Tuhannen sivalluksen kuolema

Le Monde Illustré -lehdessä vuonna 1858 julkaistu kuva ranskalaisen lähetyssaarnaaja Auguste Capdelanen kidutuksesta ja teloituksesta ”tuhannen sivalluksen kuoleman” menetelmällä

Viipalointia (lingchi) voitiin käyttää sekä elävien henkilöiden kiduttamiseen ja teloittamiseen että myös häpäisynä kuoleman jälkeen. Siihen voitiin tuomita raskaista rikoksista kuten maan­petoksesta, joukkomurhasta, vanhempien murhasta taikka oman isännän tai työn­antajan murhasta.[3] Keisarit käyttivät sitä myös uhkauksena kansan pelottamiseksi, ja toisinaan siihen tuomittiin pienemmistäkin rikkomuksista.[4] Väärien todistusten vuoksi siihen tuomittiin toisinaan syyttömiäkin.[5][6] Jotkut keisarit määräsivät tämän rangaistuksen myös vihollistensa perheen­jäsenille.[7][8][9][10] Vaikka yksityiskohtaista tietoa siitä, miten teloitukset suoritettiin, on vaikeasti saatavissa, tavallisimmin siinä iskettiin käsivarsiin, sääriin ja rintakehään siten, että jäsenet tulivat pala palalta amputoiduksi, minkä jälkeen katkaistiin kaula tai iskettiin pistimellä sydämeen. Jos rikos oli vähemmän vakava tai pyöveli armeliaampi, jo ensimmäinen lyönti saattoi kohdistua kurkkuun ja aiheuttaa kuolemaan; myöhemmillä lyönneillä vain paloiteltiin jo kuolleen tuomitun ruumis.

Taidehistorioitsija James Elkins [11] väittää tästä teloitus­menetelmästä saatavilla olevien valokuvien osoittavan, että tämä teloitus merkitsi tuomitun silpomista hänen vielä eläessään. Elkins väittää myös, että vastoin laajalle levinnyttä käsitystä teloitus ei todellisuudessa kestänyt kauan. Tuomittu tuskin pysyi tajuissaan tai edes hengissä saatuaan yhden tai kaksi vakavaa haavaa, minkä vuoksi iskuja tarvittiin yleensä enintään muutama tusina. Yuan-dynastian aikana saatettiin määrätä sata sivallusta[12] mutta Ming-dynastian ajalta on säilynyt tietoja, joiden mukaan terä­aseella iskettiin jopa kolme­tuhatta kertaa.[13][14] Se on kuvattu nopeaksi toimenpiteeksi, joka kesti enintään 15 tai 20 minuuttia.[15] Säilyneet valokuvat[16] näyttävät osoittavan, että teloitus suoritettiin nopeasti, sillä taustalla näkyvä väkijoukko pysyy samana koko kuvasarjassa. Lisäksi kuvissa teloitettavan vasemmasta kyljestä vuotaa runsaasti verta, oikeasta kyljestä ei lainkaan, mikä viittaa siihen, että ensimmäinen tai toinen isku kohdistui sydämeen.[17][18] Jotkut keisarit saattoivat määrätä iskut annettaviksi vähitellen kolmen päivän kuluessa[19][20], kun taas toiset saattoivat määrätä erityisiä kidutuksia suoritettaviksi ennen teloitusta[21] tai pitkitetyn teloituksen.[22][23][24] Säilyneistä asiakirjoista käy ilmi, että esimerkiksi Yuan Chonghuan jätettiin huutamaan puoleksi päiväksi, ennen kuin huuto lakkasi.[25] Teloitettujen lihaa saatettiin myös myydä lääkkeenä.[26] Virallisena rangaistuksena "tuhannen sivalluksen kuolema" saattoi käsittää myös luiden irti­leikkauksen, ruumiin polttamisen ja tuhkan hajottamisen tuuleen.

Kungfutselaisen vanhempien kunnoitusta koskevien periaatteiden (xiào) mukaan toisen ihmisen ruumiin muuttamista tai sen leikkaamista pidetään epäkunnioittavana. Tämän vuoksi lingchi oli xiàon periaatteiden vastainen. Lisäksi palasiksi leikkaaminen merkitsi, että sen uhri ei voinut olla kokonainen henkisessä elämässä kuolemansa jälkeen.

Länsimaissa esiintyneet käsitykset "tuhannen sivalluksen kuolemasta" ovat usein huomattavasti poikenneet todellisesta käytännöstä, ja väärinkäsitykset ovat säilyneet nykyaikaan saakka. Länsimaissa esiintyvien myyttisten käsitysten ja kiinalaisen todellisuuden välisistä eroista huomautti jo vuonna 1895 australialainen matkailija G. E. Morrison, joka väitti itse nähneensä tällaisen teloituksen. Hän kirjoitti: "Ling Chi on usein, täysin väärin, käännetty 'kuolemaksi viipaloimalla 10 000 palaseksi' — todella kaamea kuvaus rangaistuksesta, jonka julmuutta on kuvattu epätavallisen väärin... Silpominen on hirvittävä ja herättää kauhumme esimerkkinä raakalaismaisesta julmuudesta; mutta se ei ole julmaa, eikä sen tarvitse herättää kauhua, sillä ruumista ei paloitella ennen kuolemaa vaan sen jälkeen."[27] Morrisonin kirjan johdannossa Meyrick Hewlett väitti lisäksi, että useimmille Kiinassa kuolemaan tuomituille annettiin ennen teloitusta suuri määrä oopiumia.

Yleisen mutta virheellisen käsityksen mukaan lingchi olisi alkanut, kun kiduttaja, äärimmäisen terävä veitsi kädessään, alkoi kaivaa silmiä ulos niin, ettei tuomittu voinut nähdä loppu­osaa teloituksesta ja että hän tällä tavoin psyko­logisesti teki toimen­piteen vielä kauhistuttavammaksi. Sen jälkeen olisi leikattu pois korvat, nenä, kieli, sormet, varpaat ja sukupuolielimet ennen kuin suuremmilla iskuilla olisi leikattu suurempia osia reisistä ja olkapäistä. Koko teloituksen sanottiin kestävän kolme päivää ja vaatineen kaikkiaan 3600 iskua. Sitä, mitä ruumiista oli jäljellä, olisi sen jälkeen kannettu kulkueessa sen näyttämiseksi yleisölle.[28] Joillekuille teloitetuille tiedetään annostellun oopiumia, mutta säilyneet tiedot poikkeavat toisistaan siinä, lievensikö se vai pahensiko se tuskia.

J. M. Roberts toteaa teoksessaan Twentieth Century: The History of the World, 1901 to 2000 (2000), että tämä perinteinen, viipaloimalla täytäntöön pantu kuoleman­rangaistus tuli ”tuhannen sivalluksen kuolemana” osaksi länsi­maista mieli­kuvaa Kiinan taka­pajuisuudesta. Hän huomauttaa myös, että tämä rangaistus tuli ”Kiinan Rousseauksi” sanotun Kang Youwein osaksi, joka oli 1890-luvulla merkittävä älyllisten ja hallinnollisten uudistusten puolestapuhuja.[29]

Vaikka lingchi poistettiin käytöstä Qing-hallituksen määräyksestä vuonna 1905,[30] sitä pidettiin länsimaissa vielä 1910-luvulla laajalti Kiinan rangaistusjärjestelmän vertauskuvana. Sellaisena sitä piti myös Zhao Erfengin hallinto.[31] Ranskalaisen sotilaiden vuosina 1904–1905 ottamat valokuvat pitivät myöhemminkin myyttiä elossa. Huhtikuussa 1905 tehty päätös tämän rangaistuksen poistamisesta tuli kuitenkin välittömästi voimaan ja lakkautti sen lopullisesti; tiettävästi missään vaiheessa sen jälkeen ei ketään ole tähän rangaistukseen tuomittu.

Joseph Marchandin teloitus Vietnamissa 1835.

Kiinan keisarit määräsivät yleensä toimeenpantaviksi samantapaisia mutta lievempiä kidutuksia. Qin Er Shin hallituskaudella ja Han-dynastian alkuaikoina monet virkamiehet joutuivat kidutettaviksi.[32][33]

Língchín tiedetään olleen käytössä ainakin jo Viiden dynastian aikana (907–960), ennen kuin myöhemmän Jin-dynastian keisari Gaozu poisti sen.[34] Se palautettiin käyttöön Liao-dynastian aikana, jolloin se ensimmäisen kerran mainitaan lakikokoelmissa.[35], ja sitä toisinaan myös sovellettiin,[36] varsinkin keisari Tianzuon hallitessa.[37] Yleisempään käyttöön se tuli Song-dynastian aikana keisarien Renzongin ja Shenzongin aikana. Lingchi sisältyi vielä Qing-dynastian lakikokoelmaan, jossa se säädettiin maanpetoksesta ja muista vakavista rikoksista.

Samanlainen rangaistus on ollut käytössä myös Vietnamissa. Sillä tavoin teloitettiin muun muassa ranskalainen lähetys­saarnaaja Joseph Marchand vuonna 1835 osana rangaistus­toimen­piteitä, joihin ryhdyttiin epä­onnistuneen Lê Van Khôin kapinan jälkeen.

Samaan aikaan kun myös länsi­maissa poistettiin käytöstä julmimmat rangaistukset, kiinnitettiin samalla myös huomiota siihen, millaisia teloituksia oli käytössä Kiinassa. Jo vuonna 1866, samoihin aikoihin kun Britanniassa lakkautettiin rangaistuksena käytetty hirttäminen, repiminen ja paloittelu, Thomas Wade, joka toimi Britannian diplomaatti­edustajana Kiinassa, taivutteli Kiinan sijais­hallitsijana toiminutta prinssi Gongia lakkauttamaan ”tuhannen sivalluksen kuoleman”. Waden mukaan näin julma rangaistus ”järkytti syvästi” länsi­maiden asukkaita, ja siitä luopuminen olisi tuonut Kiinalle paljon suosiota ja poliittista hyötyä. Gong kuitenkin torjui ehdotuksen ja selitti, että tätä rangaistusta sovellettiin vain harvoin, mutta että sitä tarvittiin pelotteeksi kapinaa harkitseville ja että ilman sen uhkaa ”järjestyksen ylläpitäminen kävisi vaikeaksi”.[38]

Kiinassa lingchin poistamista oli ehdottanut jo Lu You (1125–1210) muistossaan Eteläisen Song-dynastian keisarille. Hänen yksityis­kohtaisia perustelujaan sen poistamiseksi toistivat suku­polvesta toiseen monet oppineet, myös vaikutus­valtaiset lainoppineet siihen saakka, kunnes se vuonna 1905 lopulta poistettiin käytöstä. Vaatimukset lingchin poistamiseksi liittyivät yleensä muidenkin julmimpien rangaistusten vastustamiseen. Sen poistaminen ei siis johtunut yksinomaan länsimaiden vaikutuksesta, vaan asiaan vaikutti myös Kiinassa jo satojen vuosien ajan kypsynyt ja laajalle levinnyt mielipide.

Lingchi määrättiin lopullisesti poistettavaksi käytöstä 24. huhtikuuta 1905. Sen lakkauttaminen kuului osana Kiinan oikeus­järjestelmän uudistukseen, joka toteutettiin leski­keisarinna Cixin toimeksiannosta ja Shen Jiabenin johdolla.[39]

Vuonna 1858 Harper's Weekly -lehdessä väitettiin, että marttyyri Auguste Chapdelaine olisi surmattu tällä tavalla; todellisuudessa hänen kaulansa katkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

Vaikka lingchi virallisesti lakkautettiin vuonna 1905, silloin tällöin julkisuudessa on väitetty saman­kaltaisia teloituksia suoritetun myöhemminkin. Esimerkiksi The Times -lehdessä kerrottiin vuonna 1927, että kommunistit olisivat hyökänneet Kantonissa kristittyjä pappeja vastaan ja julkisesti teloittaneet jotkut heistä viipaloimalla.[40] George Roerich mainitsi vuonna 1931 ilmestyneessä teoksessaan, että Xinjiangin kuvernööri Yang Tseng-hsinin olisi heinäkuussa 1928 surmannut Kiinan ulkoministeri Fan Yao-hanin henkivartiosto. Fan Yao-han oli vangittu, ja hän sekä hänen tyttärensä olisi Roerichin mukaan teloitettu ling chi -menetelmällä, tytär ensin, jolloin isä olisi joutunut seuraamaan tämän teloitusta.[41] Roerich ei kutenkaan itse ollut tapausta näkemässä, sillä hän oli tuolloin jo palannut Intiaan.

George Ryley Scott väitti vuonna 1940, Nankingin hallituksen vuonna 1927 esittämiin väitteisiin perustuen, että Kiinan kommunisti­kapinalliset olisivat teloittaneet tällä tavalla monia henkilöitä. Tietojen toden­peräisyys on kuitenkin epävarma, sillä ne saattavat olla puhtaasti antikommunistista propagandaa. Scott käyttää ilmaisua "viipalointi­prosessi", ja hänen mukaansa teloitukset suoritettiin eri tavalla maan eri osissa. Oopiumista ei ole mainintaa. Rileyn kirjassa on kuva erään Kantonissa 1927 surmatun henkilön viipaloidusta ruumiista. Kirjasta ei kuitenkaan käy ilmi, onko ruumis viipaloitu vasta kuoleman jälkeen. Scottin mukaan oli tavallista, että tuomitun sukulaiset tarjosivat pyövelille lahjukset, jotta tuomittu surmattaisiin ennen viipalointia.[42]

Yhdysvaltain meri­voimien yksiköt, jotka vuosien 1927 ja 1941 välillä oli sijoitettu Shanghaihin ja sen lähistölle, esittivät raportteja ihmis­oikeus­loukkauksista. Heidän mukaansa teloituksista ja kidutuksista oli monia todisteita Kiinasta palanneiden meri­sotilaiden kokoamissa leike­kirjoissa. Niissä oli valokuvia teloitus­komppanioista, mestauksista, sisälmysten ulos­kaivamisesta, raiskauksista ja kidutuksista kuten "tuhannen sivalluksen kuolemasta". On kuitenkin arveltu, että tällaisia valo­kuvia oli Kiinassa yleisessä myynnissä, sillä aivan samoja kuvia on esiintynyt useammasakin leike­kirjassa samojen kiinalaisten valo­kuvaus­liikkeiden leimoilla varustettuina. On myös mahdollista, että kyseessä olivat vanhat, jo 1910-luvulla otetut valokuvat, jotka virheellisesti yhdistettiin myöhempiin tapahtumiin.

• Timothy Brook, Jérôme Bourgon and Gregory Blue. Death by a Thousand Cuts (Cambridge, MA: Harvard University Press, 2008). ISBN 9780674027732.

• Bourgon, Jérôme. "Abolishing 'Cruel Punishments': A Reappraisal of the Chinese Roots and Long-Term Efficiency of the in Legal Reforms." Modern Asian Studies 37, no. 4 (2003): 851–62.