Troglitatsoni

Troglitatsoni (C24H27SNO5) on tiatsolidiinidionijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on käytetty lääketieteessä diabeteksen hoitoon, mutta se vedettiin markkinoilta vuosina 1997–2000 vakavien haittavaikutusten vuoksi.[3]

Troglitatsoni
Troglitatsoni
Systemaattinen (IUPAC) nimi
5-[[4-[(6-hydroksi-2,5,7,8-tetrametyyli-3,4-dihydrokromen-2-yyli)metoksi]fenyyli]metyyli]-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 97322-87-7
ATC-koodi A10BG01
PubChem 5591
DrugBank DB00197
Kemialliset tiedot
Kaava C24H27NO5S 
Moolimassa 441,536
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 184–186 °C [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus  ?
Proteiinisitoutuminen > 99 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 16–34 h[2]
Ekskreetio  ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa suun kautta

Vaikutusmekanismi ja käyttö

Troglitatsoni sitoutuu peroksisomiproliferaattoriaktivoituihin reseptoreihin, minkä seurauksena solujen herkkyys insuliinille lisääntyy ja monien hiilihydraattien ja lipidien aineenvaihduntaan vaikuttavien geenien ilmeneminen aktivoituu. Troglitatsoni alentaa veren glukoosipitoisuutta, ja myös kolesterolipitoisuus alenee. Yhdisteellä on havaittu olevan myös tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Troglitatsonia on käytetty insuliinille resistenttien diabetestyyppien hoidossa. Japanissa se tuli markkinoille vuonna 1995, Yhdysvalloissa ja Euroopassa vuonna 1997.[2][4][5][6]

Haittavaikutukset

Vakavin troglitatsonin haittavaikutus on maksavaurio, joka voi olla tappava. Maksatoksisuus johtuu maksan solujen suolapumppujen toiminnan estymisestä, ja lisäksi yhdiste voi olla glutationireduktaasin inhibiittori, mikä lisää oksidatiivista stressiä maksasoluissa. Erityisen myrkyllinen on troglitatsonista maksassa muodostuva sulfaattimetaboliitti. Troglitatsoni vedettiin Isossa-Britanniassa ja muualla Euroopassa markkinoilta vuonna 1997 vain kolme kuukautta lääkkeen markkinoille tulon jälkeen ja Yhdysvalloissa ja Japanissa vuonna 2000. Lääkkeen ovat korvanneet pioglitatsoni ja rosiglitatsoni, jotka ovat paitsi tehokkaampia, myös maksatoksisuudeltaan alhaisempia.[4][5][6][7][8]

Lähteet
  1. Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1663–1664. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. Troglitazone DrugBank. Viitattu 31.8.2016. (englanniksi)
  3. troglitatsoni Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 11.9.2021.
  4. Hilmar Bischoff: Oral Antidiabetic Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 31.8.2016
  5. Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Endocrine and Metabolic Drugs, s. 459–467. Elsevier, 2009. ISBN 9780444532718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)
  6. Veikko Koivisto: Insuliinianalogit ja uudet oraaliset diabeteslääkkeet. Duodecim, 1999, 115. vsk, nro 20, s. 2197–2202. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.8.2016.
  7. P. David Josephy, Bengt Mannervik: Molecular toxicology, s. 462. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195176209. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)
  8. Michael D. Coleman: Human Drug Metabolism, s. 234. John Wiley & Sons, 2010. ISBN 978-0-470-68934-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 31.8.2016). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.