Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on yksi Turun yliopiston tiedekunnista. Se on perustettu vuonna 1967, kun yhteiskunnalliset aineet erosivat humanistisesta tiedekunnasta.
Tiedekunnassa opiskelee nykyisin noin 1 800 opiskelijaa ja sen palveluksessa työskentelee lähes 200 opettajaa ja tutkijaa.[1] Tiedekunnan dekaanina toimii poliittisen historian professori Louis Clerc.
Laitokset ja oppiaineet
1.1.2010 lähtien kuuluu tiedekuntaan kolme laitosta[2]:
- Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
- Psykologian ja logopedian laitos
- Sosiaalitieteiden laitos (sosiaalipolitiikka, sosiaalityö, sosiologia, taloussosiologia)
Taloustieteen oppiaine siirtyi Turun kauppakorkeakouluun vuonna 2010, jolloin kauppakorkeakoulussa opetettu taloussosiologia siirtyi yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan sosiologian yhteyteen. Tilastotieteen oppiaine siirtyi osaksi matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa vuonna 2012.[3]
Lisäksi tiedekuntaan kuuluvat seuraavat tutkimuskeskukset:
- Demokratian tutkimuskeskus
- Eduskuntatutkimuksen keskus
- Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus - Centre for East Asian Studies
- Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE
- Oppimistutkimuksen keskus
- Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskus
- Turku Center for Welfare Research
- Kaupunkitutkimus
Lisäksi tiedekunnassa toimii Moniammatillinen opetusklinikka.
Lähteet
- Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Turun yliopisto. Viitattu 15.8.2022.
- Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksen pöytäkirja
- Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
Tiedekunnat | |
---|---|
Erillislaitokset |