Tulennielentä
Tulennielentä tarkoittaa palavan soihdun viemistä suuhun ja suun sulkemista sen ympärille siten, että liekki tukahtuu ja sammuu. Tulennielentä on suosittu ohjelmanumero sirkuksessa sekä katutaiteilijoiden keskuudessa.
Tulennielentä on eri asia kuin tulenpuhallus, jossa luodaan suuria lieskoja puhaltamalla suuhun laitettua sytytysnestettä palavaan soihtuun.
Historia
Tulennielentä oli yleinen osa hindujen, sadhujen ja fakiirien esityksissä todistamassa hengellistä saavutuksia. 1880-luvun loppupuolella tulennielentä alkoi yleistyä sirkuslaisten keskuudessa.
Tulen käsittelyyn liittyvien turvallisuusohjeiden ja fysiikan lakien (kuten "kuuma ilma nousee ylöspäin") lisäksi tulennielennässä on hyvin vähän salaisuuksia. Ei ole olemassa niin sanottua "kylmää liekkiä", eikä esiintyjän suussa ole mitään erityistä ainetta syljen lisäksi. Sirkuslainen Daniel Mannix kirjoitti vuonna 1951 muistelmateoksen Step right up!, jossa hän kertoi tulennielennän "salaisuudeksi" kivun kestämisen; tulennielijän täytyy kestää polttelu kielessään, huulissaan ja kurkussaan.
Tulennielentätemppuja
Höyrytemput
höyrytempuissa polttoaineista syntyvää höyryä pidetään suussa joko ennen tulennielentää tai sen aikana.
- Savuke sytytetään ihmiskynttilällä.
- Ihmiskynttilä: höyryllä muodostetaan liekki, joka on saman kokoinen kuin kynttilässä.
- Höyryn siirto - sytytä soihtu toisen soihdun höyryllä
- Tulivuori: syttyviä höyryjä syöstään suoraan ylöspäin
Siirrot
Liekkiä siirretään alueelta toiselle käyttäen vartaloa tai muuta alustaa.
- Vartalosiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen käyttämällä jotakin ruumiinosaa.
- Sormisiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen sormella.
- Lattiasiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen lattian kautta.
- Kämmensiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen kämmenen avulla.
- Sylkemissiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen sylkemällä pieni lieska tulennielennän aikana
- Kielisiirto: liekki siirretään soihdusta toiseen kielen avulla
- Pudotus ja sammutus -siirto: soihtu pudotetaan lattialle jolloin liekki "hyppää" toiseen soihtuun.
- Palavan soihdun pitely hampaiden välissä.
Sammutukset
Soihtuja voi sammuttaa lukuisilla erilaisilla näyttävillä keinoilla.
- Kaksinkertainen tulennielentä: tulennielijä sammuttaa kaksi soihtua yhtä aikaa
- Tuli sammutetaan kämmenellä
- Palavan puuvillapallon sammutus suussa samalla tavoin kuin soihtu sammutetaan
- Soihdun sammutus nuuskimalla sitä käden avulla
- Perinteinen tulennielentä: soihtu sammutetaan työntämällä se suuhun
- Kolminkertainen tulennielentä: kolme soihtua sammutetaan samaan aikaan
- Pudotussammutus: soihtu vedetään liekistä poispäin jolloin se sammuu
Aiheesta muualla
- North American Fire Arts Association (Arkistoitu – Internet Archive)
- Fire Eating (Arkistoitu – Internet Archive) World-wide fire eating trainers & performers.
- Fire Eating Safety Guideline (Arkistoitu – Internet Archive)
- Mannix, Daniel P.: Step right up! (1st ed.), Harper 1951