Tuohtiainen

Järven pinta-ala on 468 hehtaaria eli 4,7 neliökilometriä, se on 6,9 kilometriä pitkä ja 2,4 kilometriä leveä. Se alkaa Inkilässä Kalamasalmesta ja laajenee aluksi kohti länttä. Hirviluodonniemen takana heti saariston jälkeen se aukeaa etelään leviäväksi järvenseläksi, joka katkeaa Salmenniemeen. Siellä järvi koukkaisee luoteeseen Mustalahdeksi, jonka lahdensuun eteläpuolelta työntyy etelään kapea Juurikkaansalmi. Salmi aukeaa pieneksi järvenosaksi, joka on 700 metriä leveä. Järvi jatkuu eteläpäässä Vuolteensalmena Ketarlahteen, joka on järven eteläisin pää. Täällä alkaa lasku-uoma Lakanvirta virrata kaakkoon päin. Järven ympäristö on verrattain alavaa, vaikka maisemassa on vaihtelua tuovia matalia mäkiä. Sellainen on esimerkiksi Inkilän eteläpuolella kohoava Soikulanvuori, jonka kallioissa on kalliomaalauksiakin. Sarkalahden kulmakunta sijaitsee länsirannasta kohoavan mäen laella. Järvenselän kaakkoispuolella kohoavat Kipolammen ympärillä pienet järvelle näkyvät mäet. Tietystä kohdasta voi länteen katsova veneilijä erottaa Kortonvuoren, joka kohoaa Mustalahden ja Kortonjoen eteläpuolella.[2][1][4][5]

Järvellä on 21 saarta, joiden yhteispinta-ala on 2,92 hehtaaria (0,6 % järven pinta-alasta). Suurin osa saarista on pinta-alaltaan aarin ja hehtaarin väliltä. Niitä ovat esimerkiksi pohjoisosassa sijaitsevat Pohjansaari ja Aittaluoto, järvenselällä sijaitsevat Haukkasaari, Pilliluoto, Mäntysaari, Pienisaari ja Kaipiasaari, sekä eteläosassa sijaitsevat Kukkosaari ja Livonsaari.[2][1]

Järvi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Järven tilavuudeksi on saatu 14,4 miljoonaa kuutiometriä eli 0,0144 kuutiokilometriä. Se on 15,5 metriä syvä ja sen keskisyvyydeksi on arvioitu 3,1 metriä. Sen syvin kohta sijaitsee järven pohjoispäässä Inkilän- ja Rantalahden edessä [3]. Siitä alkaa puolentoista kilometrin pituinen syvännejakso kohti etelää. Muualla ei järvessä ole yli 10-metrisiä syvänteitä.[2][1]

Sen rantaviivan pituus on 32,4 kilometriä [2]. Järven rannat ovat pääasiassa metsämaata tai rantasuota. Rantaan ulottuvia peltomaita sijaitsee vain Inkilänlahdella, Mustalahdella ja Ketarlahdella. Lähiympäristössä sijaitsevia maatiloja on rannan tuntumassa viisi ja kauempana mäkien laella toiset viisi. Asutuksesta muodostuu Inkilän kylä sekä Livonkylän ja Sarkalahden kulmakunnat. Inkilän ja Sarkalahden kautta kulkee yhdystie 14705, josta haarautuvat pienemmät kylätiet toimivat rantaan vievien pikkuteiden alkuna.[1][4]

Vedenväri on ruskea johtuen veden korkeasta humuspitoisuudesta ja näkösyvyys on noin 2 metriä. Veden happamuustaso on lievästi hapan (pH 6,9) ja sen ravinnetaso luokitellaan karuksi, vaikka se on lievästi rehevöitymässä. Järvi on ollut kohteena vuosina 2010–2013 käynnissä olleessa Väliväylä kuntoon -hankkeessa. Näin siitäkin huolimatta, että järven vedenlaatuluokitus oli vuonna 2008 erinomainen. Järven kalakantaa on hoidettu hoitokalastuksin ja siihen on istutettu kuhaa, järvitaimenta, harjusta, planktonsiikaa, järvisiikaa ja haukea.[3]

Kivikaudella ja pronssikaudella Väliväylän vesistöreitti on ollut asukkaille tärkeä vesikulkureitti. Sen käyttö on alkanut mahdollisesti silloin, kun Saimaan vedet mursivat maankohoamisesta johtuen uuden lasku-uoman noin 4300 eaa.[6] Kuten muillakin kulkureiteillä löytyy myös täältä kalliomaalauksia. Kalamaniemen kalliomaalaukset sijaitsevat Kalamanniemen kärjessä ja länsirannassa noin 2–3 metriä vedenpinnan yläpuolella. Inkilänlahdella sijaitsee kolmas kohde Inkilän kalliomaalaus, joka on tosin pahasti kulunut.

Väliväylää ja siten myös Tuohtiaista on käytetty 1800-luvulta asti puuteollisuuden tarviteman tukkipuun uittoreittinä [3]. Vuoden 1855–1856 Kalmbergin kartastossa järven karttanimi oli Kivijärvi. Kartan mukaan sen vedenpinta oli nykyistä paljon korkeampi, sillä järven piirteet olivat nykyistä leveämmät. Lisäksi sen pohjoisosat ovat nykyään erillisiä järviä, joiden lasku-uomassa tahtuu 0,3 metrin pudotus.[7][8]

Vuoden 1970 peruskartassa oli Sulkusensuo vielä lähes kokonaan ojittamatta. Ojituksen rinnalla Ketarlahden suota on raivattu peltomaaksi. Juurikkalan peltomaata järven rannassa on sen sijaan metsitetty. Peltomaiden muutokset ovat syntyneet vuoden 1986 kartan julkaisun jälkeen. Samoin on tehty joillekin mäen laella sijaitseville Sarkalahden peltomaille.[9][10][11][12][12]

Järvi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Kymijoen alueen (14.1) Kivijärven reitin valuma-alueella (14.19), jonka Touhtiaisen–Ala-Kivijärven alueeseen (14.191) se kuuluu. Se on osa Valkealan reitin pääreittiä. Järven vedenpinnan korkeus on 74,9 metriä mpy. Se sijaitsee Kivijärven reitillä Väliväylän eli Valkealan reitin varrella ja on sen vuoksi vesireitin läpivirtausjärvi. Reitti jatkaa etelään Lakanvirtana Lakanjärveen (20 ha) ja siitä eteenpäin Kannuskoskelle, jossa sijaitsee pieni Kannuskosken vesivoimalaitos (0,3 megawattia) [13]. Voimalan vaikutukset Tuohtiaisen vedenpinnan korkeuteen ovat vähäiset. Tuohtiaiseen tulee pohjoisesta laajalta Matalajärven valuma-alueelta (14.194) Matalajärven (56 ha) Suurisalmesta laskeva uoma. Siellä Virmojärveen (42 ha) tuleva Alajoki on Lennusjärven (518 ha) laskujoki. Mustalahteen tuleva Kortonjoki on Kortonjoen valuma-alueen (14.193) laskujoki.[2][1][3]

Tuohtiaisen lähialueella on ojitettu mäkien välisiä metsäisiä laaksoja ja niiden ojia on johdettu suoraan järveen. Lähialueella sijaitsee myös muutama järvi. Inkilänlahteen laskee pohjoisesta Suuri-Höytiön (28 ha) kautta pienempi Pieni-Höytiö (5 ha). Pohjanlahden rantaan on johdettu tiheästi ojitettujen Alussuon ja Ollinsuon johto-ojat. Järvenselän itärantaan laskee Kipolammen (18 ha) laskuoja ja länsirantaan lähes umpeenkasvaneen Eparlammen (8 ha) ojat. Eteläpäässä sijaitsevaan suorantaiseen Ketarlahteen on johdettu useita tiheästi ojitetun Sulkusensuon ojia. Järven lasku-uoma on Kannuskoskelle jatkuva Lakanvirta, jonka uomassa sijaitsee Lakanjärvi (20 ha). Kannuskoskella sijaitsevassa voimalassa on pudotusta 6,4 metriä, mutta Lakanvirrassa vain kymmeniä senttejä.[2][1][3]

• Melontareitti (Arkistoitu – Internet Archive) (kartta, PDF)
• Lindell, Lea: Valkealan reitin vedenlaatu ja siihen vaikuttavat tekijät, Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja (nro 44), Kouvola, 1981