Tuulikello

Tuulikello on ulos ripustettu idiofoni, joka pitää helisevää ääntä liikkuessaan tuulen voimasta.

Tuulikello, jossa tuulen liikuttelema metallikappale kilisyttää metallisauvoja.

Tuulikello voi olla kimppu metallia, lasia, keramiikkaa, bambua, simpukoita tai puuta, jotka kilisevät toisiaan vasten tuulessa. Tuulikello voi olla myös nippu sauvan muotoisia kelloja, joita kilisyttää niiden välissä tuulen heiluttama litteä metallikappale. Kolmas tuulikellon tyyppi on kello, jonka kieleen on kiinnitetty litteä levy, jota tuuli liikuttelee.[1]

Tuulikelloja on ollut historian aikana monissa kulttuureissa. Pisimmälle ne kehittyivät itäisessä ja eteläisessä Aasiassa, kuten Balissa, Tiibetissä, Kiinassa ja Japanissa. Tuulikellot ovat olleet etenkin buddhalaisten suosiossa, ja niitä on kiinnitetty temppeleiden, pyhäkköjen ja pagodien räystäisiin. Tuulikellojen on uskottu niin Aasiassa kuin Välimeren seudullakin voivan houkutella hyviä henkiä. Tuulikellot ovat levinneet 1800-luvulla Itä-Aasiasta Eurooppaan koriste-esineinä.[1]

Talon tietylle puolelle asetettu tuulikello kertoo äänellään tuulen kääntymisestä tai voimistumisesta kyseisellä suunnalla. Tuulikelloa voidaan käyttää myös lintujen karkottamiseksi ei-toivotulta alueelta.

Afrikassa tuulikellon uskotaan tuovan hyvää onnea. Fengshuissa tuulikelloa käytetään hoitamaan raskasta, vahingolliseksi koettua energiaa.