Trikloorisilaani

Trikloorisilaani
Tunnisteet
CAS-numero	10025-78-2
Ominaisuudet
Molekyylikaava	SiHCl3
Moolimassa	135,448 g/mol
Ulkomuoto	Väritön neste[1]
Sulamispiste	–126,5 °C [2]
Kiehumispiste	31,8 °C[2]
Tiheys	1,34 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen	Reagoi veden kanssa, liukenee bentseeniin, tetrakloorimetaanin ja hiilidisulfidiin
	Infobox OK

Trikloorisilaani eli piikloroformi (SiHCl₃) on silaanin kloorijohdannainen. Yhdistettä käytetään muun muassa erittäin puhtaan piin ja silikonipolymeerien valmistuksessa sekä orgaanisessa synteesissä.

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa trikloorisilaani on väritöntä höyryävää nestettä. Aine on voimakkaasti syövyttävää ja reagoi kiivaasti niin veden kuin happojen ja emäksienkin kanssa.[2]

Valmistus

Trikloorisilaania voidaan valmistaa jauhemaisesta piistä ja vetykloridista.[1] Reaktio tapahtuu 300 °C:n lämpötilassa ja on hyvin eksoterminen. Sivutuotteina muodostuu vetykaasua ja piitetrakloridia.[3]

Si + 3 HCl → SiHCl₃ + H₂

Käyttö

Käyttö piin valmistuksessa

Raakapiistä valmistetaan trikloorisilaania käsittelemällä sitä suolahapolla. Trikloorisilaani erotetaan epäpuhtauksista jakotislauksen avulla ja tämän jälkeen se pelkistetään vedyn avulla piiksi ja suolahapoksi. Tämän jälkeen piistä valmistetaan tankoja.[3][4]

Käyttö silikonien valmistuksessa

Trikloorisilaani hajoaa veden vaikutuksesta suolahapoksi ja silanoleiksi, jotka muodostavat edelleen siloksaaneja. jotka voivat muodostaa pitkiä polymeeriketjuja, silikoneja.[1]

Orgaaninen synteesi

Trikloorisilaani on käyttökelpoinen reagenssi pelkistettäessä imiinejä amiineiksi. Trikloorisilaanin etuna on sen helppokäyttöisyys ja halpuus. Menetelmä on myös hyvin enantioselektiivinen.[5][6]

Turvallisuus

Trikloorisilaani on voimakkaasti syövyttävä ja ärsyttävä yhdiste. Aine aiheuttaa hengitettynä kurkkukipua ja hengitysvaikeuksia ja nieltynä vatsakipuja ja jopa tajuttomuuden. Altistuminen trikloorisilaanille voi aiheuttaa astman tai keuhkoödeeman.[2]

Lähteet

E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 563. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
Trikloorisilaanin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 09.05.2010
Safa O. Kasap,Peter Capper: Springer handbook of electronic and photonic materials, s. 257. Springer, 2006. ISBN 978-0-387-26059-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 824. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
Pher G. Andersson: Modern reduction methods, s. 351. Wiley-VCH, 2008. ISBN 978-3-527-31862-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
Thomas C. Nugent: Chiral Amine Synthesis: Methods, Developments and Applications, s. 131. Wiley-VCH, 2010. ISBN 978-3-527-32509-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[karamaki-1] E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 563. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.

[icsc-2] Trikloorisilaanin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 09.05.2010

[springer-3] Safa O. Kasap,Peter Capper: Springer handbook of electronic and photonic materials, s. 257. Springer, 2006. ISBN 978-0-387-26059-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)

[inorganic-4] Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 824. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)

[5] Pher G. Andersson: Modern reduction methods, s. 351. Wiley-VCH, 2008. ISBN 978-3-527-31862-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)

[6] Thomas C. Nugent: Chiral Amine Synthesis: Methods, Developments and Applications, s. 131. Wiley-VCH, 2010. ISBN 978-3-527-32509-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)