Tuomiojan hallitus

Tuomiojan hallitus oli 17. marraskuuta 1953 – 5. toukokuuta 1954 toiminut Sakari Tuomiojan johtama Suomen tasavallan 37. hallitus. Vaikka kyseessä olikin toimitusministeristö, monilla hallituksen jäsenillä oli vahvat kytkökset porvaripuolueisiin, myös pääministeri Tuomiojalla, jonka puolueella tosin ei ollut paikkoja eduskunnassa; hallitusta pidettiinkin "naamioituna porvarihallituksena".

Tuomiojan hallitusta Seutulan lentoasemalla, oikealta Päiviö Hetemäki, Teuvo Aura, Kustaa Junttila, pääministeri Sakari Tuomioja, Tuure Junnila ja K.T. Jutila.

Kekkosen IV hallitus jätti eronpyyntönsä 4. marraskuuta 1953. Kaksi päivää myöhemmin presidentti Paasikivi pyysi Tuomiojaa muodostamaan uuden hallituksen. Tuomiojan hallitus nimitettiin 17. marraskuuta.[1]

Tuomiojan hallituksesta on sanottu, että siinä oli Suomen hallituksista talouselämä kaikista vankimmin edustettuna pääministeristä alkaen; Tuomioja oli Suomen Pankin pääjohtaja, ja ministerien joukossa oli muidenkin pankkien pääjohtajia sekä tärkeitä yritysjohtajia, muun muassa raskaan sarjan teollisuuspatruuna, vuorineuvos Erik Serlachius. Asiantuntemuksesta huolimatta suurin osa hallituksen jäsenistä oli ministereinä kokemattomia, ja huomiota herätti myös monien suhteellisen nuori ikä. Toisena maatalousministerinä toiminut Henrik Kullberg kuoli kesken hallituksen toimikauden joulukuussa 1953 ja hänen tilalleen tuli Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professori Nils Westermarck.

Tuomiojan hallituksen päätavoitteet liittyivät ennemminkin talous- kuin sisä- tai ulkopolitiikkaan. Kenties tärkein sisäpoliittinen päätös hallitukselta oli eduskuntavaalien aikaistaminen kesän sijasta järjestettäväksi jo maaliskuussa 1954. Pitkien hallitusneuvottelujen jälkeen hallituksen muodostajaksi päätyi lopulta Tuomiojan hallituksen ulkoministeri, RKP:n Ralf Törngren.

Tuomiojan hallitus sai lyhytikäisyydestään huolimatta suomalaisten keskuudessa hyvän jälkimaineen siitä syystä, että taloustilanne oli sen toimikaudella kypsynyt valmiiksi vuonna 1939 alkaneen kahvin ja siten kaiken elintarvikkeiden säännöstelyn lopulliseen purkamiseen, mikä toteutui maaliskuun alussa 1954.