Tsugu Way

Vuonna 1976 Hurriganesilta oli ilmestynyt elokuva Kuumat kundit ja siinä kuultua musiikkia sisältänyt studioalbumi Hot Wheels, joka nousi neljäksi viikoksi Suomen listaykköseksi.[2][3] Yhtyeen suosio kasvoi myös Ruotsissa, missä Hot Wheelsistä muodostui Hurriganesin menestynein albumi.[4]

Kesällä 1977 Hurriganes oli suosionsa huipulla.[5] Kokoelma Sixteen Golden Greats nousi toukokuussa listan kolmanneksi ja hyvä myynti jatkui koko kesän.[6] Albumille sisältyi keväällä julkaistu single ”Good Morning Little Schoolgirl”, jolla yhtye otti ensimmäistä kertaa musiikkiinsa sävyjä muotiin nousevasta punkrockista. Juhannuksen aikoihin ilmestyi vielä kitaristi Ile Kallion ensimmäinen soololevy Irock.[7]

Syksyn aikana Hurriganes teki esiintymisiä Tanskassa, Ruotsissa, Länsi-Saksassa ja Englannissa.[8]

Kiireellisen aikataulun ja Love Recordsin vähenevien rahavarojen vuoksi Tsugu Way äänitettiin Loven omalla keskeneräisellä studiolla syyskuussa 1977. Äänittäjänä työskenteli Richard Stanley. Yhteistyötä hänen kanssaan jatkettiin parin vuoden tauon jälkeen, ja Stanley päätyi samalla sanoittajaksi ja tuottajaksi yhdessä Hurriganesin kanssa. Uusi albumi oli päätetty julkaista myös ulkomailla, minkä takia kaivattiin tuoreita ideoita, sillä kansainvälisen läpimurron ajateltiin olevan levystä kiinni.[1][9][10]

Tunnelma äänityksissä oli kireä. Love Recordsin studio ei ollut valmis, sillä kalustossa oli puutteita ja tekniikka petti jatkuvasti. Levyllä käytettiin Hurriganesin keikoilla käyttämää Roland Space Echo -nauhakaikulaitetta. Laulusoundi erosi siten merkittävästi aikakauden muista levyistä, mikä sai yhtyeen merkitsemään takakanteen levytysvuodeksi 1955. Koska studiolla oli hyvin vähän oheislaitteita, roudari Hande Mertanen joutui jatkuvasti tuomaan keikkabussista yhtyeen omia kaapeleita, mikrofoneja ja ynnä muuta toimivaa kalustoa. Vastoinkäymisistä huolimatta äänitykset olivat onnistuneita, ja laadun takaamiseksi Richard Stanley vei levyn Christer Bergin miksattavaksi Marcus Music -studiolle Tukholmaan.[11] Masternauha oli valmis 20. lokakuuta.[1]

Albumi nimi Tsugu Way oli solisti-rumpali Remu Aaltosen idea:[12]

»Mä en tiedä, mistä toi nimi (Tsugu Way) tulee. Siinä on varmaan käynyt niin, että Remu on kuullut jonkun englanninkielisen sanan ja kun se itse sen sanoo ja lausuu, niin se onkin sitten jotain ihan muuta. Mä sanoin Remulle, et toi nimi ei tarkoita kyllä yhtään mitään. Remu siihen, et tarkoittaa se. No, kerro sitten mitä se tarkoittaa! ’Emmä tiiä, mut kyl se jossain jotain tarkottaa’, selitti Remu.»
(Ile Kallio, kitaristi.[12])

Basisti Cisse Häkkisen mukaan ”tsugu way” oli Hurriganesin ”omaa portugalia”, jota sen jäsenet viljelivät toisilleen keikoilla. Jälkeenpäin Richard Stanley sai selville, että sana tsugu tarkoittaa japanin kielessä kiveä, joka asetetaan isoon rakennukseen tai aitaan viimeisenä – viimeinen asia, joka tarvitaan, jotta jokin asia olisi täydellinen.[12]

Tsugu Wayn kansikuvan suunnitteli Ben Kaila. Siinä on sanottu yhdistyvän tehokkaasti eri vuosikymmenten näkemykset rock and rollin kapinallisesta katuromantiikasta.[12]

Albumilla on huomattavaa sen uusi aalto- ja punk-vaikutteet.[9] Tunnelmaa on kuvattu hyökkääväksi; kappaleet ovat nopeatempoisia ja Ile Kallion kitarassa on huomattavan paljon säröä.[13] Musiikki on kuitenkin lähempänä Dr. Feelgoodin kaltaisten rhythm and bluesiin pohjaavien pubrockyhtyeiden punkia kuin esimerkiksi Sex Pistolsin tai The Clashin vastaavaa. Ile Kallion mukaan Remu Aaltonen halusi tavoitella modernia äänimaailmaa hieman Eddie and the Hot Rodsin tyyliin. Lisäksi punk oli tyylilaji, johon Hurriganes haluttiin Euroopassa liittää. Sen sijaan Suomessa oli selvää, että punkin nimeen vannovat kriitikot tai heidän nuori kohdeyleisönsä eivät tulisi yhtyettä kyseiseen genreen hyväksymään.[14]

Tsugu Wayn materiaalissa yhdistyvät uuden aallon vaikutteet, 1960-luvun melodiat, raskas rhythm and blues ja yhtyeen tavaramerkki, rock and roll. Uuden levyn linja ei ollut äänitysten alkaessa kovinkaan valmiiksi hahmottunut. Koska materiaalia oli studioon mentäessä liian vähän, kokonaisuuden on sanottu kärsivän muutamasta keskeneräisen kuuloisesta ja täyteraidan oloisesta kappaleesta.[15] Cisse Häkkinen on kertonut, että yhtye yritti muuttaa tyyliään, mutta se ei kelvannut yleisölle, joka odotti vain rock and rollia. Tsugu Wayn rock and roll oli hänen mukaansa erilaista.[16]

Albumin lainakappaleet ovat peräisin 1960-luvulta. ”Walkin’ the Dog” on Rufus Thomasin hitti, joka julkaistiin myös The Rolling Stonesin esikoisalbumilla. Hurriganesin versiossa on huomattavaa Ile Kallion slide-kitarasoolo.[15] Kallio itse on kehunut kappaletta sanoen sen kulkevan kuin ”irtipäässyt juna”.[17] ”Hold Me Tight” on alun perin The Beatlesin kappale ja samalla Hurriganesin kolmas samana vuonna tekemä Beatles-cover. Remu Aaltonen ja Cisse Häkkinen jakavat sen lauluosuudet.[15]

Kesän keikkaohjelmistossa olivat tulleet tutuksi nopeatempoiset omat kappaleet ”Whadda Ya Do”, ”Looking for the Tsugu” sekä ”Bop-She-Bop”, jonka live-esityksissä Ile Kallio oli laulanut taustoja.[18] Albumin yleisestä tyylistä erottuu Stray Cats -tyyppinen ”Baby Got Your Note”, joka yhdistelee bluesia, jazzia ja rockabillyä.[13] Albumin sessioissa äänitettiin myös kappale ”Taking to the Road”, jota ei kuitenkaan julkaistu.[1]

Muusikot

• Remu Aaltonen – rummut, laulu
• Cisse Häkkinen – basso, laulu
• Ile Kallio – kitarat

Muut

• Richard Stanley – äänitys, tuotanto yhdessä Hurriganesin kanssa
• Christer Berg – miksaus
• Ben Kaila / Saftra – kannen valokuvat ja suunnittelu

[10]

• Aaltonen, Honey & Kontiainen, Vesa & Starck, Kjell: Hurriganes. Loisto, 2007. ISBN 978-952-459-765-4.
• Hurriganes-keräilysivu

• Tietoa Tsugu Wayn ja Use No Hooksin vinyylipainoksista
• Tietoa Tsugu Wayn ja Use No Hooksin kasettipainoksista