Tupolev Tu-2

Tupolev Tu-2 (NATO-raportointinimi Bat, suom. lepakko) oli neuvostoliittolainen, toisen maailmansodan aikana kehitetty keskiraskas pommikone. Andrei Tupolevin suunnittelemaa, Junkers Ju 88:n kaltaista monikäyttöistä konetta valmistettiin useina eri versioina yhteensä 2 527 kappaletta. Koneen versioita käytettiin pommitusversion lisäksi saattohävittäjinä, torpedopommittajina sekä pitkän matkan tiedustelukoneina. Konetyyppiä käytti toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton ilmavoimat, sodanjälkeisiä käyttäjiä olivat Neuvostoliiton lisäksi muun muassa Kiinan ja Puolan ilmavoimat.[1]

Tupolev Tu-2

Tu-2 Moninon ilmailumuseossa.
Tyyppi keskiraskas pommikone
Valmistaja Tupolev
Suunnittelija Andrei Tupolev
Ensilento 29. tammikuuta 1941
Esitelty 1941
Tila ei käytössä
Pääkäyttäjät Neuvostoliiton, Kiinan ja Puolan ilmavoimat
Valmistusmäärä 2 527
Valmistusvuodet 1941–1948
Puolan ilmavoimien Tu-2 museoituna Varsovassa.

Kehitys

Tupolev Tu-2:n suunnittelun lähtökohtana oli kehittää kaksimoottorinen, sisäisellä pommikuilulla varustettu pommikone, jonka nopeus olisi lähellä hävittäjälentokoneen nopeutta. Koneen rakenteen piti myös kestää syöksypommituksen aiheuttamat rasitukset. Koneen suunnittelu aloitettiin Andrei Tupolevin johdolla 1. maaliskuuta 1940, koodinimellä ”Samoljot (lentokone) 103” (ven. Самолёт 103). Ensimmäinen prototyyppi, Mikulin AM-37 -moottoreilla varustettu Tupolev ANT-58, lensi ensilentonsa 29. tammikuuta 1941, lentäjänä Mihail Nukhtikov. Koneen suoritusarvot ylittivät Neuvostoliiton ilmavoimien sille asettamat vaatimukset. Konetta kehitettiin ensilennon jälkeen, muun muassa ohjaamon kattoa korotettiin ja koneen takaosaan, rungon alapuolelle, lisättiin konekivääriampumo ehkäisemään alasektorista tulevia hyökkäyksiä.[2]

Seuraava, edelleen kehitetty prototyyppi, muun muassa siiven alapuolisilla rakettikiskoilla varustettu ANT-59 (Samoljot 103U), lensi ensilentonsa 18. toukokuuta 1941. Kone oli, kuten ANT-58, varustettu kehitysvaiheessaan olevilla AM-37-moottoreilla, jotka vaihdettiin ensilennon jälkeen luotettavampiin Švetsov ASh-82 -moottoreihin. Koneen huippunopeus pieneni moottorien vaihdon seurauksena noin 80 km/h, luotettavuutta pidettiin kuitenkin nopeutta tärkeämpänä. Koneen sarjatuotanto aloitettiin Omskissa entisen autotehtaan tiloissa 1. elokuuta 1941. Tuotanto oli aluksi niin hidasta, että ensimmäinen sarjatuotantokone, ANT-58:aan pohjautuva ANT-60 (Samoljot 103V), valmistui vasta marraskuussa 1941. Kaikkiaan vain yhdeksäntoista konetta ehdittiin valmistaa, kun tehtaan koneenrakennuskapasiteetti keskitettiin Jakovlev Jak-1 -hävittäjän valmistukseen.[3]

Tupolev sai luvan jatkaa koneen kehittämistä, ja syksyllä 1942 ilmavoimat kokeili kolmea edelleen kehitettyä, sarjatuotantoon paremmin soveltuvaa prototyyppiä. Koneiden tyyppimerkintä oli ANT-61 (Samoljot 103S), ja ne olivat ensimmäiset, joille ilmavoimat antoi oman tyyppimerkintänsä Tu-2. Rintamalaivueessa kokeiltavana olleet Tu-2:t saivat niin myönteiset arvostelut, että konetyyppi otettiin takaisin tuotantoon. Varsinaisen tuotantoversion prototyyppi lensi ensilentonsa 26. elokuuta 1943, ja ensimmäiset koneet tyyppimerkinnällä Tu-2S alkoivat saapua rintamalaivueisiin keväällä 1944. Kaikkiaan Tu-2S-koneita rakennettiin sodan loppuun mennessä noin 1 100 kappaletta.[3]

Käyttö

Tuotantovaikeuksien takia konetta ei ehditty toisen maailmansodan aikana käyttää halutussa laajuudessa. Konetyypillä varustetut yksiköt osallistuivat kesällä 1943 muun muassa Kurskin taisteluun sekä vuotta myöhemmin Karjalankannaksen valtaukseen, johon osallistui 600 Tu-2-konetta.[4] Tu-2-koneita käytettiin lisäksi laajasti sodan päättäneissä, Berliinin valtaukseen johtaneissa taisteluissa. Koneen todellinen käyttöarvo ymmärrettiin vasta toisen maailmansodan päätyttyä, ja siitä kehitettiin sodan jälkeisinä vuosina useita versioita, jotka pysyivät neuvostoilmavoimien käytössä 1950-luvun puoleenväliin saakka. Myös useat Itä-Euroopan maat, kuten Bulgaria, Jugoslavia, Romania ja Unkari käyttivät Neuvostoliiton toimittamia Tu-2:a. Kiinan ilmavoimat käytti konetyyppiä vielä 1970-luvulla.[5]

Tekniset tiedot (Tu-2S)

Yleiset ominaisuudet
  • Tyyppi: kaksimoottorinen kevyt pommikone
  • Rakenne: kokometallirakenne (duralumiini)
  • Miehistö: 4
  • Kärkiväli: 18,86 m
  • Pituus: 13,80 m
  • Korkeus: 4,55 m
  • Siipipinta-ala: 48,80 m²
  • Tyhjäpaino: 7 474 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 11 360 kg
  • Voimalaite: 2׊vetsov ASh-82FNV -tähtimoottoria, teho 1 850 hv/moottori.

Suoritusarvot
  • Suurin nopeus: 550 km/h
  • Lakikorkeus: 9 500 m
  • Lentomatka: 1 400 km.

Aseistus
  • Pommikuorma: 4 000 kg
  • 2 × 20 mm ShVAK-tykkiä
  • 3 × 12,7 mm UBT-konekivääriä.[1]

Lähteet
  • Kandalov, Andrei: Tupolev - The Man and His Aircraft. Warrendale: SAE International, 1996. ISBN 1-56091-899-3. (englanniksi)
  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)

Viitteet
  1. Donald 1997 s. 881
  2. Kandalov 1996 s. 90
  3. Kandalov 1996 s. 91
  4. Kandalov 1996 s. 92
  5. Kandalov 1996 s. 93

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.