Tšingis-kaani

Tšingis-kaani valitsi uiguurien kirjaimiston pohjalta laaditun kirjaimiston mongolin kielen kirjoitusjärjestelmäksi. Hän laaditutti kirjallisen lain, jasan. Hän perusti myös hevoskuriirien postiverkoston levähdyspaikkoineen. Hän laajensi omaa henkivartiokaartiaan 800 miehestä 10 000 mieheen, jotka edustivat turvallisuussyistä monia heimoja ja olivat hänen armeijansa ylimpien upseerien poikia.[1]

Tšingis-kaanin ja hänen kenraaliensa tärkeimpiä sotaretkiä. Vaaleanpunaisella varjostuksella Mongolivaltakunta ja sen hallitsemat alueet Tšingis-kaanin kuollessa vuonna 1227.

Tšingis-kaani alkoi laajentaa valtakuntaansa taitavasti liikkuvien ja väsymättömien ratsujousimiestensä muodostaman armeijan avulla. Hän oli myös taitava käyttämään hyväkseen vihollistensa keskinäisiä kaunoja luodakseen eripuraa heidän välilleen. Tšingisin joukkoja motivoi valloituksista saatu ryöstösaalis ja voittoisille komentajille annetut maat. Tšingis sai lyömiensä alueiden vasallihallitsijoilta suojelurahaa.[1] Tšingisin taktiikkaan kuului kaupunkien hävittäminen salamahyökkäyksillä ja joskus niiden koko väestön teurastaminen varoitukseksi muille kaupungeille.[1]

Mongoliasta etelään sijaitsi kolme kiinalaisvaltiota: tangutien Läntinen Xia Mongolian lounaispuolella, Jin-dynastia kaakkoispuolella ja Song-dynastia niiden eteläpuolella.[6] Tšingis aloitti valloituksensa Läntisestä Xiasta, sillä heikkona ja arolla sijaitsevana se oli helpompi valloittaa kuin vuoristoinen ja linnoitettu Jin. Hän havitteli Läntisestä Xiasta saalista joukoilleen ja halusi tehdä maasta suojelurahaa maksavan vasallivaltionsa.[6]

Mongolit olivat tehneet Temüdžinin johdolla hyökkäyksiä Läntiseen Xiaan jo vuodesta 1205 alkaen, kun kereiittien johtaja oli paennut sinne. Suurhyökkäyksen Läntiseen Xiaan Tšingis-kaanin joukot tekivät keväällä 1209. Kun Tšingis oli valloittanut ensimmäiset rajakaupungit, tangutit pyysivät apua Jiniltä, joka kuitenkin torjui avunpyynnön. Suurkaanin joukot ratsastivat aavikon yli pääkaupunki Yinchuania edeltävään solaan, jota vartioi kymmenien tuhansien tangutien armeija. Kahden kuukauden odottelun jälkeen mongolit teeskentelivät vetäytyvänsä. Kun tangutit hyökkäsivät mongolien jälkijoukkojen kimppuun, pääjoukot yllättivät heidät. Näin mongolien tie pääkaupunkiin oli avoin.[6]

Kun mongolit saavuttivat Yinchuanin, he eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia suoraan, sillä heiltä puuttuivat katapultit ja muut linnoitusten valloittamisessa tarvittavat laitteet. He yrittivät aluksi hukuttaa kaupungin avaamalla padot, mutta alavalla maalla tästä oli haittaa vain mongoleille itselleen, jotka joutuivat vetäytymään kukkuloille. Toisaalta tangutien sadot olivat nyt pilalla ja heiltä alkoi loppua ruoka. Tangutien keisari antoi Tšingis-kaanille tyttärensä vaimoksi sekä kameleita, haukkoja ja tekstiilejä. Saatuaan näin Läntisestä Xiasta itselleen vasallivaltion Tšingis lähti joukkoineen takaisin kohti kotimaata.[6]

Katso myös: Mongolien Jin-dynastian valloitus

Seuraavaksi Tšingis-kaani kävi Jinin kimppuun. Kiinan muuri ei pidätellyt mongoleita, sillä vielä 1200-luvun alussa muuri koostui helposti ylitettävistä maavalleista. Jin-valtiossa oli kuitenkin kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin mongolien valtiossa, sen armeija oli suurilukuinen ja kaupungit linnoitettuja.[6]

Tšingisin joukot kokoontuivat keväällä 1211 Hentiivuorten eteläisiin laaksoihin ja ylittivät 800 kilometrin levyisen Gobin autiomaan kolmessa leveässä rivistössä. Mongolit ajoivat Jinin joukot takaisin pääkaupunkiinsa Pekingiin ja valloittivat useita kaupunkeja ja linnakkeita Keltaiseltajoelta Mantšuriaan, mukaan lukien Jin-valtakunnan toiseksi tärkeimmän kaupungin Shenyangin.[6]

Kiinalaisia lähettiläitä tuomassa Tšingis-kaanille antautuneesta Pekingistä lahjoja ja prinsessan. Afganistanilainen maalaus vuodelta 1430.

Mongolit vetäytyivät ensin takaisin pohjoiseen mutta palasivat Jiniin ryöstelemään syksyllä 1212. Seuraavan kerran he hyökkäsivät kesällä 1213. Tällöin Tšingis jatkoi joukkoineen kohti pääkaupunki Pekingiä valloittaen ja tuhoten kaupunkeja kaikkialta. Pekingin piiritys kesti vuoden ja päättyi keväällä 1214. Mongolit lopettivat piirityksen, kun Jinin keisari oli luovuttanut prinsessan, 500 lasta, 3 000 hevosta ja suuren määrän silkkikangasta.[6]

Pekingin piirityksen seurauksena Jin alkoi siirtää pääkaupunkiaan Keltaisenjoen eteläpuolelle Kaifengiin. Kun vetäytymässä ollut Tšingis kuuli tästä, hän suuttui, palasi Pekingiin ja alkoi piirittää sitä uudelleen. Peking antautui kesällä 1215. Tšingis oli itse jo matkalla kotimaahan, kun mongolijoukot hävittivät Pekingin ja teurastivat tuhansia asukkaita. Näin mongolit olivat valloittaneet Jin-valtakunnan sydänmaat ja katkaisseet sen kahtia.[6]

Tšingisin kenraalit Mukhali ja Khasar hyökkäsivät vuosina 1214–1216 Jin-valtion pohjoisosiin Mantšuriaan. Päästyään Tyynenmeren rannikoille joukot jatkoivat Korean niemimaalle ja saivat Korean hovista sotasaaliina kirjoituspaperia. Sen jälkeen Tšingis lähetti omia ja vasallivaltionsa Läntisen Xian joukkoja valloittamaan Jinin pääkaupunki Kaifengia Keltaisenjoen eteläpuolella. Kaupungin puolustus kuitenkin kesti hyökkäyksen.[6]

Pääartikkeli: Mongolien hyökkäykset Kovaresmiaan

Tšingis lähetti vuonna 1218 sadan miehen ja 500 kamelin lähetystön Otrariin Kovaresmian ja Karakitain rajalle nykyisen Kazakstanin eteläosiin avatakseen kauppayhteydet länteen silkkitietä pitkin. Kaupungin kuvernööri Inaltšuk kuitenkin pidätti koko lähetystön ja sitten surmautti heidät šaahi Muhammadin käskystä. Tšingis lähetti vielä kolme uutta lähetystöä, mutta kun Muhammad oli surmauttanut nekin, nöyryytetty Tšingis lähti kostoretkelle länteen. Hän pyysi apujoukkoja vasallivaltioltaan Läntiseltä Xialta, mutta sen kuningas torjui avunpyynnön.[7]

Tšingisin armeija lähti matkaan 100 000 – 150 000 miehen vahvuisena ja kaksin- tai kolminkertaisella määrällä hevosia. Tällä kertaa Tšingisillä oli mukanaan myös Kiinasta saatuja piiritysaseita, kuten muurinmurtajia, tikkaita, trebucheteja ja liekinheittimiä. Tšingisin joukot kasvoivat matkan varrella mukaan ryöstetyillä käsityöläisillä, joiden avulla etenevä armeija pystyi rakentamaan itselleen teitä ja siltoja.[7]

Tšingis piiritti Otraria viisi kuukautta, ja päästyään muurien sisään valloitti kaupungin kuukauden kestäneissä taisteluissa. Kuvernööri Inaltšuk otettiin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi.[7]

Tšingis lähetti poikansa Jotšin valloittamaan Kovaresmian pohjoisosat ja lähti itse Kyzylkumin autiomaan poikki kohti Buharaa. Hän valtasi ja ryösti kaupungin ja sen linnakkeen keväällä 1220. Lopuksi hän surmasi kaupungin miehet ja otti pojat, naiset ja käsityöläiset mukaansa. Buharasta Tšingis jatkoi Samarkandiin, jossa šaahi Muhammad oleskeli. Mongolit valloittivat kaupungin ja kohtelivat sen väestöä samoin kuin Buharankin väestöä. Seuraavaksi mongolit valloittivat Gurganjin ja surmasivat kaikki asukkaat. Lopuksi Tšingis lähetti poikansa Toluin valloittamaan Mervin, Nišapurin ja Heratin kaupungit. Merv hävitettiin ja sen väestö teurastettiin kokonaan.[7]

Tšingisin kenraalit Jebe ja Subutai lähtivät ajamaan Samarkandista paennutta Muhammadia takaa. Muhammad pakeni Kaspianmerelle mutta kuoli siellä pian. Hänen poikansa Jalal ad-Din yritti rakentaa vielä vastarintaa Afganistanista käsin, mutta hävisi Tšingisin johtamille joukoille. Jalal pääsi kuitenkin itse pakoon.[7]

Tšingis ei jatkanut sotaretkeään etelämmäs kohti Intiaa. Sen sijaan hän kääntyi takaisin kohti Läntistä Xiaa selvittääkseen tilit niskuroivan vasallikuninkaan kanssa.[7]

Persialaishistorioitsijat väittivät mongolien surmanneen sotaretkellään kaikkiaan jopa yli neljä miljoonaa ihmistä.[7] Persialainen historioitsija Minhaj al-Siraj Juzjani kuvaili Tšingis-kaanin pitkäksi ja voimakasrakenteiseksi mieheksi, jolla on kissan silmät.[1]

Katso myös: Mongolien hyökkäykset Venäjälle ja Mongolien hyökkäykset Volgan Bulgariaan

Kun Tšingis oli valloittanut lähes koko Kovaresmian ja oli itse sotaretkellä Afganistanissa, hänen kenraalinsa Subutai ja Jebe jatkoivat vuonna 1221 joukkoineen Kaspianmeren länsipuolelle alistamaan uusia kansoja ja keräämään niiltä suojelumaksuja. Mongolit löivät aluksi kristityn Georgian Kaukasuksella ja jatkoivat sieltä Mustanmeren pohjoispuolisille aroille. Siellä he saivat vastaansa turkkilaiset kiptšakit. Lyötyään nämä taistelussa Jebe perusti tukikohtansa Dneprjoen varrelle ja Subutai jatkoi Krimin niemimaalle, missä sijaitsi Venetsian kauppatukikohta. Subutai antoi venetsialaisille yksinoikeuden Mustanmeren-kauppaan ja ajoi genovalaiset pois Krimiltä.[8]

Vuonna 1223 Subutai ja Jebe palasivat yhteen hyökätäkseen Etelä-Venäjälle. Mongolit olivat jälleen lukumääräisesti alivoimaisia mutta löivät venäläiset tehokkaammalla armeijallaan ja perinteisellä harhautusvetäytymistaktiikallaan. Mongolit saavuttivat Kiovan ruhtinaista voiton Kaltšik-joen taistelussa toukokuussa 1223. Sitä seuranneissa taisteluissa Volgan bulgaareja vastaan mongolit kuitenkin kärsivät tappion ja vetäytyivät Venäjältä takaisin Mongoliaan.[8]