Turun kuntaliitokset

1400-luvun alkupuolella Turkuun liitettiin alueita Kaarinasta. Turun kaupunki omisti Saarenpisun (nyk. Peltola) ja Sotalaisten toisen talon. Piispa, tuomiorovasti ja tuomiokirkko omistivat toisen Sotalaisten taloista, Pispalan ja Karppakullan talot. Näistä muodostettiin yhteinen jakokunta, joka liitettiin hallinnollisesti Turkuun ja jota kutsuttiin eteläiseksi takamaaksi. Kutsuttu alue ulottui Aurajoen rannalta Nummenmäen syrjää Skanssiin ja Peltolaan asti.[8]

1600-luvulla Turun laajeneminen Aurajoen pohjoisella rannalla johti siihen, että osa Maarian kunnan Aninkaisten kylästä liitettiin Turun laitumeksi ja takamaaksi. 1630 Kustaa II Aadolf lahjoitti Kaniksen ja Puolalan tilat kaupungille. 1640 kuningatar Kristiina liitti lahjoitukseen Huhkolan ja Mättälän talot.[9] Ruissalo luovutettiin Maarialta Turun kaupungille 1845.[10]

Turun kuntaan liitetyt osat 1930-luvulta lähtien

Ennen ensimmäistä kuntaliitosta Turun alue käsitti ruutukaava-alueen nykyisen Ratapihankadun ja Kupittaankadun välillä sekä niin sanottuja takamaita Pohjolassa ja Itäharjulta Vasaramäkeen ulottuvalla alueella. Nämä alueet oli kaavoitettu jo 1800-luvun alkupuolella, mutta niissäkin riitti runsaasti rakentamattomia tontteja aina 1910-luvulle saakka, joten Turun kaupungin rajojen sisälle ei muodostunut samanlaisia työläiskaupunginosia kuin esimerkiksi Helsinkiin.

Tämän keskusta-alueen ulkopuoliset alueet Aurajoen eteläpuolella kuuluivat Kaarinaan, pohjoispuolella Maariaan. Näiden kuntien alueelle Turun rajan välittömään läheisyyteen muodostuivat työläisten asuntoalueet muun muassa Raunistulaan ja Nummenmäelle. Maalaiskuntiin syntyneet esikaupungit muodostuivat ennen pitkää näille kunnille raskaiksi taloudellisiksi taakoiksi. Rakentamisen kannalta oli myös ongelmallista se, ettei maalaiskunnilla ollut mahdollista toteuttaa yksityistä maanomistajaa sitovaa asemakaavaa. Historioitsija Veikko Laakso kuvaa vuosisadan vaihteen tilannetta kirjoittaessaan, että ”ristiriita paikallishallinnon vanhan rakenteen ja yhteiskunnan luontaisen kehityksen välillä kävi ajan myötä yhä jyrkemmäksi”.[11] Ongelmia yritettiin ratkaista muodostamalla Raunistula, Nummenmäki ja Vähäheikkilä taajaväkisiksi yhdyskunniksi, joilla oli rajoitettu itsehallinto-oikeus, vaikka ne yhä kuuluivat Kaarinan ja Maarian kuntiin.

Suomen esikaupunkikunnat alkoivat ratkoa ongelmaansa yhdessä vuonna 1918. Ne olivat tulleet siihen lopputulokseen, että kuntia vaivaaviin ongelmiin yhä varteenotettavampi ratkaisu oli alueliitokset. Valtakunnallisessa maalaiskuntien kokouksessa esitettiinkin hallitukselle esikaupunkialueiden yhdistämistä kaupunkeihin. Pian tämän jälkeen Kaarina esitti valtioneuvostolle valtion omistuksessa olleen Vähäheikkilän alueen sekä yksityisessä omistuksessa olleiden esikaupunkialueiden liittämisestä Turkuun. Esitykset tehtiin erikseen, sillä tuohon aikaan vallinneen käsityksen mukaan yksityisen omistamaa maata ei voitu liittää kaupunkiin ilman maanomistajan lupaa. Kumpikaan esityksistä ei johtanut lopputulokseen. Vähäheikkilän alueen liittäminen Turkuun kaatui siihen, että alueliitos olisi vaikuttanut myös seurakunnan alueisiin ja siten papiston etuuksiin, eikä aluemuutos siksi ollut mahdollista ilman kirkon hyväksyntää. Hyväksyntää kaarinalaiset eivät saaneet, koska osapuolet eivät päässeet sopuun oikeasta korvauksen määrästä. Muiden alueiden liittäminen tyssäsi siihen, että päätösten haluttiin odottavan uuden kuntalain valmistumista, joka astui voimaan vuonna 1925. Saman kohtalon koki Maarian kunnan esitys Raunistulan liittämisestä Turkuun.[12]

Ennen vuoden 1925 kuntalakia ja yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta kunnallisvaaleissa 1919, Turun kaupungin suhtautuminen alueliitoksiin oli penseää. Yhtäältä oltiin huolissaan taloudellisista tekijöistä, sillä maan ostoja pidettiin ainoa laillisena tapana liittää yksityisten omistamia alueita kaupunkiin. Toisaalta kaupunginvaltuuston porvarillisella ja ruotsinkielisellä enemmistöllä oli huoli siitä, mitä esikaupunkialueiden liittäminen tekisi valtuuston valtasuhteille. Molemmat edellä mainitut lakimuutokset johtivat Turussa valtuustoaloitteisiin esikaupunkiongelman ratkaisemiseksi. Turun esikaupunkikomitean mietinnössä 1928 todettiin, että kaupungin ja esikaupunkien aikaisempi vastakkainasettelu oli perusteeton. Komitea katsoi, että esikaupunkialueet sekä muutaman kilometrin levyiset suojavyöhykkeet pitäisi liittää Turkuun. Suojavyöhykkeiden tarkoitus oli ehkäistä uuden esikaupunkiongelman syntymistä heti alueliitosten jälkeen. Seuraavana vuonna Turun kaupunginvaltuusto pyysi valtioneuvostoa asettamaan selvitysmiehen alueliitosten toteuttamisesta. Selvitysmieheksi määrättiin Jaakko Passinen.[13]

Passinen toimi selvittäjänä myös toisessa kuntaliitoksessa, joka toteutui ennen Maarian ja Kaarinan kunnan liitoksia. Turun kaupunki oli nimittäin saanut vuonna 1927 omistukseensa Raisioon kuuluneita alueita Pansion alueelta, ja nämä maat sekä vähäisiä määriä muita alueita liitettiin Turkuun 1.1.1931. Liitos sujui riidoitta ja se toteutettiin ilman taloudellisia korvauksia kummallekaan osapuolelle. Liitetyn maa-alueen laajuus oli 7,26 km² ja vesialueiden 2,84 km².[14]

Maarian ja Kaarinan alueliitoksista Passinen esitti vuonna 1933, että Maariasta Turkuun liitetään 49 km²:n ja Kaarinasta Turkuun 35 km²:n laajuiset alueet. Toisin kuin Turku oli toivonut, liitos ei koskenut Raisiota eikä Kakskerran kuntaa. Passinen esitti, että liitos toteutettaisiin heti vuoden 1934 alusta. Taloudellisen laskusuhdanteen ja liitoksen kalleuden vuoksi Turku kuitenkin pelkäsi veroäyrin nousevan 11 markasta 18,50 markkaan, joten Turku esitti liitoksen lykkäämistä vuoteen 1937. Tämä esitys voitti liitokset hylkäävän esityksen niukasti 25–18 pääasiassa vasemmiston ja edistyspuolueen edustajien äänin. Maaria ja Kaarina taas vaativat valtioneuvostolta pikaista päätöstä. Koska Kaarinan kunnan taloudellinen tila oli Maariaa heikompi, alueliitokset toteutuivat Kaarinan osalta ensin, mutta kuitenkin vasta vuoden 1939 alusta. Tässä liitoksessa Turku laajeni Kaarinan suuntaan nykyisiin rajoihinsa asti (22,55 km²). Maarian osalta alueliitos tapahtui vuoden 1944 alusta, ja jaossa Turkuun liitettiin Hirvensalo ja Maarian eteläosa, siten että kunnanraja kulki jonkin verran nykyisen ohitustien pohjoispuolelta (60,75 km²), minkä lisäksi Turku sai omistukseensa Jäkärlän ja Ylitalon tilat.[15] Näissä liitoksissa Turkuun liitettiin sekä Kaarinan että Maarian vanhat kirkonkylätkin, samoin kuin niiden alueella sijainneet taajaväkiset yhdyskunnat.

Vuonna 1945 pantiin vireille Mälikkälää koskeva alueliitos Raisiosta. Turku oli saanut Mälikkälän kartanon omistukseensa vaihtokaupassa samana vuonna ja katsoi, että kaupungilla oli paineita laajeta länteen. Raision Mälikkälä ja pieniä alueita Maariaan kuuluneesta Suikkilasta ja Teräsrautelasta liitettiin Turkuun 1.1.1949 (3,78 km²). Raisio oli vaatinut Turulta korvausta näistä alueista menettämiensä veronmaksajien vuoksi, mutta Turku oli katsonut, ettei Raisiolla ollut oikeutta korvaukseen, koska veronmaksajat kävivät töissä valtaosin Turussa. Valtioneuvosto päätti ettei korvaukseen ollut aihetta.[16]

Kun pääosin Kaarinaa ja Maariaa koskeneet kuntaliitokset oli tehty, ei vähään aikaan ollut paineita kuntaliitoksille. Kuntaliitosten yhteydessä liitetyt maa-alueet riittivät pitkään takaamaan kaupungin kasvun, eikä villejä esikaupunkialueita enää muodostunut vuoden 1931 asemakaavalain jälkeen.[18]

Turun rajoihin tehtiin kuitenkin kolme pientä tarkistusta vuosina 1957, 1966 ja 1967. Vuoden 1957 alusta Turkuun liitettiin alueita Maariasta ja Ruskosta Turun uutta lentoasemaa varten. Vuonna 1966 liitettiin kaupunkiin sen omistama Vepsän saari ja virkistysalue. Vuonna 1968 liitettiin Raisiosta Upalingon-Pernon alue teollisuuden ja sataman laajenemistarpeiden vuoksi. Raisio valitti liitoksesta hallinto-oikeudelle, mutta turhaan.[18]

Turun pinta-alan kehitys 1930–2007.

Vuonna 1958 tehtiin Turun kaupunginvaltuustossa aloite kaupunkiliitoksista. Siinä todettiin, että Turun seudun kasvu oli jo pitkään tapahtunut naapurikunnissa mutta naapurikuntien asukkaat kävivät töissä Turussa ja käyttivät muun muassa Turun liikennepalveluja maksamatta veroa näitä ylläpitävälle Turulle. Lisäalueiden tarve ei tässä vaiheessa ollut vielä niin suuri, että aloite olisi johtanut toimenpiteisiin. Vasta vuonna 1964 tehty valtuustoaloite johti kuntaliitosneuvotteluihin. Maaria liitettiinkin molemminpuolisessa sovussa Turkuun 1.1.1967.[19]

Turun kaupunginvaltuusto päätti 1968 tehdä valtioneuvostolle esityksen Kaarinan, Kakskerran, Liedon ja Ruskon kuntien sekä pienen osan Piikkiöstä liittämisestä Turkuun. Muiden kuntien osalta esitys ei ole johtanut kuntaliitoksiin, mutta Kakskerran kunnan valtioneuvosto päätti Kakskerran valtuuston vastustuksesta huolimatta liittää Turkuun, koska se katsoi, ettei Kakskerta kyennyt riittävästi suoriutumaan kunnallisista velvoitteistaan. Ennen liitosta joukko Kakskerran asukkaita oli pyytänyt liitoksen kiirehtimistä Kakskerran ongelmien vuoksi. Paattinen liitettiin Turkuun molempien osapuolten yhteisestä sopimuksesta 1.1.1973.[20]

Pääartikkeli: Kunta- ja palvelurakenneuudistus

Turun seudun väestö kunnittain vuonna 2012.

Vanhasen I hallitus käynnisti keväällä 2006 kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen tähtäävän PARAS -hankkeen, jonka tavoitteena oli luoda lisää vahvoja peruskuntia, jotka muodostuisivat työssäkäynti- tai asiointialueista. Vanhasen II ja Kiviniemen hallitus jatkoivat hanketta vuoteen 2011 asti siten, mutta hanke perustui pitkälti kuntien vapaaehtoiseen yhteistyöhön.

Kataisen hallitus uudisti hanketta vuonna 2012 siten, että se asetti Suomeen 66-70 kuntajakoselvitysaluetta. Selvitysalueiden kuntien tulee osallistua selvitykseen, mikäli kunta täyttää yhdenkin hallituksen kuntarakennelakiesityksen selvitysperusteen. Selvitysperusteet ovat:

• Alle 20 000 asukkaan väestöpohja
• Työssäkäyntiperuste
• Yhdyskuntarakenneperuste
• Työpaikkaomavaraisuusperuste
• Kriisikunta tai kriisiytyvät kunta

Lisäksi kunnalla on selvitysvelvollisuus, jos alueella ei muuten ole saavutettavissa toiminnallista kokonaisuutta.[21]

Turun kuntajakoselvitysalueeseen mukaan määrättiin edellä mainittujen ehtojen perusteella Turun lisäksi Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto, Tarvasjoki, Aura, Rusko, Masku, Nousiainen, Mynämäki, Sauvo ja Paimio sekä mahdollisesti Marttila, Kustavi, Taivassalo ja Vehmaa. Kuntien tulee tehdä kuntajakoselvitykset ja ilmoittaa niihin perustuvat yhdistymisesitykset viimeistään 30. huhtikuuta 2014. 12. suurimmalle kaupunkiseudulle, mukaan lukien Turkuun, hallitus on varautunut asettamaan myös kuntajakoselvittäjän vuoden 2013 aikana.[22]

Valtiovarainministeriön mukaan selvitysalue muodostaa luontevan työssäkäynti- ja asiointialueen sekä alueen asukkaidenkin näkökulmasta yhtenäisen alueen. Alue olisi yhdyskuntarakenteellisesti eheä kokonaisuus, jonka työssäkäyntialueen ydin on nykyinen Turku, mutta alueen sisäinenkin työssäkäynti on vilkasta. Ehdotettu uusi kunta olisi vahva elinkeinopoliittinen toimija valtakunnallisessa kaupunkiseutujen välisessä kilpailussa. Uusi kunta olisi väestörakenteeltaan elinvoimainen, riittävän suuri vastatakseen itsenäisesti peruspalveluistaan ja sen talous olisi vahva. Haasteeksi ministeriö mainitsee suuren kuntamäärän erilaisten hallintokulttuurien ja palvelujen järjestämistapojen yhteensovittaminen.[23] Turun-Sanomien lokakuussa 2013 tekemässä kyselyssä suurin osa Varsinais-suomalaisista kansanedustajista ilmoitti kannattavansa kuntaliitoksia.[24]

• Veikko Laakso: Turun kaupungin historia 1918-1970, 1. nide, s. 11–37. Turku: Turun kaupunki, 1980. ISBN 951-99267-6-3.

• Turun historialliset kunta- ja osakuntaliitokset Lounaispaikka. Lounaispaikka. Viitattu 21.8.2011.
• Kaupunkiseutuyhteistyö: Mistä kuntauudistuksessa on kyse? 20.2.2012. Turun 2013 Seutuyhteistyö. Viitattu 1.10.2013.