Troijan urhot

Elokuva perustuu Homeroksen Iliaaseen ja Odysseiaan[1] sekä Vergiliuksen Aeneis-teokseen[2]. Troijan sodan kymmenentenä vuonna kreikkalainen Akhilleus surmaa troijalaisten johtajan Hektorin, jonka tilalle on valittava uusi komentaja. Ehdokkaina ovat hovin suosikki, petollinen Paris sekä sotilaiden kannattama urhea Aineias, joka voittaa kaksinkamppailussa Aiaan. Aineias on mennyt salaa naimisiin Priamoksen tyttären Kreusan kanssa, jonka Paris antaa kreikkalaisille panttivangiksi. Aineias pelastaa vaimonsa ja Paris tappaa Akhilleuksen osumalla tätä kantapäähän. Aineiaan ollessa vangittuna kreikkalaiset rakentavat suuren puuhevosen, jonka troijalaiset vievät kaupunkiinsa. Sen sisälle piiloutunut Odysseus miehineen avaa yöllä kaupungin portit ja kreikkalaiset hävittävät Troijan. Aineias löytää Kreusan ruumiin ja pakenee vastasyntyneen poikansa kanssa Italiaan, jonne hän sittemmin perustaa Rooman kaupungin.[3][4]

Troijan urhot on kuvattu Euroscope-laajakangastekniikalla Eastmancolor-väreissä Cinecittàn studioilla Roomassa sekä ulkokuvien osalta Jugoslaviassa[5]. Sen visuaalisia kohokohtia ovat tasangolla kohoavat Troijan muurit, kreikkalaista geometristä tyyliä muistuttava puuhevonen sekä suuret taistelukohtaukset, jotka samalla kuitenkin hidastavat toimintaa. Runollinen käsikirjoitus ja Giovanni Fuscon muinaiseen Kreikkaan assosioituva musiikki korostavat tarinan eeppistä luonnetta. Päähenkilöksi nostetaan Vergiliuksen Aineias, joka puisevan Steve Reevesin esittämänä on kuin vieraileva tähti nimekkään näyttelijäkaartin keskellä. Reeves esittelee lihaksiaan painiottelussa Mimmo Palmaran Aiasta vastaan ja Hedy Vessel on elokuvahistorian viettelevin Helene. Palava kaupunki ja sen pakolaisvirta tuovat mieleen toisen maailmansodan kauhut.[1][2]

Elokuva oli varsin hyvä yleisö- ja arvostelumenestys sekä kotimaassaan että ulkomailla[5]. Se tuotti Italiassa lähes 800 miljoonan liiran pääsylipputulot[6] (toisen tiedon mukaan 813 miljoonaa) ja oli kauden 18.[7] tai 20. katsotuin elokuva[8]. Aikalaiskriitikot kiittivät varsinkin ohjaaja Ferronin ja lavastaja Pier Vittorio Marchin ammatitaitoa[5].

Troijan urhojen kuvamateriaalia on sittemmin kierrätetty useissa peplum-elokuvissa[5]. Giorgio Venturini ohjasi seuraavana vuonna Steve Reevesin kanssa Vergiliuksen teokseen perustuvan jatko-osan La leggenda di Enea[9]. Giorgio Ferroni sivusi samaa aihetta vielä vuonna 1964 valmistuneessa elokuvassa Il leone di Tebe[10].

Elokuva on saatavissa New Entertainmentin hyvälaatuisena saksalaisena DVD-julkaisuna, joka käsittää saksan-, ranskan- ja englanninkieliset ääniraidat sekä saksankielisen tekstityksen[11]. Trimark Home Videon amerikkalainen versio on laadultaan ala-arvoinen[12].

• Troijan urhot Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Troijan urhot Elonetissä.