Tyhjä ääni
Tyhjä ääni tarkoittaa äänestyksessä tai vaalissa annettua ääntä, joka ei ilmaise kannatusta yhdellekään vaihtoehdolle tai ehdokkaalle ja jota ei voida laskea kenenkään hyväksi. Tyhjän äänen antaja ei katso voivansa kannattaa yhtäkään tarjolla olevista vaihtoehdoista ja se on usein tarkoitettu protestiääneksi. Samassa tarkoituksessa on lisäksi mahdollista pidättäytyä kokonaan äänestyksestä.
Osa artikkelisarjaa |
Äänestys |
---|
Äänestysstrategia |
Yleensä kaikissa äänestyksissä on mahdollisuus "tyhjän" äänestämiseen. Lippuäänestyksessä tyhjä ääni annetaan yleensä jättämällä tyhjä äänestyslippu, koneäänestyksissä se edellyttää muunlaisia järjestelyitä.lähde? Esimerkiksi Suomen eduskunnassa kansanedustajilla on kolme äänestyspainiketta: "jaa", "ei" ja "tyhjää". Joissakin maissa myös valtiollisissa vaaleissa on mahdollista äänestää vaihtoehtoa "kaikkia vastaan". Ääntenlaskennassa tyhjät äänet voidaan ilmoittaa erikseen. Suomen valtiollisissa vaaleissa tyhjiä ääniä ei kuitenkaan ilmoiteta erikseen, vaan ne luetaan hylättyjen äänten joukkoon yhdessä virheellisten ja sopimattomia merkintöjä sisältäneiden äänestyslippujen kanssa.lähde?
Salaiseksi säädetyissä vaaleissa, joita ovat esimerkiksi lippuäänestyksellä toteutetut yleiset vaalit Suomessa, vaalisalaisuus tulee säilyttää myös jätettäessä tyhjä ääni.[1] Tämä tarkoittaa, että äänestäjä ei saa esimerkiksi suoraan äänestyslipun saatuaan mennä pudottamaan sitä äänestysuurnaan, sillä tällöin paikalla olevat vaalivirkailijat ja muut äänestäjät saisivat tietää, että äänestäjä antaa tyhjän äänen, mikä rikkoisi vaalisalaisuutta.
Jos tuomioistuimessa pitää äänestää päätöksestä, tuomioistuimen jäsen ei saa äänestää "tyhjää" vaan hänen on lausuttava jokaisesta esillä olevasta kysymyksestä.[2]
Suomen eduskunnan suorittamissa äänestyksissä tyhjiä ääniä ei lasketa annetuksi ääniksi siinä yhteydessä, kun tarkastellaan määräenemmistösäännösten täyttymistä (kuten kahden kolmasosan määräenemmistöä vaadittaessa), vaan annetuiksi ääniksi lasketaan vain jaa- ja ei-äänet.[3]
Lähteet
- Vaalien keskeiset periaatteet Oikeusministeriön yleisiä vaaleja käsittelevä sivusto, vaalit.fi. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 30.11.2013.
- Oikeudenkäymiskaari 23 luku 5 § Finlex. (11.7.1997/690). Viitattu 4.12.2013.
- Onko tyhjä ääni annettu ääni?... 2.5.2021. YLE. Viitattu 29.7.2022.
Aiheesta muualla
Oikeuskäytäntöä
Seuraavat korkeimman hallinto-oikeuden päätökset käsittelevät Suomen kunnallisessa päätöksenteossa järjestettyjen vaalien ääntenlaskentaa, kun äänestyksessä on annettu tyhjiä ääniä:
- KHO 1932 I 71, Wikiaineistossa
- KHO 1996 A II 7, Wikiaineistossa
Kirjallisuutta
Suomalaisten yhdistysten kokouskäytäntöä ja menettelyä ääntenlaskennassa käsittelee
- Riitesuo, Risto: Yhdistyksen kokousmenettely, s. 427–428. Helsinki: Talentum, 2004. ISBN 952-14-0809-X.