Tukkasotka

Tukkasotka (Aythya fuligula) on keskikokoinen sukeltajasorsa. Se pesii lauhkeilla ja pohjoisilla Euraasian alueilla ja silloin tällöin sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa.

Tukkasotka
Ylempänä koiras ja alempana naaras.
Ylempänä koiras ja alempana naaras.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Sotkat Aythya
Laji: fuligula
Kaksiosainen nimi

Aythya fuligula
(Linnaeus, 1758)
Katso myös

  Tukkasotka Wikispeciesissä
  Tukkasotka Commonsissa
ääntelyä

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Tukkasotkan munia.
Talvella tukkasotkat kokoontuvat usein suuriksi parviksi. 2 000 tukkasotkaa lepäämässä Ystadin satamassa tammikuussa 2016.

Koko ja ulkonäkö

Tukkasotkan keskimääräinen pituus on 44 senttimetriä.[3] Aikuinen koiras on kokomusta lukuun ottamatta valkoisia kylkiä ja siniharmaata nokkaa sekä siipien valkeita juovia. Sillä on lajille tyypillinen ja nimen antanut töyhtö päässä. Myöhäiskesäpuvussa koiras muistuttaa tummaa naarasta. Aikuinen naaras on ruskea ja sillä on vaaleammat kyljet. Sen saattaa helposti sekoittaa toisten sukeltajalajien naaraisiin. Tukkasotkanaaraalla on mitättömän pieni töyhtö ja toisinaan nokan tyven ympärillä on vaalea alue, joka ei kuitenkaan ole yhtä suuri ja yhtä valkea kuin lapasotkalla. Lennossa siiven yläpuolella takareunassa näkyy valkoinen, leveä lähes koko siiven mittainen siipijuova kuten lapasotkalla. Siivet ovat alta valkoiset toisin kuin telkällä. Tukkasotkan nokan kärki on laajalti musta, mutta lapasotkalla vain kärjen ”kynsiosa”. Silmän värikalvo on keltainen. Koiraan soidinäänet ovat hyvin pehmeitä vihellyksiä. Naaraan ääni on korisevaa.

Vanhin suomalainen rengastettu tukkasotka on ollut 12 vuotta 5 kuukautta vanha. Euroopan vanhin on ollut sveitsiläinen 20 vuotta 4 kuukautta vanha sotka.

Levinneisyys

Tukkasotka on muuttolintu ja sitä tavataan talvehtimisalueillaan leudossa Etelä- ja Länsi-Euroopassa sekä eteläisessä Aasiassa suurina parvina erilaisilla vesialueilla. Runsaslukuisen tukkasotkan maailmanpopulaation kooksi arvellaan 2,7–4,1 miljoonaa yksilöä. 1990-luvun lopulla Suomen tukkasotkakannaksi arvioitiin 120 000 paria, mutta uusin kannanarvio (v. 2010) on enää 40 000–60 000 paria.[4] Britteinsaarilla pesii 9 000 – 10 000, Venäjällä 395 000 – 490 000 ja Turkissa 50–500 paria. Vaikka lintu on taantunut 2000-luvun alkuvuosina huomattavasti etenkin eteläisessä Suomessa, on sen kanta elinvoimainen muualla Euroopassa, mukaan lukien Ruotsissa ja Norjassa. Euroopan tukkasotkista pesii Suomessa suhteellisen suuri osuus, noin 8 prosenttia.[5] Koiliseen Pohjois-Amerikkaan tukkasotkia tulee Euroopasta ja Islannista tai Alaskaan ja länsirannikolle Aasiasta.[6]

Tukkasotka on Suomessa luokiteltu vuodesta 2015 erittäin uhanalaiseksi; vielä vuonna 2000 elinvoimainen laji on taantunut nopeasti etenkin lintukosteikoiden umpeenkasvun vuoksi. Lintu kuuluu silti Suomessa metsästettäviin lajeihin.[5]

Elinympäristö

Tukkasotkat pesivät rehevöityneillä järvillä, merensaaristossa ja vesijättömailla. Laji hakeutuu mielellään pesimään lokkilintujen yhdyskuntiin.

Lisääntyminen

Tukkasotkat parittelevat kevään tienoilla. Pesä on lähellä rantaa kasvillisuuden suojassa. Naaras munii noin 10 munaa toukokuun lopulla-kesäkuun alussa, ja hautoo 3½ viikkoa. Joskus muninta alkaa vasta heinäkuussa ja elokuun alussa voi vielä tavata aivan pieniä poikasia. Untuvikot ovat ruskean ja kellahtavan kirjavia. Poikaset oppivat lentämään 7-viikkoisina. Usein kaksi naarasta munii samaan pesään, jolloin munia voi olla jopa 20-30. Tukkasotka pesii useimmiten lokkien ja tiirojen yhdyskuntien lähistölle, sillä lokit ja tiirat suojelevat erinomaisesti pesimäaluettaan, jolloin tukkasotkan pesä on paremmassa turvassa kuin jos se pesisi yksin. Yli puolet tukkasotkan poikasista menehtyy ensimmäisen elinvuoden aikana.

Ravinto

Ravinnon tukkasotka hankkii sukeltamalla. Ne syövät simpukoita, vesihyönteisiä ja kasveja. Toisinaan syönti jatkuu koko yön.

Lähteet
  1. BirdLife International: Aythya fuligula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 565. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
  3. Lasse J. Laine: Suomen Luonto-opas, s. 183. WSOY, 2000.
  4. Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi: Suomen III Lintuatlas 2011. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Viitattu 11.10.2013.
  5. BirdLife Suomi birdlife.fi. Viitattu 13.2.2021.
  6. Tufted Duck Audubon. 13.11.2014. Viitattu 1.4.2021. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    • Yle Areena: Viikon luontoääni: Tukkasotka 10.4.2011
    • Bergman, Göran 1957: Zum Problem der gemischten Kolonien: die Reiherente (Aythya fuligula) und die Lariden.-Vogelwarte 19:15-25.
    • Durango, S. 1954: Viggens häckning i laridsamhällen-Ornis Fennica 31:1-18.
    • Fabricius, E. 1937: Uber die Abhängigkeit der Reiherente, Nyroca fuligula (L.) von der Lariden als Brutvogel im Schärenhof.-Ornis Fennica 14:115-125.
    • Haartman, Lars von 1937: Zur Kenntnis der Brutpsychologie der Reiherente, Nyroca fuligula (L.). - ornis Fennica 14:125-134.
    • Suomen lintu-opas 2005, WSOY Pertti Koskimies
    • Tukkasotka Lintukuva-verkkopalvelussa
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.