Tsolmuinen

Tsolmuinen eli Tšolmuža[1] (ven. Чёлмужи, Tšolmuži) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Ääniseen laskevan Neminajoen suussa 85 kilometriä maanteitse Karhumäestä kaakkoon.[2] Kylässä on 565 ja kunnassa 1 300 asukasta (vuonna 2012)[3].

Tsolmuinen
Чёлмужи, Tšolmuži

Tsolmuisen kirkko.

vaakuna

Tsolmuinen

Koordinaatit: 62°35′15″N, 35°35′10″E
Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 3 372 km²
Väkiluku (2012) 1 300
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Tsolmuisen kunta Karhumäen piirin kartalla.

Maantiede ja asutus

Tsolmuisen kunnan pinta-ala on 3 372 tai ilman Äänisen vesialuetta 3 077 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu etelässä Puudožin piirin Pälmän ja Karhumäen piirin Tolvojan, lännessä Poventsan ja pohjoisessa Segežan piirin Valdain kuntiin sekä idässä Arkangelin alueeseen[5]. Pinta-alasta valtaosa on metsää[6].

Kunta sijaitsee Äänisen ja Vienanmeren vedenjakajalla. Se on pinnanmuodostukseltaan tasankoa, jonka maisemaa leimaavat laajat suoalueet.[7] Seudulla virtaavat Uikujoki, Vuosmajoki (ven. Vožma), Nemina, Lieksajoki (Leksa) ja Kumbuksa. Suurimmat järvet ovat Äänisen ohella Konsajärvi (Konžozero) ja Rybozero.[8] Hyötykaivannaisiin kuuluvat kupari, nikkeli, kulta, karbonaattimineraalit, hiekka ja sora[9]. Suojeltuja luonnonmuistomerkkejä ovat Tsolmuisenlahden hiekkasärkkä ja Komarnitskoje-suo[10].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Nemino-3:n, Ogorelyšin, Sergijevon ja Vozritsyn asutukset sekä Danilovan kylä[11]. Toiseksi suurin asutuskeskus on 300 asukkaan Sergijevo[12]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 82 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 9 % valkovenäläisiä, 2 % karjalaisia, 2 % suomalaisia ja 2 % ukrainalaisia[13].

Historia

Tsolmuisen pogosta mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvun lopun verokirjassa[2]. Vuodesta 1684 aina 1850-luvulle saakka seudulla toimi Uikujoen vanhauskoisyhteisö, jolla oli luostarit Danilovassa ja Leksassa[14]. 1900-luvun alussa Tsolmuisen kylänosat muodostivat Danilovan volostiin kuuluneen kyläkunnan[15]. 1920-luvulla perustettiin aluksi Poventsan ja myöhemmin Karhumäen piiriin kuulunut Tsolmuisen kyläneuvosto. Vuonna 1933 sen kahdeksassatoista asutuksessa oli 1 200 asukasta, joista lähes kaikki olivat venäläisiä.[16][17]

Liikenne, talous ja palvelut

Tsolmuisen kautta kulkee Karhumäen, Puudožin ja Vologdan välinen kestopäällystetty maantie. Kylästä on linja-autoyhteydet Karhumäkeen ja Puudožiin. Äänisen rannalla on laivalaituri.[18]

Kunnassa on metsä- ja kaivosteollisuutta. Tsolmuisessa toimii leipomo.[19]

Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto, pieni poliklinikka, posti ja kauppa. Eräitä palveluja on myös muissa asutuskeskuksissa.[20]

Nähtävyydet ja matkailu

Seudulta on löydetty useita muinaisia asuinpaikkoja sekä Äänisen Pidostrovin kivikautinen hautapaikka. Tsolmuisen kylässä sijaitseva vuonna 1605 rakennettu puukirkko on valtakunnallinen suojelukohde. Muita rakennusmuistomerkkejä ovat 1800-luvun puolivälissä pystytetyt Danilovan ja Leksan kirkot, Berjozovkan ja Sergijevon tsasounat sekä kaksi vanhaa asuintaloa Danilovassa. Historiallisia kohteita ovat Berjozovkan karsikkometsä sekä vuoteen 1857 saakka toimineiden vanhauskoisten luostarien sijaintipaikat Danilovassa ja Leksassa.[21] Tsolmuisen kylässä toimii retkeilymaja[22]

Lähteet

Viitteet
  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 3.4.2009.
  2. Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 270. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  3. Generalnyi plan, s. 3–4.
  4. Generalnyi plan, s. 3.
  5. Generalnyi plan, s. 8.
  6. Generalnyi plan, s. 43.
  7. Generalnyi plan, s. 10.
  8. Generalnyi plan, s. 12–13.
  9. Generalnyi plan, s. 14–15.
  10. Generalnyi plan, s. 15.
  11. Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” gov.karelia.ru. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 3.4.2009. (venäjäksi)
  12. Generalnyi plan, s. 4.
  13. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 26.2.2014. (venäjäksi)
  14. Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 234. Petrozavodsk: PetroPress, 2007. ISBN 978-58430-0123-0.
  15. Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 272. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  16. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 39. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  17. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 26. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  18. Generalnyi plan, s. 20–21.
  19. Generalnyi plan, s. 28.
  20. Generalnyi plan, s. 22–23.
  21. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Arkistoitu 2.11.2013. Viitattu 2.11.2013. (venäjäksi)
  22. Otdyh v Karelii ticrk.ru. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 2.11.2013. (venäjäksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.