Turvakielto

Turvakielto on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 4 luvun 36 §:n mukainen tietojenluovutuskielto, joka koskee henkilön asuinpaikkaa, kotikuntaa ja osoitteita. Henkilön muita tietoja turvakielto sen sijaan ei koske.

Turvakieltoa voi hakea kirjallisesti Digi- ja väestötietovirastolta, jos henkilö voi olettaa perustellusti oman tai perheensä turvallisuuden olevan vaarassa. Turvakielto on ensimmäisellä kerralla voimassa enintään viisi vuotta ja sitä voidaan sen jälkeen jatkaa kaksi vuotta kerrallaan. Eniten turvakieltoa ovat hakeneet poliisit ja parisuhteesta eronneet naiset. Huhtikuussa 2008 turvakiellon piirissä oli noin 7 200 henkilöä.

Turvakieltoa ei saa automaattisesti, kuten esimerkiksi osoitepalvelukiellon, vaan turvakielto myönnetään vain, kun hakijalla on esittää perustellut syyt pelätä oman tai perheensä turvallisuuden olevan hakijan ammatin tai esimerkiksi hakijaan aikaisemmin kohdistuneen rikoksen vuoksi vakavassa vaarassa.

Tietojenluovutuskiellon saa ulotettua myös Traficomin tietoihin, jolloin ajoneuvon omistajan/haltijan nimi/osoitetietoja ei luovuteta.[1]

Tieto turvakiellosta annetaan myös niille viranomaisille, jotka virkatehtävää hoitaakseen saavat turvakiellon suojaamia tietoja. Heillä on virkatehtävää hoitaessaan erityinen velvollisuus huolehtia, etteivät turvakiellon suojaamat tiedot pääse ulkopuolisten käsiin. Monet viranomaiset, kuten Kela ja Verohallinto, ovat keskittäneet turvakieltoasiakkaiden palvelun valittuihin puhelinkeskuksiin.

Turvakiellon voi saattaa koko perhettä koskevaksi, tosin se täytyy turvakieltohakemuksessa erikseen pyytää.