Työn verotus

Korkea työn verotus ja progressio koskettavat erityisesti erikoistuneita työntekijöitä ja eri alojen asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, lakimiehiä, professoreita ja toimitusjohtajia, joilla on tyypillisesti korkeat ansiotulot ja ovat usein pitkälle kouluttautuneita. Yrittäjät vertaavat osingosta ja palkasta maksettavien verojen suuruutta ja nostavat yrityksestä osan voitosta osinkoina ja palkkana siten, että verot ovat yhteenlaskettuna mahdollisimman pienet (jos ansiotulojen verotus kiristyy suhteessa pääomatulojen verotukseen, yrittäjät ottavat enemmän voittoa osinkoina ja vähemmän palkkana).

Korkea työn verotus kasvattaa sinänsä työvoimakustannuksia ja heikentää yritysten kansainvälistä hinta- ja kustannuskilpailukykyä. Korkea työn verotus koskettaa erityisesti työvoimavaltaisia aloja (palvelualoja), ei sinänsä teollisuutta, jossa työvoimakustannusten osuus kokonaiskustannuksista on pieni. Teollisuudelle korkea arvonlisävero ja korkea työn verotus eivät ole suureksi haitaksi, sillä työvoimakustannukset ovat kokonaiskustannuksista pieni osa ja ulkomaille vietävistä hyödykkeistä ei veloiteta arvonlisäveroa. Korkea työn verotus haittaa työvoimavaltaisia palvelualoja, erityisesti kotimarkkinoilla toimivia palveluyrityksiä, sillä lisäksi kotimaan myynneistä veloitetaan arvonlisävero (tyypillisesti 24 %), joka voidaan ajatella palvelualalla (erityisesti käsityöalalla) työn verotukseksi[2]. Vuonna 2010 palvelualojen osuus työpaikoista oli Suomessa 73 %[3].

Veronmaksajain Keskusliiton vuonna 2013 tekemän vertailun mukaan Suomi verottaa työntekijöitä ankarasti etenkin keski- ja hyvätuloisten ryhmissä. Suomessa keskipalkkaisen veroprosentti ylittää Euroopan maiden keskiarvon 1,5 prosenttiyksiköllä. Suomessa keskituloisen veroprosentti on jopa 5,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Ruotsissa.[4][5] Vuonna 2014 tuloverotus on Keskuskauppakamarin mukaan Suomessa muihin maihin verrattuna kireää kaikilla muilla tulotasoilla paitsi pienipalkkaisten kohdalla[6].

Kireä työn verotus vähentää työn tarjontaa, mikä johtaa siihen, että työtä tehdään yhteiskunnassa vähemmän kuin alhaisemman verotuksen oloissa. Työn verotusta keventämällä voidaan kasvattaa työn tarjontaa yhteiskunnassa. Työn verotus aiheuttaa työmarkkinoilla hyvinvointitappioita, jotka ovat jossain määrin suhteessa työn verotuksen kireyteen.[7][8]

Kireä työn verotus kannustaa harmaaseen talouteen kuuluvaan ns. pimeän työn tekemiseen, josta ei kerry lainkaan verotuottoja. Palkkojen maksaminen pimeänä johtuu siitä, että palkka voidaan maksaa pidättämättä siitä veroa. Jos työn verotusta kiristetään, pimeän työn tekeminen kasvaa. Jos työn verotusta kevennetään, pimeän työn tekeminen laskee ja osa pimeästä työstä tulisi verotuksen piiriin.[9]

Kireä työn verotus pienentää kuluttajien ostovoimaa, sillä nettopalkka (eli veron jälkeen käteenjäävä palkka) on pienempi. Työn verotusta keventämällä voidaan kasvattaa kuluttajien ostovoimaa.[10][11]

Kireä työn verotus haittaa varallisuuden kerryttämistä sekä eläkesäästämistä. Kireän työn verotuksen oloissa on vaikeampi vaurastua työtä tekemällä kuin alhaisemman työn verotuksen oloissa. Tähän viitataan ilmauksella ”työllä ei rikastu”.[4] Kireä työn verotus voi heikentää etenemistä korkeampaan sosioekonomiseen luokkaan, sillä tyypillinen ihmisen keino vauraustua olisi työntekemisen kautta, mutta jos ansiotuloja verotetaan kireästi, edellytykset työtä tekemällä vaurastumiseen ovat heikommat.

Kireä työn verotus ja progressio heikentävät kouluttautumisen ja suurten ansiotulojen tavoittelun taloudellisia kannustimia, sillä suuri osa vaivannäön seurauksena saatavasta korkeammasta palkasta kuluu veroihin, eikä korkeammasta palkasta siten jää juurikaan enempää hyödyttämään vaivaa nähnyttä. Jos pitkälle kouluttautumisen ajatellaan korreloivan suurten ansiotulojen kanssa, kireä työn verotus ja työn verotuksen progressio haittaa suhteellisesti enemmän pitkälle kouluttautuneita kuin vähemmän kouluttautuneita, joilla olisi tyypillisesti pienemmät ansiotulot. Progressiivisen verotuksen ansiosta käteen jäävät elinaikaiset tulot jäävät kuitenkin pienemmiksi, eli koulutusinvestointien tuotto jää negatiiviseksi. Kouluttautumisen kannustimet ovat kuitenkin erilaisia olosuhteissa, joissa koulutus on ilmaista ja olosuhteissa, joissa koulutus on maksullista.[12][13]

Pitkälle kouluttautuminen ei välttämättä perustu taloudellisiin kannustimiin, vaan muihin motivaattoreihin, kuten esimerkiksi kiinnostuneisuuteen, itsensä toteuttamiseen tai siihen, että haluaa tehdä juuri tietyn alan töitä. Esimerkiksi monet hyvin varakkaat henkilöt kouluttautuvat pitkälle siitä huolimatta, että heille kouluttautumisen taloudellisilla kannustimilla ei olisi käytännössä merkitystä. Kaikki norjalaiset ovat valtiollisen öljyrahaston vuoksi käytännössä miljonäärejä, mutta norjalaisilla on silti kannustimia kouluttautua pitkälle, vaikka Norjassa on kireä työn verotus, jossa on progressiota. Kouluttautumisen taloudellisia kannusteita on lisätty monessa maassa verohelpotuksilla, joita opiskelleelle annetaan koulutuksen suoritettua[14][15]. Suomessa verohelpotukset ovat sidoksissa opintolainaan[16].

Pirttilän vuonna 2004 tekemän tutkimuksen mukaan kohdemaan matala työn verotus ei lisää suomalaisten muuttovirtaa maahan. Egger & Radulescu vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan suuri ero maiden veroprogression jyrkkyydessä lisää korkeasti koulutettujen muuttovirtaa. Grogger & Hanson vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien suhteellinen osuus riippuu positiivisesti erosta korkeasti koulutettujen ja matalasti koulutettujen nettopalkkojen välillä. Johanssonin vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan korkeasti koulutettujen maastamuuttoalttius on laskenut 2000-luvulla.[17][18]

Työvoiman vähäinen liikkuvuus maiden välillä mahdollistaa maiden väliset erot työn verotuksessa (erityisesti progressiossa). Työntekijöiden vähäinen liikkuvuus ei ole pakottanut valtioita verokilpailuun ansiotulojen verotuksessa samalla tavalla kuin yhteisö- ja pääomatuloverotuksessa.[1]

Verotusta tarkasteltaessa voi olla keskeistä kiinnittää huomio huippuosaajien maastamuuttoon[17]. Korkeasti koulutettujen menettämistä ulkomaille kutsutaan aivovuodoksi[17][19].

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen suosittelee veronalennusten suuntaamista työn verotukseen, jotta ihmiset lisäisivät työpanostaan[20]. Vuonna 2010 Martti Hetemäen johtama asiantuntijaryhmä ”verotuksen kehittämistyöryhmä” esitti ansiotuloverotuksen rajaveroasteiden alentamista kautta linjan ja 50 prosentin kattoa ylimmälle rajaveroasteelle[21]. Vuonna 2014 Keskuskauppakamarin verolinjauksissa vaalikaudelle 2015–2019 vaaditaan työn verotuksen keventämistä[6].

Työn verotuksella voidaan tasata tuloeroja, jotka syntyvät ansiotuloista. Työn verotuksella ei kuitenkaan voida tasata tuloeroja, jotka syntyvät pääomatuloista tai lähtökohtaisesta varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta. Tyypillisesti suurituloisimmat saavat tulonsa pääomatuloista, eivät ansiotuloista[22][23]. Yrityksistä voidaan nostaa verovapaita osinkoja[24]. Korkeimpia ansiotuloja saavat suuryritysten toimitusjohtajat tai muut korkeaan johtoon kuuluvat, kuten talousjohtajat[25]. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkimuksen mukaan laajamittainenkaan tuloerojen tasaaminen ei ole vahingollista talouskasvulle[26].