Tunisia

Nykyisen Tunisian vanhimpia asukkaita ovat berberit. Tyroksesta foinikialaiset siirtolaiset perustivat 814 eaa. Karthagon, perimätiedon mukaan Didon johdolla. Karthago oli vuosisatojen ajan laaja ja huomattava valtakunta, kunnes roomalaiset tuhosivat sen kolmannessa puunilaissodassa vuonna 146 eaa.[8] Sen jälkeen alueesta tehtiin Rooman Africa-niminen provinssi, jonka nimi on aikojen kuluessa laajentunut koko mannerta tarkoittavaksi.[9]

400-luvulla, Rooman valtakunnan tuhoutumisen aikoihin nykyisen Tunisian valloittivat maahan Keski-Euroopasta Espanjan kautta tulleet vandaalit. He perustivat valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Karthago.[10] Itä-Rooma valtasi Pohjois-Afrikan takaisin vandaalisodassa vuosina 533–534.[11] Roomalaiset hallitsivat aluetta 600-luvulle asti, jolloin maan valloittivat arabit, ja vähitellen islamista tuli alueella vallitseva uskonto. Vuonna 909 berberit veivät Tunisian arabeilta.[10] Fatimidit hallitsivat aluetta 900-luvun alussa ja perustivat uuden pääkaupungin Mahdian vuonna 920.[12] Heidän jälkeensä vallan sai Ziridien berberidynastia, joka piti pääkaupunkiaan Kairouanissa. Seuraavan berberidynastian Hammadidien pääkaupunki oli Beni Hammadin Al Qal’a.[13] Vuonna 1159 Tunisian valtasivat almohadit, joita seuranneiden hafsidien valtakausi vuosina 1229–1574 oli vaurauden aikaa. Vuonna 1574 ottomaanit valtasivat Tunisian ja hallitsivat sitä paikallisen aluksi Deyksi myöhemmin Beyksi kutsutun edustajansa kautta.[14] 1500-luvun loppupuolella Tunisiasta tuli pahamaineinen merirosvovaltio, yksi barbareskivaltioista.[15][16] Osmanien valta alueella pysyi vuoteen 1881, jolloin Ranska valloitti maan ja teki siitä protektoraatin.[10]

Alueella käytiin merkittäviä taisteluja toisessa maailmansodassa marraskuusta 1942 toukokuuhun 1943, jolloin saksalais-italialaiset joukot antautuivat liittoutuneille.[10]

Habib Bourguiba allekirjoittaa maan perustuslain vuonna 1959.

Tunisia itsenäistyi vuonna 1956, aluksi kuningaskuntana, mutta seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Habib Bourguiba.[10] Hallintonsa alkuvuosina Bourguiba tuki naapurimaa Algeriaa sen itsenäisyyskamppailussa, mikä huononsi välejä Ranskaan. Sisäpolitiikassa hän oli radikaali uudistaja, joka muutti maataan länsimaisemmaksi öljyn tuoman varallisuuden turvin. Tunisian on sanottu siirtyneen Bourguiban hallintokaudella keskiajalta 1900-luvulle. Kylmän sodan vuosina maa pysytteli itä- ja länsiliittoutumien ulkopuolella, mutta tuki Palestiinan vapaustusjärjestö PLO:ta.[17]

Bourguiba pysyi Tunisian presidenttinä vuoteen 1987 saakka, jolloin vanhenevan presidentin syrjäytti eräänlaisen palatsivallankumouksen avulla pääministeri Zine el-Abidine Ben Ali. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin vuonna 1989, mutta kaikki paikat menivät uuden nimen ottaneelle vallassa olleelle puolueelle.[10] Ben Alia kehuttiin vakauden ja taloudellisen menestyksen turvaamisesta, mutta arvosteltiin kansalaisten vapauksien rajoittamisesta. Vuosien 1989 ja 1994 presidentinvaaleissa hänellä ei ollut vastaehdokkaita, ja vuosina 1999, 2004 ja 2009 hän sai valtaosan äänistä. Perustuslakia muutettiin kahdesti, jotta Ben Ali saatettiin valita presidentiksi kaikkiaan viisi kertaa.[18]

Pääartikkeli: Tunisian vallankumous

Poliisin korruptioon kyllästynyt katukauppias Mohamed Bouazizi sytytti vastalauseena itsensä tuleen 17. joulukuuta 2010, ja kuoli vammoihinsa sairaalassa 4. tammikuuta 2011. Tämä johti ensin levottomuuksiin Buazizin kotikaupungissa Sidi Bouzidissa, josta levottomuudet levisivät koko maahan. Hallitus syytti levottomuuksista vandaaleja, ulkomaisia islamisteja ja nimitti tekoja terrorismiksi. Levottomuuksien pääsyy oli koulutetun keskiluokan tyytymättömyys hintojen nousuun ja katkeruus maata johtavan eliitin luksuselämään sekä poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen[19][20].

Presidentti Ben Ali yritti hillitä protesteja määräämällä maahan ennenaikaiset vaalit. Hän myös ilmoitti, ettei itse enää asetu ehdolle vuoden 2014 jälkeen.[21][22] Ben Ali ilmoitti myös ilmapiirin lepyttämiseksi luovansa vuoteen 2012 mennessä 300 000 työpaikkaa.[23]

Levottomuuksien takia presidentti Ben Ali poistui maasta 14. tammikuuta 2011. Presidentin perustuslaillista demokratiapuoluetta edustanut pääministeri Muhammad al-Ghannuši ilmoitti toimivansa väliaikaisena presidenttinä vaaleihin saakka.[24] Seuraavana päivänä maan perustuslakineuvosto kuitenkin ilmoitti, että väliaikaisen presidentin tehtävä kuuluu parlamentin puhemiehelle Foued Mebazaâlle.[25] Onnistunut vallankumous käynnisti arabikevään.

Maa sai uuden hallituksen ja perustuslain 26. tammikuuta 2014. Pääministeriksi tuli islamilaisen Ennahda-puolueen Mehdi Jomaa.[26]

Lokakuussa 2019 presidentinvaalien toisella kierroksella ylivoimaisen voiton sai konservatiivinen oikeustieteen professori Kais Saied, jota tukivat sekä vasemmisto että islamistit. Hän on toiminut lokakuusta 2019 lähtien Tunisian viidentenä presidenttinä.[27][28]

Tunisian pääministerinä oli vuosina 2014–2015 Mehdi Jomaa.

Tunisia on semipresidentiaalinen tasavalta. Tunisiassa on ollut 50 vuoden aikana vain kaksi presidenttiä. Maan ensimmäinen presidentti oli Habib Bourguiba.[10] Vuosina 1987–2011 Zine el-Abidine Ben Ali toimi maan toisena presidenttinä, jonka aikana hallitus oli käytännössä yhden puolueen hallussa. Maaliskuussa 2011 Tunisian vallankumouksen jälkeen oikeus hajotti hallitsevan puolueen, ja maanpakoon lähtenyt presidentti ja hallitus korvattiin väliaikaishallinnolla.[1] Vaalit suunniteltiin pidettäviksi heinäkuussa, mutta ne lykättiin lokakuuhun.[29] Uudeksi väliaikaispresidentiksi valittiin lopulta Moncef Marzouki. Presidentinvaalit järjestettiin 23. marraskuuta 2014.[30] Sen toiselle kierrokselle pääsivät 88-vuotias anti-islamistista puoluetta edustava Beji Caid Essebsi ja istuva presidentti, 69-vuotias Moncef Marzouki.[31] Ovensuukyselyn mukaan Essebsi oli saamassa noin 55 prosenttia äänistä ja tulisi siten valituksi.[32] Essebsi valittiin maan presidentiksi joulukuussa 2014.[33][34] Essebsi kuoli 25.7.2019 ja presidentin virkaa alkoi väliaikaisesti hoitaa parlamentin puhemies Mohamed Ennaceur. Presidentinvaalit järjestetään syksyllä 2019. [35] Syyskuun puolivälissä pidetyillä vaalin ensimmäisellä kierroksella jatkoon pääsivät ennakkosuosikki Nabil Karoui ja riippumaton ehdokas Kais Saied.

Lokakuussa 2019 presidentinvaalien toisella kierroksella ylivoimaisen voiton sai konservatiivinen oikeustieteen professori Kais Saied, jota tukivat sekä vasemmisto että islamistit. Hän on toiminut lokakuusta 2019 lähtien Tunisian viidentenä presidenttinä.[36][37]

Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan; vuonna 2014 hyväksytyn uuden perustuslain mukaan kausien määrä on rajattu kahteen.[1] Presidentillä on valta nimittää pääministeri ja hallitus. Keskusjohdolla on myös valtaa valita aluehallintoa. Pormestarit ja aluevaltuustot valitaan paikallisilla vaaleilla, mutta niillä on lähinnä neuvoa antava rooli.[8]

• 
  Tunisian presidentti vuodesta 2019 Kais Saied.

Lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen parlamentti. Sen alahuoneessa on 214 edustajanpaikkaa. Alahuoneen edustajat valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentin ylähuoneessa 126 edustajaa kuuden vuoden kausilla. Heistä presidentti nimittää 41 ja paikallisviranomaiset ja ammattiliitot 85.[1]

Vallankumouksen jälkeen Tunisian pääministerinä toimi 2010-luvun alkupuolella Ali Larayedh. Hän erosi paikaltaan tammikuun alussa 2014. Eron tarkoituksena oli rauhoittaa kuukausia kestäneet levottomuudet. Pyrkimyksenä oli tämän jälkeen koota virkamieshallitus. Hallitusneuvottelija ja pääministeriehdokas Mehdi Jomaa ilmoitti 26. tammikuuta 2014, että hän ei onnistunut virkamieshallituksen muodostamisessa.[38] Sen sijaan hän kokosi väliaikaishallituksen 26. tammikuuta 2014. Myös uusi perustuslaki hyväksyttiin parlamentissa 26. tammikuuta 2014.[26]

Heinäkuussa 2021 Tunisiassa puhkesi pääministeri Hichem Mechichin vastaisia mielenosoituksia. Presidentti Kais Saied ilmoitti 26. heinäkuuta, että parlamentin toiminta keskeytetään ja pääministeri Mechich erotetaan.[39]

Tunisia on ollut johtava arabimaa naisten oikeuksien edistämisessä. Pian itsenäistymisen jälkeen tuli voimaan henkilölaki, joka salli naisten hakea passia, avata pankkitilin ja perustaa yrityksen. Moniavioisuus kiellettiin ensimmäisenä arabimaista. Tyttöjen koulunkäyntiä rohkaistiin, ja nykyisin yliopisto-opiskelijoista ja esimerkiksi juristeista huomattava osa on naisia.[8]

Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta ja ilmavoimista. Vuoteen 2002 mennessä Tunisian maavoimat koostui 27 000 sotilaasta, laivasto puolestaan 4 500 sotilaasta ja ilmavoimat 3 500 lentosotamiehestä.[40]

Tunisian sananvapaus on parantunut arabikevään vallankumouksen ansiosta. Freedom House -järjestö luokitteli vuoden 2015 aikoihin Tunisian ainoaksi arabimaaksi, jossa on sananvapaus. Vastaava arvio Toimittajat ilman rajoja -järjestöltä on hiukan kielteisempi. Silti ongelmiakin on. Toimittajat saattavat joutua oikeuteen esimerkiksi viranomaisten loukkaamisesta. Tunisialainen bloggaaja Yassine Ayari tuomittiin vuoden 2015 alussa vuodeksi vankeuteen armeijan häpäisemisestä Facebookissa.[41]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Tunisian asema heikkeni vapaasta osittain vapaaksi, koska presidentti Kaïs Saïed yksipuolisesti erotti ja korvasi valitun hallituksen, keskeytti toistaiseksi parlamentin työskentelyn ja asetti tiukkoja rajoituksia kansalaisvapauksille tukahduttaakseen vastustuksen hänen toimintaansa kohtaan.

Pitkäaikaisen itsevaltaisen vallan syrjäyttämisen jälkeen vuonna 2011 Tunisia aloitti demokratiaan siirtymisen, ja kansalaisilla on nyt huomattavia poliittisia oikeuksia ja kansalaisvapauksia. Endeeminen korruptio, taloudelliset haasteet, turvallisuusuhat ja sukupuolten tasa-arvoon ja siirtymäkauden oikeuteen liittyvät ratkaisemattomat ongelmat ovat kuitenkin edelleen esteitä täydelliselle demokratian lujittumiselle. Presidentti Kaïs Saïedin äskettäiset hätätoimenpiteet, mukaan lukien valitun parlamentin toiminnan keskeyttäminen, ovat luoneet syvää epävarmuutta Tunisian demokratian tulevaisuudesta.[42]

Tunisiassa on teitä 19 418 kilometriä,[1] joista A1 Tunis-Sfax, P1 Tunis-Libya ja P7 Tunis-Algeria isompia moottoriteitä.

Tunisiassa on 30 lentokenttää, joista tärkeimmät Tunis-Karthagon kansainvälinen lentoasema ja Djerba-Zarzisin kansainvälinen lentoasema. Uusi lentokenttä Enfidha – Hammametin kansainvälinen lentoasema valmistui lokakuussa 2009, mutta avajaiset viivästyivät vuoteen 2011. Lentokenttä on Soussen pohjoispuolella Enfidhassa ja se pääasiassa palvelee Hammametin ja Port El Kantaouin lomakohteita sekä sisämaan kaupunkeja kuten Kairouania. Tunisiassa on neljän lentoyhtiön päämajat: Tunisair, Karthago Airlines, Nouvelair ja Tunisair Express.

Rautateitä on 2 165 kilometriä ja niillä liikennöi valtion omistama SNCFT. Tunisin alueella on myös raitiovaunuverkosto Metro Leger.

Tunisian merkittävimmät satamakaupungit ovat Biserta, Gabès, Radès, Sfax ja Skhira.[1]

Tunisian valtauskonto on Islam. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Tunisiassa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan kristityt kokevat suuria paineita, erityisesti perhe- ja seurakuntaelämässä. Erityisesti muslimikäännynnäisten on erittäin vaikeaa elää uskoaan avoimesti, sillä he saattavat kokea jopa väkivaltaista vastustusta perheidensä ja yhteisöidensä taholta.[48][49]

Olympique Radès Stadium

Tunisian suosituin laji on jalkapallo, ja maan jalkapallomaajoukkue on pelannut MM-kisoissa viidesti vuosina 1978, 1998, 2002, 2006 ja 2018. Maa on FIFA-rankingissa marraskuussa 2017 sijalla 28.[52] Se voitti isäntämaana Afrikan-mestaruuden vuonna 2004. Tunisian pääsarja on nimeltään Ligue Professionnelle 1, jota on pelattu vuodesta 1957 lähtien. Sarjan menestyneimpiä seuroja ovat Espérance, Club Africain ja Étoile Sportive du Sahel. Tunisia on varsin menestynyt myös käsipallossa. Maa on voittanut yhdeksän kertaa miesten Afrikan-mestaruuskilpailut, joka on Afrikan-mestaruuskisojen ennätys. Myös naisissa Tunisia on voittanut kaksi Afrikan-mestaruutta käsipallossa. Tunisia isännöi myös kerran miesten maailmanmestaruuskilpailuja vuonna 2005. Tuolloin Tunisia sijoittui kisoissa neljänneksi.

Tunisia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960 alkaen. Se on saanut yhteensä kymmenen mitalia, joista pitkänmatkanjuoksija Mohammed Gammoudi on tuonut neljä.[53]

Koripallossa Tunisian koripallomaajoukkue eteni ensimmäistä kertaa koripallon MM-kisoihin vuonna 2010, jossa Tunisian jäi alkulohkoon.[54] Sen sijaan koripallon Afrikan-mestaruuskilpailuissa Tunisia voitti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2011.