Tuija Teiska

Teiskan taideteokset ovat usein hyvin fyysisiä ja niihin kätkeytyy voimakas henkilökohtainen tunnereaktio, joissa on vahva psykologinen lataus. Hänen teoksensa eivät ole materiaalisidonnaisia ja taiteellisessa työssään hän hyödyntää monenlaisia eri tekniikoita, joihin kuuluu nykytekstiilitaidetta[7], installaatioita, veistoksia, piirustuksia, videotaidetta, performansseja ja esinekollaaseja.[1] Hänen teoksensa hyödyntävät orgaanisia materiaaleja, paperia, tekstiiliä sekä omaa kehoa.[1].

Teiska on sanonut käyttävänsä taiteellisessa prosessissa muistia, tunteita sekä käsiään. Hän kertoo useissa haastatteluissa taiteen tulevan hänelle merkityksellisistä ja todellisista asioista.[1][2][3]

»materiaalit ovat vain materiaalia, väline, ne eivät ole ajatusta tärkeämpää. Kädet ovat pään ja pää käsien varassa. Ilman toisiaan niillä ei olisi käyttöä, sillä mitä kädet tekisivätkään ilman päätä tai minkä taakse pää menisi häpeämään ellei käsiensä»
( Tuija Teiska,[8])

»se työ on niin maanista, se työskentely, että mä haluaisin vaan jatkaa ja jatkaa, niin kauan kun se olis valmis tai mä olisin ihan pökerryksissä tai ranteeseen sattuisi ja ois pakko lopettaa»
(Tuija Teiska[9])

Teiskan teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä kotimaassa vuodesta 2003 alkaen sekä Japanissa[10], Etelä-Koreassa, Saksassa, Itävallassa, Ruotsissa, Hollannissa ja syksyllä 2021 Unkarissa[1]. Teiska on luennoinut Norjassa tekstiilitaiteesta ja tekstiilimateriaaleista nykytaiteessa,[11] sekä taiteestaan Suomen Japanin instituutissa Tokiossa[12].

Teiskan taideteoksia on ollut esillä useissa eri taiteen konteksteissa. Teoksia on ollut nähtävissä niin nykytaiteen näyttelyissä[13][14], feminististä taidetta käsittävissä näyttelyissä[15] kuin tekstiilitaidenäyttelyissä.[16] Teiskan varhaiset teokset ”rättiperheet” ovat olleet esillä ITE-taiteen näyttelyissä ja ne on yhdistetty nykytaiteilijoihin jotka ovat ottaneet vaikutteita outsider taiteesta.[17][3][18]

Voima lehdessä 2011 Erkki Pirtola vertasi Teiskan teoksia Judith Scottin outsider taiteeseen. Teiska tuli tunnetuksi kerroksellisista tekstiilitaideteoksista ja installaatioista, jotka rakentuivat useista suurikokoisista veistoksista.[8] Veistokset olivat matonkuteista sormivirkattuja värikkäitä perheitä, jotka groteskin huumorin kautta pohtivat erilaisuutta ja erilaisia perhearvoja. Teokset saivat nimityksen ”rättiperheet” Erkki Pirtolalta.[1][2][3][18][19]

Teiska on sanonut saaneensa vaikutteita sekä kiinnostuksen tekstiilimateriaaliin äidiltä ja isoäidiltä peritystä tietoudesta, naisten työstä ja naisten taiteesta. Hän pitää hauskana, että hänen taiteellista työtä on tulkittu niin monella eri tavalla.[1][2][3][20]

» Oikeestaan mun mielestä se on hauskaa, mulle tosi positiivista jos mä voin herättää niin monenlaisia erilaisia mielikuvia, voi laittaa erilaisiin laatikoihin Pakon edessä kuitenkin Teiska turvautuu tutkintonsa määrittelemään nimitykseen kuvataiteilija..»
([2])

Teiska toteutti neljä veistosperhettä kunnes loukkaantui 2012 onnettomuudessa. Onnettomuuden jälkeen Teiska ei tehnyt suuria värikkäitä veistoksia.[2] Tilapäinen vammautuminen rajoitti suurien veistosten tekemistä ja paranemisen aikana Teiska kiinnostui kehollisuudesta. Kehollisuus taiteessa tuli huomattavaksi Teiskan aloittaessa performanssi taideteosten tekemisen. Ensimmäinen performanssi Nutshell[21] valmistui vuonna 2013, ja video dokumentaatio performanssista on ollut esillä Tukholman Nykytaiteen messuilla: Supermarket-Stockholmissa, Independent Art Fairissa 2013 Tukholmassa sekä 2016 Haenggungjae Galleryssä Suwon Etelä-Koreassa ja Näkyväksi neulottu -näyttelyssä 2016 Keravan Taidemuseossa.[1]

Samoihin aikoihin Teiska irtautui ITE-näyttelyistä, joihin hänet oli aikaisemmin yhdistetty, ja aloitti kuvataiteen maisteriopinnot Helsingin Taideyliopiston kuvataideakatemiassa. Teiskan teoksissa on aiheena toistunut usein kuolema. Videoperformanssissaan Sääli[22], 2017 Teiska rituaalinomaisesti hyvästelee kuolleen hirven istumalla eläimen taljan päällä ja hoitamalla sen turkkia. Hirvieläin on esiintynyt hänen useissa eri teoksissa, ja se on viittaus lapsuuden Kainuuseen. Performanssidokumentaatiossa esiintyvä puusta veistetty hirven pää on Saastamoisen säätiön Modernin taiteen museon Emman kokoelmissa^lähde?.

»Vaikka elämässäni on edelleen kipua, tärkeintä on säilyttää lapsenmielisyys ja leikkisyys, hän sanoo. Ilon korostamisen takana voi silti olla myös vakavia, poliittisiakin teemoja»
(Tuija Teiska[20])

• Helsingin Taiteilijaseura
• Muu ry
• Uuden tekstiilitaiteen yhdistys UUTE ry

• Valtion taidekokoelmat
• Tampereen Taidemuseon kokoelmat
• Aineen Taidemuseon kokoelmat
• Joensuun Taidemuseon kokoelmat
• Saastamoisen säätiö - Emma modernin taiteen museo kokoelmat
• Ateneum Taidemuseon Taidekokoelmat yhteisötaideteos Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö[23] sekä yksityisistä taidekokoelmat[1]