Tuula Rosenqvist

Tuula Rosenqvist (ent. Ignatius, o.s. Usva; 13. huhtikuuta 19337. helmikuuta 2011 Espoo[1]) oli Yle TV1:n ja Yle TV2:n kuuluttaja. Hän menestyi Telvis-äänestyksissä, ja hänet valittiin vuosina 1967 ja 1973[1] television parhaaksi naispuoliseksi esiintyjäksi.[2]

Tuula Rosenqvist vuonna 1964.

Tuula Usva tuli tunnetuksi jo kymmenvuotiaana koulutyttönä. Tällöin hän esiintyi Orvo Saarikiven elokuvassa Suomisen taiteilijat, joka oli kolmas Suomisen perhe -elokuva. Siinä Usva esitti Pipsa Suomisen luokkatoveria. 15-vuotiaana hän näytteli nimiroolin Edvin Laineen elokuvassa Prinsessa Ruusunen vuodelta 1949.

Ennen vuonna 1959 alkanutta televisiouraansa Usva toimi muun muassa matkatoimistovirkailijana, myymäläemäntänä ja mallina.[3] Myöhemmin hän toimi myös juontajana ja muotinäytösten vetäjänä. Erotessaan Yleisradiosta vuonna 1974 hän oli TV2:n pääkuuluttaja.[1]

Yksityiselämä

Rosenqvist oli avioliitossa ekonomi Panu Ignatiuksen kanssa, ja heillä on kaksi poikaa. Heistä toinen on muun muassa TeliaSoneran ja Sanoma-konsernin talousjohtajana toiminut Kim Ignatius.[4][5]

Toisen aviomiehensä Jan Rosenqvistin kanssa Tuula Rosenqvist asui pitkään Ranskassa. Hän muutti takaisin Suomeen vuonna 2010 jäätyään leskeksi.[1] Hän kuoli 77-vuotiaana Jorvin sairaalassa Espoossa 7. helmikuuta 2011.[6]

Filmografia

Lähteet

  1. Marjatta Möttölä: Prinsessa Ruususesta tuli televisiokasvo. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 12.2.2011, s. C 11. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2011. (Archive.org)
  2. Yle, Luettu 22.3.2018
  3. Urpo Virkkunen (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Otava, 1970.
  4. Sanoma-konsernin johtoryhmä sanoma.com. 15.2.2011. Arkistoitu 8.1.2011. Viitattu 19.2.2011.
  5. TeliaSoneran uusi pomo on entisen tv- tähden poika is.fi. 29.7.2004. Viitattu 3.4.2021.
  6. Tv-kuuluttaja Tuula Rosenqvist kuoli Iltalehti.fi. 9.2.2011. Arkistoitu 12.2.2011. Viitattu 9.2.2011.
  7. Disneyn Musiikkisadut Suomessa KenNetti. Viitattu 9.2.2011.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.