Trident

Trident-ohjukset ovat sukellusveneestä laukaistavia ballistisia ydinohjuksia (SLBM). Tätä amerikkalaista ohjusta on valmistettu kahtena tyyppinä: Trident I (C4) UGM-93A ja Trident II (D4) UGM-133A. C4- ja D5-tyyppimerkit kertovan sen, että Tridentit kuuluvat samaan ohjusperheeseen, kuin Polaris (tuotanto alkoi vuonna 1960) ja Poseidon (v. 1971).

Trident II (D5) vedenalainen laukaisu

Trident-ohjukset ovat kolmivaiheisia ja niiden polttoaine on kiinteää. Ohjuksien ohjaus tapahtuu inertiasuunnistus-menetelmällä. Ohjusten lentomatkaa on pidennetty nk. aerospiken avulla, joka pienentää ohjuksen ilmanvastuksen puoleen.

Ohjukset laukaistaan veden alla. Ne puhalletaan putkistaan kaasugeneraattorin avulla. Ohjuksen ensimmäinen vaihe syttyy ohjuksen noustessa kohti veden pintaa. Kahden minuutin kuluttua kolmaskin rakettivaihe palaa ja ohjus kiihtyy nopeuteen 6,1 km/s.

Yhdysvaltain laivastossa Trident-ohjuksia on nykyisin 14:ssä Ohio-luokan sukellusveneessä.

Yhdysvallat on myös suunnitellut sukellusveneistä laukaistavien Trident-ohjusten muuttamista tavanomaisiin taistelukärkiin perustuviksi, ns. Global Strike -projektin yhteydessä. Tämä antaisi mahdollisuuden nopeaan globaaliin täsmäiskuun minne tahansa maapallolla yhden tunnin kuluessa.[1] Järjestelmää ovat vastustaneet erityisesti Venäjä ja Kiina, koska on mahdotonta tietää ohjuksen lähtiessä, onko se aseistettu ydinkärjellä vai ei. Lisäksi ylimääräiset ohjukset voidaan tarvittaessa muuttaa takaisin ydinohjuksiksi. Ohjusten modifiointi tavanomaisiin taistelukärkiin perustuviksi kiellettiin Venäjän ja Yhdysvaltain START-sopimuksessa 2010.[2]

Yhdistyneen kuningaskunnan aseistukseen kuuluu neljä kuninkaallisen laivaston ydinkäyttöistä Vanguard-luokan Trident II D5 -ohjussukellusvenettä (Vanguard, Vigilant, Victorious ja Vengeance), joista jokainen pystyy kuljettamaan 16 ydinkärjin varustettua ohjusta. Vuoden 1998 jälkeen jokaisessa aluksessa on ollut korkeintaan 48 ydinkärkeä. Vuodesta 1998 lähtien veneet ovat Britannian ainoa ydinpelote.

Ohjukset ja ydinkärjet on hankittu Yhdysvalloista. Sopimuksen mukaan Iso-Britannia osti vain 58 ohjusta, joista muutama on käytetty harjoituksissa. Aluksista yksi on aina merellä, kolme muuta tukikohdissaan. Ohjuksia säilytetään huollon aikana Kings Bayssa Georgiassa Yhdysvalloissa.

Trident I
Trident I (C4):n ensilaukaisu 18.1.1977

Trident I (C4) otettiin käyttöön vuonna 1979 ja sen käyttö lopetettiin 1990-luvulla.

Kahdeksan ensimmäistä Yhdysvaltain laivaston Ohio-luokan sukellusvenettä rakennettiin alun perin kuljettamaan Trident I-ohjuksia. Sittemmin ne muunnettiin kuljettamaan uutta Trident II-ohjusta. Tarpeiden muututtua neljä vanhinta Ohio-venettä on 2000-luvun alussa muunnettu strategisista ohjusveneistä (SSBN) tavanomaisesti aseisestuiksi risteilyohjusveneiksi (SSGN).

Trident I -ohjukset korvasivat Poseidon-ohjukset kahdessatoista James Madison ja Benjamin Franklin -luokkien sukellusveneessä. Trident I -ohjuksen ensimmäinen koelaukaisu tapahtui 18. tammikuuta 1977 Cape Canaveralin rakettikeskuksesta.

Trident I

  • ydinpelote
  • valmistaja Lockheed Martin Space Systems, Sunnyvale, Kalifornia
  • propulsiojärjestelmä on kolmivaiheinen ja käyttää kiinteää polttoainetta
  • pituus 10,2 m (34 jalkaa)
  • paino 33 142 kg (73 000 naulaa)
  • halkaisija 1,8 m (74 tuumaa)
  • kantama 7 400 km (4 600 mailia)
  • inertiasuunnistus
  • hyötykuorma: muutamia eri maaleihin ohjattavia ydinkärkiä (MIRV). Esimerkiksi kahdeksan W76 (100 kt) -ydinkärkeä (Mark 4).
  • käyttöönotto vuonna 1979

Trident II

Toinen Trident-versio pystyy kuljettamaan suuremman hyötykuorman. Se on suunniteltu osumaan sellaisella tarkkuudella, että sitä voidaan käyttää pelotteen ja kostoiskun lisäksi myös ensi-iskuun ohjussiiloja vastaan. Ohjus on tehty grafiitti-epoksi-komposiitista, joten se on kevyempi kuin Trident I. Trident II otettiin käyttöön vuonna 1990. Se jatkaa käytössä vuoteen 2020.

Trident II

  • ydinpelote
  • valmistaja Lockheed Martin Space Systems, Sunnyvale, Kalifornia
  • hinta 30 miljoonaa dollaria
  • propulsiojärjestelmä on kolmivaiheinen ja käyttää kiinteää polttoainetta
  • pituus 13,41 m (44 jalkaa)
  • paino 58 500 kg (130 000 naulaa)
  • halkaisija 2,1 m (83 tuumaa)
  • kantama yli 7 400 km (4 600 mailia)
  • inertiasuunnistus
  • hyötykuorma useita ydinkärkiä (MIRV). Jopa kahdeksan 475 kilotonnin W88-ydinkärkeä (Mark 5) tai kahdeksan 100 kilotonnin W76-ydinkärkeä (Mark 4).
  • käyttöönotto vuonna 1990

Lähteet

Viitteet
  1. Congress balks at Pentagon 'war on terror' missile Guardian. Viitattu 12.08.2007.
  2. EEUU se compromete a no modificar las lanzaderas de los misiles balísticos intercontinentales, RIA, 2010-04-02
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.