Tuomo Mäkelä

Kiimajärven[1] kylässä entisessä Kiikan pitäjässä syntynyt Tuomo Mäkelä asui koko ikänsä kotitilallaan, joka oli kuulunut hänen suvulleen jo 1500-luvulta saakka.[4] Mäkelä ohjasti ensimmäistä kertaa totoraveissa vuonna 1949 Tampereen Hippoksella, jossa hän ajoi omaa kasvattiaan nimeltä Katariina. Mäkelä harrasti nuorempana myös yleisurheilua, jossa on kertonut menestyneensä parhaiten korkeushypyssä. Armeija-aikanaan hän palveli tunnetun ratsastajan Kaarlo Anttisen tallipoikana Ypäjän Hevoshuoltokoulussa.[5]

Mäkelän ensimmäinen huippuhevonen oli suomenhevonen Veto. Sillä hän kilpaili useita kertoja myös lämminverisiä vastaan, muun muassa Moskovassa vuonna 1957 sekä Kokkolassa, jossa ori tasoituksen turvin kukisti kaksi Bodenista saapunutta ruotsalaista lämminveristä.[5] Veto oli Suomen nopein ori vuosina 1957, 1958 ja 1959.[4] Sitä ei kuitenkaan hyväksytty kantakirjaan, joten Veto ei voinut osallistua kuninkuuskilpailuun,[1] mutta Sato-Satun Mäkelä ajoi voittoon ravikuningatarkilpailussa vuosina 1960 ja 1962.[6]

Limit ja Tuomo Mäkelä epävirallisessa Euroopan-ennätysjuoksussaan Käpylän raviradalla 14.7.1963.

Lämminveriset saivat kilpailuoikeuden Ravirenkaalta vuonna 1959, mutta Mäkelä oli hankkinut ensimmäiset talliinsa jo vuotta aikaisemmin. Begonia- ja Kuga-nimiset orlovtammat olivat saapuneet Ypäjällä toimivalle Valtion hevossiittolalle lahjoituksena Neuvostoliitosta. Kielteisesti lämminverisiin suhtautunut siittolan johtokunta ei kuitenkaan halunnut pitää niitä, vaan myi hevoset Mäkelälle. Begonia oli lämminveristen ensimmäisenä kilpailuvuotena 1960 Suomen nopein kilometriajallaan 1.27,7.[5]

Heinäkuussa 1960 tamma Tamara voitti Mäkelän ohjastamana ensimmäisen suomalaisille lämminverisille tarkoitetun ravilähdön Käpylän raviradalla Helsingissä. Presidentti Urho Kekkonen oli saanut Tamaran emän lahjana Neuvostoliiton johtajalta Nikita Hruštšovilta, ja sen synnyttämä varsa päätyi myöhemmin Mäkelän omistukseen. Hän voitti tammalla myös ensimmäisen lämminveristen Suomen mestaruuden vuonna 1962.[7]

Kolmas Tuomo Mäkelän 1960-luvun alkuvuosien huippulämminverinen oli niin ikään venäläissukuinen Limit, joka juoksi vuonna 1963 Käpylässä kilometriajan 1.18,8. Tulos olisi hyväksytty kaksivuotiaiden Euroopan ennätykseksi, mikäli lähdössä olisi maksettu rahapalkinnot. Myöhemmin samana syksynä Limit juoksi Käpylässä hyväksytyn Pohjoismaiden ennätyksen 1.21,5.[7] Mäkelä on myöhemmin kertonut pitäneensä Ruotsiin myymäänsä Limitiä kaikkien aikojen parhaana hevosenaan.[5]

Tuomo Mäkelä tunnettiin myös kovana kauppamiehenä, joka 1960-luvulla osti runsaasti hevosia Neuvostoliitosta ja myi niistä useita myöhemmin muun muassa Ruotsiin. Tunnetuin näistä oli Limitin ohella Pulemjot, joka siirtyi länsinaapuriin vuonna 1967.[5] Ori voitti vuoden kuluttua Ruotsin merkittävimpiin ravikilpailuihin kuuluvan kansainvälisen Åby Stora Prisin.[8]

Toivo Pohjala (vas.) ja Tuomo Mäkelä sekä venäläiset orlovtammat Tamara ja Kuga.

1970-luvulla Mäkelän menestyshevosia olivat lämminverisistä muun muassa Rasluka, Frances Min, Mynttorg, Flight Boy sekä Meadow Musial ja suomenhevosista vuoden 1976 derbyvoittaja Vekku-Lento. Rasluka ja Frances Min voittivat muun muassa Mäkelän kotiradalla Porissa kilpaillun Kultaloimen peräkkäisinä vuosina 1972 ja 1973. Mynttorg puolestaan paransi kaksi kertaa absoluuttista Suomen ennätystä sekä voitti kansainvälisen Tuoppi-ajon ja Orivaltikan Forssan Pilvenmäellä. Myöhemmin Länsi-Saksaan myyty Meadow Musial puolestaan voitti Seinäjoki-ajon vuonna 1979.[9] Mäkelän suurimmaksi menestykseksi ulkomailla muodostui Norjan Jarsbergissä saavutettu Jarlsberg Grand Prixin ykköstila Flight Boylla vuonna 1976.[10]

Joulukuussa 1977 Mäkelän talleilla Kiikassa sattui suuri tulipalo, joka vaati 12 hevosen hengen. Ainoastaan kolme tallin 15 hevosesta pelastettiin.[5] Onnettomuudessa kuolivat muun muassa Flight Boy[11] ja Vekku-Lento.[12] 1970- ja 1980-luvuilla Mäkelä toimi Kiikassa sijainneen kotipaikkansa lisäksi valmentajana myös Helsingissä Vermon raviradalla, jonka ensimmäisiä ratavalmentajia hän oli vuodesta 1978 lähtien.[3]

Tuomo Mäkelän tunnetuimmat 1980-luvun hevoset olivat suomenhevonen Suikku, joka voitti ikäluokkansa Kriteriumin vuonna 1982 sekä Yhdysvalloista ostettu lämminverinen Dennison Hanover. Suikusta on tullut myöhemmin Vokkerin, Vieterin ja Hilun ohella yksi neljästä merkittävimmistä suomenhevosten periyttäjistä, joista valtaosa nykypäivän juoksijoista polveutuu.[13] Dennison Hanover voitti St. Michel -ajon vuonna 1986 ja juoksi sekä karsinnassa että finalissa kilometriajan 1.12,4, joka oli uusi Suomen ennätys. Dennison Hanoverilla Mäkelä osallistui Tukholmassa vuonna 1987 yhtena maailman merkittävimmistä ravikilpailuista pidettävään Elitloppettiin, mutta ei selviytynyt karsintalähdöstä finaaliin.[14] Samana vuonna Dennison Hanover sijoittui toiseksi Pariisissa Vincennesin raviradalla juostussa Prix du Luxembourgissa.[15]

Mäkelän viimeisiä menestyshevosia olivat 1990-luvun jälkipuoliskolla kilpailleet suomenhevoset Vistari ja Niko-Vokker. Vistarilla hän voitti muun muassa Kuninkuusravien yhteydessä kilpailtavan Pikkukunkun sekä Tawastjernan ja Fabritiuksen muistoajot.[16]

Viimeisen kerran Tuomo Mäkelä ajoi kilpaa 72-vuotiaana Porin raviradalla joulukuussa 2003. Valmentajana hän jatkoi vuoteen 2010 saakka. Yhteensä Mäkelä saavutti urallaan 2 612 voittoa.[17] Lukema ei ole kuitenkaan täysin tarkka, sillä Suomen Hippoksen tietokonejärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1977, ja sitä ennen saavutetut voitot eivät välttämättä näy tilastoissa.

Suomen ajajaliigan Mäkelä voitti kahdesti, vuosina 1972 ja 1976.[3] Hän oli ensimmäinen vuoden aikana sata voittoa saavuttanut suomalainen raviohjastaja ja ensimmäinen jäsen niin sanotussa Tuhannen voiton klubissa. Tuomo Mäkelä kuoli 79-vuotiaana joulukuussa 2010 vaikean sairauden uuvuttamana kotonaan Sastamalan Kiimajärvellä.[18]