Tulia
Tulia on vuonna 2017 perustettu puolalainen folk-yhtye, jonka muodostavat Joanna Sinkiewicz, Dominika Siepka, Patrycja Nowicka ja Tulia Biczak. Yhtye edusti Puolaa vuoden 2019 Eurovision laulukilpailussa Tel Avivissa sijoittuen 27:nneksi 120 pisteellä[1][2][3][4] Yhtye perustettiin vuonna 2017 Szczecinissä, Puolassa. Tulia yhdistelee puolalaista kansanmusiikkia modernin tuotannon kanssa. Yhtyeen nimi Tulia tuleen yhtyeen jäsenen Tulia Biczakin etunimestä. Yhtye nousi kuuluisuuteen Puolassa julkaistessaan cover-version Depeche Moden kappaleesta "Enjoy the Silence".
Tulia | |
---|---|
![]() Tulia esiintymässä vuonna 2018. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2017– |
Tyylilaji | folk |
Kotipaikka | Szczecin, Puola |
Laulukieli | puola, englanti |
Jäsenet |
Joanna Sinkiewicz, laulu |
Levy-yhtiö |
Vuonna 2018 Tulia allekirjoitti sopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisi ensimmäisen albuminsa nimeltä Tulia. Albumi sisältää monia alkuperäisiä kappaleita ja cover-versiota puolalaisten sekä kansainvälisten artistien kappaleista. Albumi sai platinaa Puolassa ja julkaisupäivänään siitä myytiin 30 000 kopiota.
15. helmikuuta 2019 ilmoitettiin, että Puolan yleisradioyhtiö TVP oli valinnut yhtyeen edustamaan Puolaa vuoden 2019 Euroviisuissa. Heidän edustuskappaleensa on nimeltä "Pali się"[5]
Diskografia
Albumit
Nimi | Listasijoitukset | Myynti | Sertifionti | Yksityiskohdat |
---|---|---|---|---|
POL [6] | ||||
Tulia | 7 |
|
|
Singlet
Nimi | Vuosi | Listasijoitukset | Albumi |
---|---|---|---|
POL | |||
"Enjoy the Silence" | 2017 | — | Tulia |
"Nieznajomy" | 2018 | — | |
"Jeszcze Cię nie ma" | — | ||
"Wstajemy już" | — | ||
"Pali się" | — |
Lähteet
- https://eurovisionworld.com/eurovision/2019/semi-final-1#poland
- Groot, Evert: Tulia will represent Poland at Eurovision 2019 15.2.2019. eurovision.tv. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- Herbert, Emily: Poland: Tulia to Eurovision 2019 15.2.2019. eurovoix.com. Viitattu 16.2.2019. (englanniksi)
- Agadellis, Stratos: Poland: Tulia will fly to Tel Aviv! 15.2.2018. esctoday.com. Viitattu 16.2.2018. (englanniksi)
- Granger, Anthony: Poland: Tulia Will Perform “Pali Sie” At Eurovision 8.3.2019. eurovoix.com. Viitattu 15.3.2019. (englanniksi)
- For Tulia: OLiS – sales for the period 25.05.2018 – 31.05.2018 OLiS. Viitattu 16.2.2019.
- Certification criteria ZPAV. Viitattu 16.2.2019. (puolaksi)
- Albums and singles certified platinum in 2018 ZPAV. Viitattu 16.2.2019. (puolaksi)