Tunnustus

Tunnustus on oikeudenkäyntiin liittyvä oikeustieteellinen termi. Tunnustus tai tunnustaminen tarkoittaa Suomessa asianosaisen (kantajan tai vastaajan) antamaa lausumaa siitä, että jokin vastapuolen väittämä, asianosaiselle epäedullinen seikka on tosi.[1]

Tunnustamisen merkitys suomalaisessa oikeuskäytännössä

Jos asianosainen on asiassa, jossa sovinto on sallittu (dispositiiviset asiat), oikeudessa tunnustanut jonkin seikan, niin tunnustus on hänen osaltaan sitova. Jos asianosainen peruuttaa tunnustuksen, tuomioistuin ratkaisee – asianosaisen peruutuksen syyksi esittämien perusteiden ja muiden asianhaarain nojalla – mikä vaikutus tunnustuksella on todisteena.[2]

Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu (indispositiiviset asiat), tuomioistuin ratkaisee, mikä vaikutus asianosaisen tunnustuksella on todisteena.[2] Tällaisissa asioissa tunnustus ei tule automaattisesti riidattomaksi, vaan tuomari ratkaisee tunnustuksen todistusvoiman. Ratkaistessaan asiaa hän voi käyttää vapaata todistusharkintaa.[1]

Huomautuksia

Tunnustaminen (ruots. erkännande) on oikeuskielessä eri asia kuin myöntäminen (ruots. medgivande). Käytännössä nämä termit usein sekoitetaan keskenään, vaikka niillä on selvä merkitysero.[1] Usein puhutaan jonkun tosiseikan myöntämisestä vaikka tarkoitetaan sen tunnustamista.[3]

Lähteet
  1. Jokela, Antti: Rikosprosessi. 4. p., s. 468–469. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1294-3.
  2. Oikeudenkäymiskaari 17 luku 4 §. Finlex, ajantasainen lainsäädäntö.
  3. Norri, Matti: Oikeudenkäyntikirja eli miten voitan jutun kun päämies on oikeassa. Helsinki: Terra Cognita, 2008. ISBN 978-952-5697-17-9.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.