Tumppi Varonen

Tumppi Varonen (oikealta nimeltään Tuomo Vilhelm Valokainen, s. 7. syyskuuta 1956 Helsinki)[1] on suomalainen muusikko, kirjailija ja entinen kunnallispoliitikko. Varonen teki ensimmäiset levytyksensä Problems?-yhtyeessä 1970-luvun lopulla. Sen jälkeen hän on vaihtelevasti toiminut Pelle Miljoonan yhtyeissä ja omassa Problems?-yhtyeessään. Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen levyttämä Ari Taskisen säveltämä ja sanoittama ja Tumpin laulama Tahdon rakastella sinua on yksi suomirockin tunnetuimmista kappaleista, kuten myös Ei tää lama päähän käy ja Mun tie. Pääasiassa hän on toiminut laulajana, rumpalina ja basistina. Tumppi Varonen on toiminut myös lähihoitajana Käpylän kuntoutuskeskuksessa.[2] Vuosina 2008 ja 2012 hänet valittiin kaupunginvaltuutetuksi Helsingissä SDP:n listalta.[3]

Tuomo Valokainen
Tumppi Varonen Kallio Kukkii -tapahtumassa Helsingissä vuonna 2008.
Tumppi Varonen Kallio Kukkii -tapahtumassa Helsingissä vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1956
Helsinki
Ammatti muusikko, lähihoitaja
Muusikko
Taiteilijanimi Tumppi Varonen
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1976–
Tyylilajit punk rock
suomirock
Soittimet rummut, bassokitara, kitara
Yhtyeet Näköhäiriö, Problems?, Pelle Miljoona & 1980, Pelle Miljoona Oy, Miljoonaliiga, Pelle Miljoona & Rockers, Pelle Miljoona United
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Diskografia

Sooloalbumit

Problems?-albumit

Pelle Miljoonan albumeilla

Kokoelmat

Kokoelmilla

Vaikuttanut yhtyeissä

Tumppi Varonen Problemsin keikalla Suolirockissa Sumiaisissa heinäkuussa 2011.

Kirjat

Katso myös

Lähteet

  1. Tumppi Varonen Pellemiljoona.net. Arkistoitu 24.3.2009. Viitattu 21.9.2007.
  2. http://ohjelmat.yle.fi/tositarina/idolista_lahihoitajaksi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Valitut ehdokkaat Helsinki 6.11.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 10.1.2013.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.