Turhasta uteliaisuudesta

Turhasta uteliaisuudesta[1] tai Touhottamisesta[2] (m.kreik. Περὶ πολυπραγμοσύνης, Peri polypragmosynēs; lat. De curiositate) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja VI, 39) kuuluva tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti liiallista kiinnostusta toisten ihmisten asioihin.[3]

Turhasta uteliaisuudesta
Περὶ πολυπραγμοσύνης
Alkuperäisteos
Kirjailija Plutarkhos
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre filosofia
Julkaistu n. 100
Suomennos
Suomentaja Juhana Torkki
Kustantaja Otava
Julkaistu 2020
ISBN 978-951-1-36943-1
Sarja: Moralia
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia

Plutarkhos kirjoitti Moralian tutkielmat ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alkupuolella. Turhasta uteliaisuudesta on kirjoitettu hieman ennen teosta Puheliaisuudesta (De garrulitate), joka käsittelee hieman samanlaista aihetta samalla tyylillä. Tutkielman Turhasta uteliaisuudesta päälähteenä on nähty Ariston Khioslainen. Siinä on nähty yhtäläisyyksiä myös diatribē-kirjallisuuteen. Lampriaan tekemässä Plutarkhoksen teosten luettelossa tutkielma on numerolla 97.[4]

Aulus Gellius tunsi teoksen ja valittaa vaikeutta kääntää sen nimen polypragmosynē (πολυπραγμοσύνη) latinaksi.[4][5] Tutkielman on suomentanut Juhana Torkki osana kokoelmaa Mielen tyyneydestä (Otava 2020). Torkki huomauttaa myös siitä, ettei sanalle löydy hyvää vastinetta, sillä ”uteliaisuus” voidaan käsittää sekä positiivisesti että negatiivisesti, kun taas teoksen nimessä kyse on puhtaasti negatiivisesta asiasta.[3]

Sisältö

Tutkielma jaetaan 16 lukuun. Plutarkhos käsittelee siinä turhaa uteliaisuutta eräänlaisena sielun sairautena. Siinä ihminen on kiinnostunut toisten ihmisten ikävyyksistä, ja se kytkeytyy kateuteen ja kaikenlaiseen pahantahtoisuuteen. Toisten ihmisten asioiden tonkimisen sijasta Plutarkhos kehottaa ihmisiä kääntämään huomionsa ennen kaikkea itseensä ja omiin asioihinsa, jotta ne olisivat kunnossa. Se, joka nauttii ikävien asioiden käsittelystä, löytää niitä varmasti lähempääkin itsestään.[6]

»Jotkut ihmiset eivät kestä katsella omaa elämäänsä, niin ankea näytelmä se on, eivätkä he kestä pohtia sitä eri puolilta käyttäen järkeä lyhtynään. Heidän sielunsa on täynnä kaikenlaista pahuutta, sitä puistattaa ja pelottaa se, mitä on sisällä, ja niin se syöksyy ulos vaeltelemaan toisten ihmisten asioissa, ruokkien ja lihottaen näin omaa pahuuttaan.[7]»

Plutarkhos analysoi uteliaisuuden psykologiaa monin tavoin, kuvaamalla, kuinka ihmiset ovat usein taipuvaisia kiinnostumaan enemmän toisten asioista kuin omistaan ja erityisesti kaikenlaisista salatuista asioista.[6] Ratkaisuksi Plutarkhos ehdottaa tiedonhalun kääntämistä toisaalle miellyttävämpiin asioihin. Uteliaisuuden voi suunnata esimerkiksi luonnontieteelliseen tutkimukseen. Jos välttämättä haluaa tutkia pahoja asioita, voi tutkia historiaa, jossa pahuutta riittää, ilman että tarvitsee kuitenkaan häiritä sillä eläviä.[8]

Uteliaita kiinnostavat kuitenkin yleensä erityisesti tuoreet kataluudet ja juorut. Samalla uteliaat ovat niin kiinni toisten asioissa, että laiminlyövät omansa. He hakeutuvat toreille ja satamiin kuullakseen aina uusimpia uutisia. Tyypillisesti uteliaat ovat myös puheliaita juoruamaan kuulemansa. Tästä seuraa se paradoksi, ettei uteliaille yleensä mielellään paljasteta mitään, ja niinpä utelias usein ”on ainoa, jolle ei kerrota tai näytetä sitä, minkä kaikki muut kuulevat ja näkevät”.[9]

Tämän jälkeen Plutarkhos palaa taas uteliaisuuden parantamiseen. Eräs tapa on palauttaa mieleen, mitä kaikkea joutavaa mieleen on uteliaisuuden myötä kertynyt. Tällainen toisten vikojen kokoelma on sekä tahditon että hyödytön. Toiseksi ihmisen on hyvä ohjata mieltään, ettei sille muodostu tottumusta turhien asioiden penkomiseen. Plutarkhos antaa monenlaisia ohjeita ja harjoitustehtäviä turhasta uteliaisuudesta eroonpääsemiseksi. Pitää muun massa välttää juoruavia ja tappelevia väkijoukkoja ja toisia uteliaita. Hyödyllistä on myös opetella, ettei aina tarvitse mennä kaikkialle, mistä kuuluu jotain kiinnostavaa, tai esimerkiksi avata kirjeitä heti niiden saavuttua.[10]

Lopuksi Plutarkhos huomauttaa vielä, että uteliaille ovat sukua tyrannien urkkijat sekä sykofantit ja muut ilmiantajat, kaikkein vihatuimmat ihmisryhmät.[11]

Lähteet
  1. Suomennoksessa käytetty nimi.
  2. Sironen, Erkki & Vesterinen, Sampo: Liite Plutarkhoksen kirjallinen jäämistö, teoksessa Plutarkhos: Hellien tunteiden kirja, s. 191-193. Suomentaneet ja selityksin varustaneet Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen. Jälkisanat Erkki Sironen. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3274-9.
  3. Torkki, Juhana: ”Turhasta uteliaisuudesta". Teoksessa Plutarkhos 2020, s. 117.
  4. On Being a Busybody. Loeb Edition Introduction LacusCurtius. Viitattu 22.3.2021.
  5. Aulus Gellius: Attikan öitä XI.16.
  6. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 1–4.
  7. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 3, suomennos Juhana Torkki.
  8. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 5.
  9. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 6–9.
  10. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 10–15.
  11. Plutarkhos: Turhasta uteliaisuudesta 16.

    Kirjallisuutta

    Suomennos

    Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia
    • Plutarch: On Being a Busybody. Teoksessa Plutarch: Moralia. Volume VI. Can Virtue Be Taught? On Moral Virtue. On the Control of Anger. On Tranquility of Mind. On Brotherly Love. On Affection for Offspring. Whether Vice Be Sufficient to Cause Unhappiness. Whether the Affections of the Soul Are Worse than Those of the Body. Concerning Talkativeness. On Being a Busybody. Loeb Classical Library 337. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1939. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.