppakeramiikka. Kuoppakeramiikka levisi alueelle Ylä-Volgan suunnalta ja viestittää kulttuurivaikutteista ja tavaranvaihdosta sieltä. Tyypillisen kampakeramiikan syntymekanismia ei tunneta, mutta sen tiedetään levinneen kulttuurivirtauksien mukana hyvin laajalle alueelle.[6][7][10]

Tyypillisen kampakeramiikan laajin leviämisalue ulottuu Ruotsissa Kalixjoelle [13], Suomessa Kemijärven ja Rovaniemen korkeudelle, Venäjällä Vienan Karjalaan, Aunukseen ja Inkeriin sekä Viroon ja Latviassa Väinäjoelle saakka. Erikoisesti Kaliningradissa on löytynyt yksittäinen erillinen asuinpaikka. Se levisi myös itään Äänisen taakse Kargopolin piiriin rajalle, missä asuinpaikkoja löytyy jopa Vienanjoelta, Suhonan joelta ja Volgan latvoilta.[5]

Uusi tyyli levisi Suomeen Kaakkois-Suomesta käsin noin 4100 eaa. alkaen, missä se korvasi ensimmäiseksi varhaiskampakeraamisen tyylin. Sen keskeinen alue oli Saimaan ympäristö, vaikka se levisikin lähes koko maahan Lappia lukuun ottamatta. Säräisniemen keramiikkaa valmistettiin enää Kuolan niemimaalla eivätkä keramiikasta luopuneet ryhmät enää alkaneet valmistaa tyypillistä kampakeramiikkaa. Pohjoinen levinneisyysraja kulku siten Ruotsissa Kalixjoen, Suomessa Rovaniemen, Kemijärven ja Kuusamon kautta Venäjälle Vienanmeren kaikille rannoille. Itäraja seurasi Vienanjokea ja Sukhonaa Volgalle asti. Etelä-Suomeen jäi vielä Jäkärlän ryhmä valmistamaan omaa Jäkärlän keramiikkaansa ja Saimaan eteläpuolelle ryhmiä, jotka valmistivat asbestisekoitteista varhaiskampakeramiikkaa. Nämä ryhmät luopuivat omasta tyylistään 3700 eaa. mennessä ja siirtyivät käyttämään tyypillistä kampakeramiikkaa. Tyypillinen kampakeramiikka vaikutti Suomessa noin 4100−3500 eaa.[4][5][6][10]

Venäjän Karjalasta tyyli levisi Karjalankannaksen kautta lounaaseen Viroon ja edelleen Latviaan syrjäyttäen täällä Narvan keramiikan. Pietarissa tyypillistä kampakeramiikkaa valmistettiin Ohtajoen suistossa noin 4200 eaa.[14]. Pohjois-Virossa on saatu määritettyä keramiikasta ajoituksia vain muutama. Riigikülassa on ajoitus 4100 eaa.[15], sisämaan Tamulassa 4150 eaa.[7] ja suurien saarien asuinpaikoilla Hiidenmaan Kõpussa 4160 eaa.[15] ja Ruhnussa 4200 eaa.[15]

Luoteis-Latviasta Zvejniekin asuinpaikalta on vielä hyvin varhainen ajoitus 4100 eaa., mutta tämän jälkeen nopea leviämisvauhti asettuu. Etelä-Latvia Lubānan järvellä löytyy ensimmäisen kerran kampakeramiikkaa noin 3600 eaa., Šventojissa noin 3450 eaa. ja Sārnatessa noin 3300 eaa.[15][16][17]

Leviäminen hiipui etelässä kokonaan ja jäljelle jäänyt osa Narvan kulttuuria jatkoi keramiikkansa valmistamista nuorakeramiikan saapumiseen saakka noin 3200 eaa. Rannikon Kaliningradissa Liettuan ja Puolan välissä on löydetty varsinaisen levinneisyysalueen ulkopuolelta yksittäinen asuinpaikka, jossa on löytynyt tyypillistä kampakeramiikkaa. Asuinpaikka on varmaan osallistunut pohjoisten alueiden meripihkakauppaan tavalla tai toisella.[5][6][7]

Keramiikka levisi etelään Pietarin alueelle ja sieltä edelleen Novgorodin alueelle. Alue rajautui muihin samanaikaisiin keraamisiin kulttuurialueisiin, kuten etelässä vaikuttaneisiin Valdain ylängön ja Mstan keraamisiin traditioihin.[7]