Triumfi

Triumfi (lat. triumphus) on kulkue, jolla palkittiin sotilasmenestystä saavuttanut komentaja antiikin Roomassa.[1] Tapa saattaa olla lähtöisin etruskeilta, jo Rooman kuninkaiden kerrotaan viettäneen triumfeja. Alun perin kyseessä oli uskonnollinen kulkue, jolla pyrittiin puhdistamaan palaava armeija. Rooman senaatti myönsi triumfin, jos edellytykset täyttyivät, esimerkiksi vastustajia oli täytynyt surmata vähintään 5 000 vihollista. Myöhemmin kulkueesta tuli keisarien yksinoikeus ja sotapäälliköille saatettiin myöntää ainoastaan triumfin arvomerkit eli ornamenta triumphalia.

Marcus Valerius Corvinuksen triumfi kuvattuna Andreas Schlüterin (1664–1714) tekemässä reliefissä Varsovan Krasiński-palatsissa.

Triumfin viettäjä oli triumfaattori (triumphator). Hän matkusti neljän hevosen vetämissä vaunuissa kasvot punaisiksi maalattuina ja puettuna muistuttamaan Juppiter Optimus Maximusta esittäviä vanhoja terrakottapatsaita kaupungin halki pitkin sacra viaa eli pyhää tietä joukkojensa, sotasaaliin ja merkittävien sotavankien kanssa. Triumfikulkue lähti liikkeelle Campus Martinukselta, kiersi Capitolin-ja Platiumin-kukkulat ja kulki lopulta Forum Romaniumin halki. Tuona päivänä triumfiraattoria kohdeltiin melkein jumalana, vaikka hänen takanaan vaunuissa seisoikin orja, joka kuiskaten muistutti, että hän oli kuolevainen. Triumfin yhteydessä uhrattiin Jupiterille valkoisia härkiä. Triumfi oli suuri kunnia, jota perhe saattoi muistella sukupolvia myöhemmin.[2][3]

Lähteet

  1. Dewey-juhlien johdosta. Edistys, 01.11.1899, nro 11, s. 3–8. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.07.2017.
  2. Marja-Leena Hänninen: Uskonnot antiikin Roomassa, s. 68-70. Juva Bookwell, 2012. ISBN 978-951-851-360-8.
  3. Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta. Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan, s. 27-28. Ajatus Kirjat, 2006.
      This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.