Dallas Wings

Detroit Shock pelasi ensimmäisen kautensa vuonna 1998 ja oli näin Washington Mysticsin ohella toinen WNBA:n ensimmäisistä laajennusjoukkueista. Ensimmäisellä kaudellaan joukkue voitti 17 ottelua 30:stä ja jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle. Kaudella 1999 se pääsi pudotuspeleihin konferenssinsa kolmantena seurana, vaikka sen runkosarjan voittoprosentti oli pienempi kuin joukkueen ensimmäisellä kaudella, 46,9 (15 voittoa ja 17 tappiota). Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Charlotte Sting, joka oli vahvempi pistein 60–54.

Kausina 2000–2002 Shock ei onnistunut pääsemään WNBA:n pudotuspeleihin. Kaudella 2000 se sijoittui laajentuneen WNBA:n itäisen konferenssin viidenneksi. Seuraavalla kaudella joukkue jäi liigan häntäpäähän voitettuaan vain kymmenen ottelua 32:sta, kun viimeinen pudotuspeleihin päässyt joukkue Charlotte Sting voitti kahdeksan ottelua enemmän. Kausi 2002 on Shockin tähän asti heikoin. Joukkue jäi konferenssinsa hännille liigan heikoimmalla voittoprosentilla 28,1 (yhdeksän voittoa ja 23 tappiota). Kaudesta 2001 joukkuetta valmentanut Greg Williams sai lähteä kesken kauden ja uudeksi päävalmentajaksi tuli entinen NBA-pelaaja Bill Laimbeer.

Kausina 1998 ja 1999 Shockin paras pistenainen oli Sandy Brondello, joka pelasi joukkueessa vain nuo kaudet, kaudella 2000 Wendy Palmer, joka tuli joukkueeseen kesken kauden 1999 ja vaihtoi seuraa kesken kauden 2002, kaudella 2001 Astou Ndiaye-Diatta, joka pelasi joukkueessa kaudesta 1999 kauden 2003 loppuun, ja 2002 Swin Cash, Shockin varaus saman vuoden WNBA:n varaustilaisuuden ensimmäiseltä kierrokselta. Levypalloissa joukkueen ykköspelaajia olivat levypallokeskiarvon perusteella 1998 Cindy Brown, 1999 Val Whiting-Raymond, 2000 ja 2001 Wendy Palmer ja 2002 Swin Cash.

Detroit Shockin tunnus kaudesta 2003.

Kaudella 2003 edellisen kauden heittopussi sijoittui runkosarjassa konferenssinsa kärkeen liigan parhaalla voittoprosentilla 73,5 (25 voittoa ja yhdeksän tappiota). Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Cleveland Rockers, joka kaatui voitoin 2–1 ja konferenssifinaaleissa Shock voitti Connecticut Sunin suoraan kahdessa ottelussa. Loppuotteluissa Shock pelasi kahden edelliskauden mestaria Los Angeles Sparksia vastaan ja voitti WNBA:n mestaruuden voitoin 2–1. Shock hävisi ottelusarjan ensimmäisen ottelun pistein 63–75, mutta voitti kaksi seuraavaa niukasti, pistein 62–61 ja 83–78.

Loppuottelujen arvokkaimmaksi pelaajaksi nimettiin Shockin keskushyökkääjä Ruth Riley, joka liittyi joukkueeseen ennen kauden alkua dispersal draftin kautta hänen edellisen joukkueensa Miami Solin lopetettua toimintansa kauden 2002 jälkeen. Toinen uusi pelaaja joukkueen aloitusviisikossa oli laitahyökkääjä Cheryl Ford, joukkueen saman vuoden WNBA:n varaustilaisuuden ykkösvaraus (koko tilaisuuden kolmas). Muut mestaruuskauden vakioaloittajat olivat laitahyökkääjä Swin Cash, vuonna 2001 joukkueeseen tullut takamies/laitahyökkääjä Deanna Nolan ja edelliskaudella joukkueeseen siirtynyt takamies Elaine Powell.

Shock eteni pudotuspeleihin myös kausina 2004 ja 2005, ensiksi mainitulla konferenssinsa kolmantena joukkueena voittoprosentilla 50 (17 voittoa ja tappiota) ja jälkimmäisellä konferenssinsa neljäntenä voittoprosentilla 47,1 (16 voittoa ja 18 tappiota). 2004 Shock putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella hävittyään New York Libertylle voitoin 1–2 ja 2005 niin ikään ensimmäisellä kierroksella hävittyään Connecticut Sunille suoraan kahdessa ottelussa.

Kaudella 2006 Shock voitti toisen WNBA-mestaruutensa lyötyään loppuotteluissa edelliskauden mestarin Sacramento Monarchsin voitoin 3–2. Monarchs voitti sarjan ensimmäisen ja kolmannen ottelun selvin luvuin, pistein 95–71 ja 89–69, kun taas Shock voitti sarjan toisen ottelun pistein 73–63, neljännen 72–52 ja ratkaisevan viidennen 80–75. Runkosarjassa joukkue oli sijoittunut konferenssinsa toiseksi Connecticut Sunin jälkeen ja kohtasi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella idän kolmosen Indiana Feverin, joka kaatui suoraan kahdessa ottelussa. Konferenssifinaaleissa Shock kohtasi Connecticutin, jonka seura voitti 2–1.

Joukkueen aloitusviisikossa pelasivat vakituisesti edelliseltä mestaruuskaudelta tutut Swin Cash, Cheryl Ford, Deanna Nolan ja Ruth Riley sekä uutena pelaajana kesken edelliskauden Minnesota Lynxistä hankittu laitahyökkääjä Katie Smith. Joukkueen paras pistenainen pudotuspeleissä, Deanna Nolan, valittiin loppuottelujen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Muista pelaajista eniten vastuuta pudotuspeleissä saivat Elaine Powell, keskushyökkääjä/laitahyökkääjä Kara Braxton ja laitahyökkääjä/keskushyökkääjä Plenette Pierson.

Näiden neljän kauden aikana Swin Cash oli joukkueen paras pistenainen kausina 2003 ja 2004, Deanna Nolan 2005 ja Cheryl Ford 2006 (pistekeskiarvon perusteella, kokonaispisteissä Nolan). Levypalloissa Ford oli joukkueen ykköspelaaja joka vuosi. Fordin 363 levypalloa (130 hyökkäys- ja 233 puolustuspäässä) ja levypallokeskiarvo 11,34 kaudelta 2006 ovat seuraennätyksiä.

Detroit Shock yhteiskuvassa George W. Bushin kanssa toukokuussa 2004

Kaudella 2007 Shock jatkoi pääosin edelliskausilta tutulla kokoonpanolla. Merkittävimpiä uusia pelaajia olivat vaihdossa Ruth Rileyyn San Antonio Silver Starsista hankittu keskushyökkääjä Katie Feenstra ja vapaana pelaajana sopimuksen tehnyt Shannon Johnson. Joukkue sijoittui runkosarjassa konferenssinsa kärkeen liigan parhaalla voittoprosentilla 70,6 (24 voittoa ja kymmenen tappiota). Shock eteni kolmannen kerran WNBA:n loppuotteluihin voitettuaan pudotuspeleissä New York Libertyn ja Indiana Feverin, molemmat voitoin 2–1, mutta mestaruus meni Phoenix Mercurylle, joka voitti loppuottelusarjan 3–2.

Ennen kauden 2008 alkua Shock kauppasi joukkueessa kuusi kautta pelanneen Swin Cashin, joukkueen parhaan pistenaisen kausilta 2002–2004, Seattle Stormiin vaihdossa ensimmäisen kierroksen varausvuoroon saman vuoden uusien pelaajien varaustilaisuudessa. Shock käytti vuoron (tilaisuuden neljäs) takamies Alexis Hornbuckleen. Hornbucklen lisäksi muita vahvistuksia joukkueen kokoonpanoon olivat muun muassa keskushyökkääjä Tasha Humphrey, Shockin toinen varaus saman varaustilaisuuden ensimmäiseltä kierrokselta, ja vapaana pelaajana sopimuksen tehnyt takamies/laitahyökkääjä Sheri Sam.

Shock voitti kaudella 2008 kolmannen WNBA-mestaruutensa. Runkosarjassa se sijoittui konferenssinsa kärkeen voittoprosentilla 64,7 (22 voittoa ja 12 tappiota) ja pudotuspeleissä se voitti Indiana Feverin ja New York Libertyn voitoin 2–1 ja San Antonio Silver Starsin suoraan voitoin 3–0. Silver Starsia vastaan pelatun loppuottelusarjan ottelut päättyivät pistein 77–69, 69–61 ja 76–60. Shockin vakioaloittajia loppuotteluissa olivat Kara Braxton, Taj McWilliams, Deanna Nolan, Elaine Powell ja Katie Smith. Heistä Smith palkittiin loppuottelujen arvokkaimpana pelaajana. McWilliams-Franklinin joukkue hankki kesken kauden Washington Mysticsin riveistä vaihdossa Tasha Humphreyyn, Eshaya Murphyyn ja toisen kierroksen varausvuoroon seuraavan vuoden varaustilaisuudessa.

Detroit Shock pääsi pudotuspeleihin myös kaudella 2009, seitsemännen kerran peräkkäin, ja eteni konferenssifinaaleihin, joissa se hävisi Indiana Feverille voitoin 1–2.[3] Runkosarjassa joukkue sijoittui konferenssinsa kolmanneksi voittoprosentilla 52,9 (18 voittoa ja 16 tappiota).[4] Joukkue sai kesken kauden uuden päävalmentajan, kun Bill Laimbeer erosi päävalmentajan tehtävästä kolmen runkosarjaottelun jälkeen. Hänen tilalleen tuli aiemmin apuvalmentajana toiminut Rick Mahorn, niin ikään entinen NBA-koripalloilija.[5]

Seura sai lokakuussa 2009 uuden omistajan, kun oklahomalainen sijoittajaryhmä, nimeltään Tulsa Pro Hoops LLC, osti sen Palace Sports and Entertainmentiltä.[6] Seura muutti Michiganista Tulsaan, Oklahomaan, mutta sen nimenä säilyi Shock. Sen ensimmäiseksi päävalmentajaksi Tulsassa palkattiin Nolan Richardson.[7] Joukkueen kotiareenaksi tuli BOK Center.

Joukkue pelasi Tulsassa kuusi kautta ja ylsi vain viimeisellä kaudellaan 2015 pudotuspeleihin. Tuolloin se voitti 34 runkosarjaottelustaan 18.[2] Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella se hävisi Phoenix Mercurylle otteluvoitoin 0–2 (55–88, 67–91).[8]

Tulsa Shockin päävalmentajana toimivat Nolan Richardson kaudella 2010 ja alkupuolen seuraavasta kaudesta,[2] Teresa Edwards loppukauden 2011 Richardsonin saatua potkut,[2][9] Gary Kloppenburg kaudet 2012–2013 ja Fred Williams kaudet 2014–2015. Joukkueessa pelasivat muun muassa Amber Holt, Tiffany Jackson (koripalloilija), Glory Johnson, Skylar Diggins ja Riquna Williams.[2] Pikajuoksijana tunnettu Marion Jones pelasi joukkueessa kausina 2010–2011 mutta ei kuulunut tähtipelaajiin.[10]