Tuomo Holopainen

Tuomo Holopainen on suomalainen selostaja, ääninäyttelijä ja näyttelijä. Hän on toiminut selostajana jo yli 30 vuotta.[1] Hän on lukenut satoja, tai jopa tuhansia eri dokumentteja, muun muassa Avara luonto -ohjelmassa. Lisäksi hän on lukenut muun muassa äänikirjoja.

Tuomo Holopainen
Henkilötiedot
Ammatti selostaja,
ääninäyttelijä,
näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Holopainen on ääninäytellyt monissa animaatioelokuvissa 1990-luvulta lähtien, sekä näytellyt sivurooleja elokuvissa ja televisiosarjoissa.

1970-luvulla Holopainen vaikutti Avaruuslintu-nimisessä lauluyhtyeessä.

Filmografia

Elokuvat

Vuosi Elokuva / TV-elokuva Rooli
1981Kauhea murhamies Lalli
2001Emmauksen tiellätaksikuski
2004Koirankynnen leikkaajametsäradioääni
2005Piilopaikka kahdellevartija Liukko

Televisiosarjat

Vuosi Televisiosarja Rooli
1984–Avara luonto
2001Operaatio InterheilHurme
2002Juulian totuudetKirsin isä
2003RemonttiReijo Miettinen

Dubbaukset

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

  1. Vuoden äänikirja Näkövammaisten kulttuuriliitto. Viitattu 19.12.2011.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.