Kammi

Kammi (turvekota, turvekammi, saameksi gámme) on kotatyyppi, jonka katteena on käytetty turvetta. Kammi on usein rakennettu osittain maan sisälle. Rakennelma on kiinteä muunnos siirrettävistä kotatyypeistä, kuten loude- tai pirrikodasta. Kun siirrettävä kota peitetään kankaan sijasta turpeella ja muulla luonnonaineksella, voidaan puhua turvekammista. Alkuperäiset kammit rakennettiin paikallisista aineksista, eli tunturikoivujen rungoista ja tuohesta sekä turpeesta. Myöhemmin kammien runkoihin on käytetty myös männynrunkoja ja sahatavaraa. Kehittyneempää alasalvoskammia voidaan pitää välivaiheena siirryttäessä kodasta tupaan.[1]

Finnmarkilainen kammi 1800-luvun lopulta.
Turvekammi Tukholmalaisessa ulkoilmamuseossa

Turvekammit ovat olleet yleensä yksihuoneisia, mutta talviasuttaviin malleihin on saatettu tehdä eteinen, jossa on säilytetty ruokaa ja polttopuuta. Jäämeren rannikon merisaamelaiset ovat rakentaneet pysyviä useampihuoneisia turvekotia. Varanginvuonossa tällaiset kodat olivat yleisiä vielä 1930-luvulla.

Turvekammiasumisen kulttuurin uskotaan juontuvan kivikaudelta saakka. Pulmankijärveltä löydetyt turvekammit on ajoitettu n. vuoteen 6000 eaa. Turvekammeja käytettiin aktiivisesti vielä 1950-luvulla, joten Suomen Lapissa on käytetty suhteellisen vastikään kivikautisiksi luokiteltavia rakennuksia.[1]

Turvekammityypit

Kammit voidaan jakaa runkorakenteidensa mukaan erilaisiin perustyyppeihin. Vaikka turvekammi saatettiin rakentaa kodan rungolle, painava turve vaatii kantavampaa rakennetta kuin kangaspeitteiset kodat. Tämän vuoksi kotapuut ovat lyhyempiä ja vahvempia ja ruoteina käytettyjä koivun riukuja on tiiviisti rinnakkain.

Korvakkokodan (loudekota) rungolle rakennetun turvekammin kantava rakenne perustuu korvakkorakenteeseen, jossa kaksi luonnonkaarevaa puuta yhdistetään korvaspariksi. Kaksi tällaista korvasparia yhdistetään toisiinsa orsin, ja tämä kehikko päällystetään koivunrankaruotein. Päälle ladotaan ensin tuohet, ja sitten turpeet.

Turvekammi Siida-museossa Inarissa.

Pirrikodan (kartiokota) runkona on esimerkiksi kolme haarapäistä riukua, joiden varaan on pystytetty muita riukuja siten, että pohjasta muodostuu ympyrä. Pohjan halkaisija on voinut olla esimerkiksi 3-3,5 metriä. Muodoltaan pirrikotarunkoinen turvekammi on ollut kartiomainen ("tiipii-malli"). Kateaine ulottuu maanpinnasta lähes huipulle asti.

Rankarakenteelle (patsasrakenne, tolpparakenne) koottu kammi on harvinaisempi rakenne Suomessa. Tässä kammityypissä seinät rakentuivat vieriviereen pystytetyistä koivunrungoista ja kattoa kannattelivat vahvat koivunrungot. Kotamalli on saanut todennäköisesti vaikutteita norjalaisesta turvemökistä, jonka rakenne on perustunut pystysuoriin nurkkapilareihin ja loivaan pyramidinmalliseen kattoon, joka on tehty suorasta puutavarasta.

Alasalvoskammi on turvekammi, joka on rakennettu matalan hirsisalvoksen päälle. Pohjana oli matala hirsikehikko, jonka päälle rakennettiin korvakkorunko tai suorista puista tehty pyramidin mallinen katto. Kammit ovat olleet yleensä nelikulmaisia kotia, joiden pohjana on ollut 4-6 hirsikertaa. Alasalvoskammeja rakennettiin metsäisillä seuduilla, joissa oli käytössä puuta.

Käytännössä tavataan myös edellä kuvattujen perustyyppien yhdistelmiä. Esimerkiksi monihuoneisissa turvekammeissa runkorakenteena käytettiin patsas- ja korvakkorakenteiden yhdistelmiä, joihin oli lisätty esimerkiksi pistekotarakenteinen eteistila.

Kammit nykykäytössä

Kammi-sanan merkitys on muuttunut perinteisestä turvekodasta ainakin matkailun alalla. Kammi-sanaa käytetään nykyään matkailukohteissa kuvaamaan huomattavasti suurempaa, puusta tehtyä tai puuvuorattua suurin piirtein ympyränmuotoista tilaa, jossa tarjotaan esimerkiksi päivällisiä tai ohjelmaa.

Kammit ovat myös erämaiden ja kansallispuistojen majoitustyyppi. Osa retkeilyalueilla sijaitsevista kammeista on tarkoitettu vain päiväkäyttöön, mutta osassa voi myös yöpyä. Kammien varustus on vaatimaton ja siellä saattaa olla joko makuulaverit tai ainoastaan maapohja. Retkeilyalueiden kammeissa on usein myös tulisija tai kamina sekä kuivakäymälä.[2] Muita retkeilyalueiden majoitustyyppejä ovat autiotupa, varaustupa, kota ja laavu. Lisäksi retkeilyalueilla on päivätupia.

Katso myös

Lähteet
  1. Manu Humppi: Kammit ja autiotuvat. Kirjakaari, 2014.
  2. Tupatyypit - Luontoon.fi www.luontoon.fi. Viitattu 4.10.2015.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.