Treema

Treema ypsilonin päällä erottamassa sen eri tavuun alfasta.

Kahta pistettä, joita sanottiin treemaksi, käytettiin hellenistisellä kaudella kehitetyssä polytonisessa ortografiassa vain iootan ι ja ypsilonin υ päällä. Treemalla merkittiin diereesi eli se, ettei kirjain näissä tapauksissa kuulunut samaan tavuun edeltävän vokaalin kanssa, eli muodostanut diftongia, vaan muodosti yksin oman tavunsa, kuten esimerkiksi sanoissa ἠΰ ja Ἄϊδι. Treemaa käytettiin myös sanan alussa, esimerkiksi sanoissa ϊδῶν, ϋἱός ja ϋβριν, näiden erottamiseksi edellisen sanan loppuvokaalista. Tätä pidettiin tarpeellisena, koska siihen aikaan kirjoitus oli vielä scriptio continua -tyyppistä, toisin sanoen sanoja ei erotettu toisistaan jättämällä niiden väliin tyhjä väli.[6][7]

Diereesi on omaksuttu kreikan kielestä moniin latinalaisilla aakkosilla kirjoitettaviin länsi- ja eurooppalaisiin kieliin. Sitä käytetään oksitaanissa, katalaanisa, ranskassa, hollannissa ja kymrissä sekä jonkin verran englannissakin.

Kreikassa painollinen vokaali ei assimiloidu edeltävän vokaalin kanssa vaan muodostaa oman tavunsa. Sellaiset vokaalit merkittiin aksenttimerkeillä kuten akuutilla, mikä käytäntö on myös omaksuttu muun muassa espanjaan ja portugaliin. Esimerkiksi portugalin sana saia (['sajɐ], "pusero") eroaa verbimuodosta saía ([sa'i.ɐ], "lähdin") siinä, että edellisessä edellisessä esiintyy diftongi /ai/, jälkimmäisessä sen sijaan hiatus (diereesi) eli kaksi eri tavuihin kuuluvaa vokaalia.

Nykykreikassa käytetyssä monotonisessa ortografiassa treema on akuutin ohella ainoa tarke. Sitä käytetään ilmaisemaan, että diftongin vokaalit lausutaan erillisinä. Tämä on tarpeen siksi, että nykykreikassa useat diftongit lausutaan yhtenä vokaaliäänteenä (itasismi). Esimerkiksi sana παϊδάκια (païdákia, "lampaankyljykset") lausutaan [pai'ðakia], kun taas sana παιδάκια (paidákia, "pikkulapset") lausutaan [pe'ðakia]. Kuten muinaiskreikassa, treema esiintyy vain iootan ja ypsilonin kanssa. Treema voi joko olla ainoa vokaaliin liittyvä tarke, esimerkiksi sanassa ακαδημαϊκός (akadimaïkós, "akateeminen"), tai se voi esiintyä yhdessä akuutin kanssa kuten sanassa πρωτεΐνη (proteḯni, "proteiini").

Katalaanissa kirjainyhdistelmät ai, ei, oi, au, eu ja iu luetaan yleensä diftongeina. Toisinaan samat vokaalit voivat kuitenkin esiintyä peräkkäin myös eri tavuihin kuuluvina eli niiden välissä on hiatus. Tällöin jälkimmäisen vokaalin päälle merkitään treema eli diereesi, joka osoittaa, että esimerkiksi sanat raïm ("viinirypäle") ja diürn ("päivän kestävä") on luettava [rə'im] ja [di'urn] (eikä *['rajm] ja *['diwrn]). Oksitaanissa diereesiä käytetään kutakuinkin samoin kuin katalaanissakin: ai, ei, oi, au, eu ja ou ovat yhteen tavuun kuuluvia diftongeja, kun taas aï, eï, oï, aü, eü ja oü jakautuvat kahteen tavuun.

Kymrissä diereesiä käytetään etupäässä painollisen vokaalin päällä, ja se on useimmiten ensimmäinen kahdesta peräkkäisestä vokaalista. Tyypillinen esimerkki on sana copïo ([kɔ.ˈpi.ɔ], "kopioida", "jäljentää"), jossa vokaalit kuuluvat eri tavuihin, toisin kuin sanassa mopio ([ˈmɔ.pjɔ], "pyyhkiä"). Se esiintyy toisinaan myös kolmesta peräkkäisestä vokaalista ensimmäisen päällä, jonka se tällöin erottaa kahden jälkimmäisen muodostamasta diftongista, esimerkiksi sanassa crëwud, joka lausutaan [ˈkreː.ʊi̯d] (w käsitetään kymrissä vokaaliksi).

Hollannissa treema on välttämätön sellaisissa sanoissa kuin esimerkiksi coëfficiënt, koska digrafit oe ja ie sellaisinaan luetaan yleensä yksinkertaisina vokaaleina (edellinen [u], jälkimmäinen [i]. Yhdyssanoissa treeman sijasta käytetään nykyisin kuitenkin mieluummin yhdysmerkkiä, ja niinpä kirjoitetaan esimerkiksi zee-eend ("merisorsa") eikä enää zeeëend".[8]

Saksassa diereesi esiintyy muutamissa erisnimissä kuten Ferdinand Piëch ja Bernhard Hoëcker.

Treeman käyttö laajeni muutamissa kielissä niin, että sitä alettiin käyttää yleensäkin sen osoittamiseen, että vokaali on lausuttava erikseen. Tämä koski myös vokaaleja, jotka muutoin muodostaisivat digrafeja konsonanttien kanssa tai joita ei muussa tapauksissa äännettäisi lainkaan.

Espanjan, katalaanin, ranskan, galician ja oksitaanin kielissä kirjainyhdistelmät gu ja qu lausutaan e:n ja i:n edellä vain yhtenä konsonanttina, [g] ja [k], ja samoin on qu:n laita ranskassa muidenkin vokaalien edellä. Poikkeustapauksissa, jolloin u kuitenkin lausutaan, sen tai (ranskassa) sitä seuraavan vokaalin yläpuolelle merkitään treema. Ennen kuin portugalin oikeinkirjoitusta vuonna 1990 uudistettiin, treemaa käytettiin varsinkin Brasiliassa samaan tapaan sen tapaisissa sanoissa kuten sangüíneo (s?~'gwiniu ("sangviininen"), mutta vuoden 1990 uudistuksessa se poistettiin portugalin kielestä kokonaan.

Esimerkkejä:

• Espanjassa: pingüino piŋ'gwino "pingviini"
• Katalaanissa: aigües 'ajɣwəs "vedet", qüestió kwəsti'o "aihe", "kysymys"
• Oksitaanissa: lingüista liŋ'gwist? "kielellinen", aqüatic a'kwatik "vedessä elävä"
• Ranskassa: aiguë tai aigüe egy "terävä" (feminiinimuoto); tässä e:tä ei lausuta, ja ilman treemaa sekä u että e olisivat ääntymättömiä eli "mykkiä"
• Galiciassa: mingüei miŋ'gwei "(minä) vetäydyin"
• Luxemburgin kielessä: chance 'ʃãːs "mahdollisuus", chancë ('ʃãːsə, konsonantin edellä, "mahdollisuudet")
• Englannissa: Brontë '.

Käytäntö on omaksuttu myös gandan kieleen, jossa ny on yhden äänteen merkki (ɲ, sama kuin espanjan Ñ), mutta yhdistelmä nÿ luetaan ɲj. Tämä erottaa toisistaan sanat anya aɲa ja anÿa (aɲja.

Ranskassa eräät diftongit, jotka vanhastaan on kirjoitettu kahdella vokaalikirjaimella ja aikoinaan äännettiinkin niin, äännetään nykyisin yksinkertaisina vokaaleina. Esimerkiksi digrafi ai äännetään nykyisin [e]. Ranskassa kuitenkin on myös sanoja, joissa vokaaliäänteet a ja i esiintyvät välittömästi peräkkäin mutta kuuluvat eri tavuihin. Sellaisia ovat esimerkiksi sanat maïs [ma.is], "maissi") ja naïf ([na.iv], "naiivi"). Tällaisissa tapauksissa jälkimmäisen vokaalin päälle merkitään treema osoittamaan, ettei kirjainyhdistelmää aï ole luettava digrafin ai tavoin. Samaan tapaan treema esiintyy myös e:n päällä esimerkiksi sanassa Noël ([nɔ.ɛl], "joulu"), jotta yhdistelmä oe mahdollisimman selvästi erottuisi ligatuurista œ, joka äännetään œ tai ø. Joskus treema esiintyy myös u:n tai y:n päällä, esimerkiksi raamatullisessa miehen nimessä Ésaü ([esa.y], Eesau) sekä Pariisin esikaupungin nimessä L'Haÿ-les-Roses [la.i le ʁoz].

Treemaa käytetään myös ääntymättömän e:n päällä yhtymän gu jäljessä osoittamaan, että tämä äännetään [gy] eikä pelkkänä g:nä kuten muutoin yhtymissä gue ja gui. Esimerkiksi adjektiivi aigu ([egy], "terävä") on feminiinimuodossaan aiguë ([egy]; tämä sana siis lausutaan samoin sekä maskuliini- että feminiinimuodossaan.) Vastaavasti sana ciguë [sigy], "myrkkykatko") lausutaan [sigy]. Vuodesta 1990 lähtien on ollut vireillä oikeinkirjoitusuudistus, jossa treema tällaisissa tapauksissa aiotaan siirtää u:n päälle (aigüe, cigüe), mutta vanha kirjoitusasu on yhä yleisesti käytössä. Uudistus ei kuitenkaan vaikuttaisi esimerkiksi sanaan canoë [kanɔ.e], "kanootti"), koska siinä e lausutaan.

Muutamissa nimissä treema osoittaa, missä kohdissa hiatus kahden vokaalin välillä on aikoinaan ollut, vaikka nykyisin jälkimmäistä vokaalia ei enää äännetä. Sellaisia nimiä ovat esimerkiksi Saint-Saëns [sɛ̃sɑ̃s] ja de Staël [də stal].

Treema eli diereesi on graviksen ohella ainoa tarke, joka englannissa esiintyy toisinaan omakielisissäkin sanoissa; lainoissa esiintyvät joskus myös akuutti, sedilji ja tilde. Sekä treemaa että gravista pidetään nykyisin usein kuitenkin vanhahtavina, ja ne ovat jäämässä pois käytöstä.[9][10]

Treema esiintyy englannissa joissakin etu- ja sukunimissä sen merkkinä, että kaksi peräkkäistä vokaalia on äännettävä toisistaan erillisinä, ei diftongina, ja että molemmat äännetään. Sellaisia ovat esimerkiksi nimet Chloë ja Zoë, joissa e ilman treemaa voitaisiin jättää kokonaan ääntämättä. Myös sukunimessä Brontë (') treema osoittaa, että loppu-e on äännettävä.[11] Jotkut sanat saatetaan vaihtoehtoisesti kirjoittaa joko treemalla tai ilman sitä, esimerkiksi naïve (naiivi") sekä nimet Boötes tai Bootes sekä Noël ja Noel. Sanoissa, joissa oo lausutaan kahtena erillisenä vokaalina, treemaa saatetaan myös käyttää jälkimmäisen o:n päällä, esimerkiksi sanassa coöperate ("toimia yhdessä", "myötävaikuttaa"), jossa muun muassa The New Yorker sitä yhä käyttää.[12][13]

Kirjainta Ÿ käytetään englanninkielisessä tekstissä joskus kreikan ypsilonin vastineena kreikkalaisissa nimissä, kun se muodosta hiatuksen a:n (alfan) kanssa. Esimerkiksi Herodotoksen mainitsema persialainen nimi Artayktes (kreik. Ἀρταΰκτης kirjoitetaan englanniksi usein Artaÿctes, ja Peloponnesoksen Taygetos-vuoren nimi (kreik. Ταΰγετος) samaan tapaan Mount Taÿgetus.

Umlaut-merkin vanhat ja uudet muodot

Umlautin kehitys Sütterlinissä: schoen ("kaunis") muuntui ensin muotoon schoͤn ja lopulta muotoon 'schön.

Saksan ääntämyksessä umlaut esiintyi jo muinaisyläsaksassa ja kehittyi edelleen keskiyläsaksalaisena aikana. Kirjoituksessa ä- ja ö -äänteiden merkkinä käytettiin alun perin yhdistelmiä ae ja oe jotka esiintyivät latinassakin. Myöhemmin tuli tavaksi kirjoittaa nämä kirjaimet yhteen: Æ ja Œ, joista edellinen on yhä käytössä tanskassa ja norjassa, tai e saatettiin kirjoittaa pienoiskoossa a:n yläpuolelle. Vähitellen tämä e yksinkertaistui muodoltaan jonkinlaiseksi tilden tapaiseksi viivaksi (~) viivaksi, jollaista suomalaisessa kaunokirjoituksessa edelleen käytetään pisteiden sijasta, tai lopulta kahdeksi pisteeksi.[14] Alkuperäinen kirjoitustapa on kuitenkin yhä säilynyt joissakin nimissä kuten Goethe, Goebbels ja Staedtler.

Kun goottilaisia kirjaintyyppejä käytettiin myöhäiskeskiaikaisissa saksalaisissa käsikirjoituksissa ja myöhemmin painettuinakin, kirjaimen yläpuolelle merkitty <e> oli yhä selvästi tunnistettavissa e-kirjaimeksi, mutta toisinaan se korvattiin käsikirjoituksissa jo keskiajan lopulla kahdella pisteellä.

Uuden ajan alussa Saksassa kehittyi kaunokirjoitustyylejä, joista Sütterlin on myöhäisin ja tunnetuin. Niissä <e>-kirjaimen muodosti kaksi lähellä toisiaan olevaa pystysuoraa viivaa, ja toisen kirjaimen yläpuolelle tarkkeena merkitty <e> näytti kahdelta pieneltä viivalta. Tämän käsin kirjoitetussa tekstissä noudatetun käytännön mukaisesti tuli jo 1500-luvun lopulla painetussakin tekstissä tavaksi merkitä umlaut kahdella pisteellä sen vokaalin yläpuolella, jota se koskee.

Nykyisin käsin kirjoitetuissa teksteissä umlautin merkki vaihtelee muodoltaan ja saattaa muistuttaa esimerkiksi tildeä, lainausmerkkiä, viivamerkkiä tai pienoiskokoista u-kirjainta. Epätavallisia muotoiluja käytetään joskus myös graafisessa muotoilussa merkin mahduttamiseksi suppeaan tilaan tai muista tyylillisistä syistä.[15] Merkki saatetaan kääntää pystysuoraan asentoon tai sijoittaa kirjaimen sisään.[16][17][18]

Mikäli umlaut-kirjaimet eivät ole käytettävissä, saksankielisessä tekstissä on nykyisinkin tavallista korvata umlaut-merkki vokaalin jälkeen merkityllä e-kirjaimella.[19] Täten esimerkiksi Schröder kirjoitetaan Schroeder. Koska ö lausutaan aivan toisin kuin o, umlaut-merkin jättäminen yksinkertaisesti kokonaan pois ei ole hyväksyttävää. Joskus vain umlaut erottaa toisistaan eri sanoja kuten schon ("jo") ja schön ("kaunis") tai taivutusmuotoja kuten Mutter ("äiti") ja Mütter ("äidit").

Toisin kuin esimerkiksi suomessa ja ruotsissa, umlautilla varustettuja kirjaimia ei saksassa kuitenkaan katsota aakkosjärjestyksen kannalta eri kirjaimiksi. Aakkostettaessa saksalaisia sanoja, jotka vain umlaut erottaa toisistaan, umlautilla varustettu sijoitetaan yleensä jälkimmäiseksi seuraavaan tapaan:

1. Schon
2. Schön
3. Schonen

Toisinaan varsinkin nimiä aakkostettaessa noudatetaan kuitenkin tapaa, jonka mukaan ä, ö ja ü katsotaan samanarvoiseksi yhdistelmien ae, ie ja oe kanssa:

1. Schön
2. Schon
3. Schonen

Itävallassa puhelinluetteloissa ö tulee yhdistelmän oz jälkeen:

1. Schon
2. Schonen
3. Schön

Sveitsissä umlaut-kirjaimet Ä, Ö ja Ü suuraakkosina esiintyessään korvataan yhä toisinaan digrafeilla Ae, Oe ja Ue. Tapa on tullut käyttöön, koska sveitsiläisissä kirjoituskoneissa ranskalaiset aksenttimerkit kirjoitetaan samalla näppäimellä kuin umlaut, jolloin vain sen lisäksi on käytettävä vaihtonäppäintä. Suuraakkosina käytetyt umlaut-kirjaimet voidaan kuitenkin saada aikaan painamalla ensin lainausmerkin näppäintä ("), sen jälkeen palautusnäppäintä ja näppäilemällä sen jälkeen se kirjain, jonka päälle umlaut-merkki halutaan.

Saksasta kirjaimet Ä, Ö ja Ü tai ainakin osa niistä ovat lainautuneet useihin muihinkin kieliin, muun muassa azeriin, karjalaan, ruotsiin, saamelaiskieliin, slovakiaan, suomeen, turkkiin, unkariin ja viroon. Näistä virossa esiintyvät kaikki kolme: Ä, Ö ja Ü, suomessa ja ruotsissa sen sijaan vain Ä ja Ö, unkarissa vain Ü ja Ö[20], slovakiassa sekä inarin- ja koltansaamessa vain Ä.[21][22] Koska unkarissa pitkät vokaalit merkitään akuutilla, kieleen on syntynyt myös tarke, joka näyttää kahdelta akuutilta ja joka merkitsee pitkää etuvokaalia vastaten siten merkitykseltään sekä akuuttia että umlautia. Täten ö merkitsee lyhyttä ja ő pitkää vokaalia.[20]

Kielissä, joissa näitä tarkkeellisia kirjaimia käytetään, ne tarkoittavat samantapaisia äänteitä kuin saksassakin. Skandinaavisissa kielissä lisäksi esiintyy monien sanojen monikkomuodoissa täysin saksan umlaut-ilmiön kaltainen äänteenmukaus, omljud. Suomessa tämänkaltaista vartalon vokaalin vaihtelua ei ole, mutta samassa taivutuspäätteessä esiintyy vokaalisoinnun sääntöjen mukaisesti joko a tai ä tai vastaavasti o tai ö.

Virossa ja saamelaiskielissä ä ja ö merkitsevät samoja äänteitä kuin suomessakin ([æ] ja [ø]). Ruotsissa ä voi olla myös pitkän e-äänteen merkki. Slovakiassa se äännetään nykyisin tavallisesti [ɛ], joskus yhä vanhahtavasti [æ]; sen päällä olevasta merkistä käytetään nimitystä dve bodky ("kaksi pistettä") ja ä-kirjaimsesta sen mukaisesti nimitystä a s dvomi bodkami ("kaksipisteinen a").

Kuten saksassa, myös unkarissa ü ja ö korvataan toisinaan, varsinkin sähkösanomissa ja telexissä yhdistelmillä ue ja oe. Samoilla yhdistelmillä voidaan korvata myös niitä muistuttavat ő ja ű -kirjaimet.

Luxemburgin kielessä (Lëtzebuergesch) treemalla varustetut kirjaimet ä ja ë tarkoittavat painollista švaan kaltaista vokaalia. Koska merkki näin ollen osoittaa myös painon, sitä ei voida käyttää u:n pällä, vaan ü:n sijasta kielessä käytetään yhdistelmää ue.

Kun turkin kielessä vuonna 1928 siirryttiin arabialaisista kirjaimista latinalaisiin, käyttöön otettiin myös monia eri kielissä esiintyneitä tarkkeellisia kirjaimia, niiden joukossa ü ja ö.[23] Turkissa nämä lausutaan samoin kuin saksassakin.

Kun tämä saksasta lainattu tarke ei muissa kielissä liity saksalle tyypilliseen umlaut-äänteenmuutokseen, ne on alettu käsittää eri kirjaimiksi eikä niitä voida saksan tapaan korvata yhdistelmillä ae, oe ja ue. Esimerkiksi suomessa ja virossa viimeksi mainitut äännetäänkin aivan toisin. Joissakin germaanisissakin kielissä kuten ruotsissa ne käsitetään eri kirjaimiksi, vaikka ruotsissa esiintyykin täysin saksan umlautia vastaava äänne­ilmiö, omljud (esimerkiksi monikkomuodoissa man/män, "mies"/"miehet" ja fot/fötter, "jalka"/"jalat"). Esimerkiksi suomessa, ruotsissa ja virossa nämä treemalla varustetut kirjaimet on lisätty aakkosjärjestyksen loppuun, minkä vuoksi samatkin nimet aakkostetaan näissä kielissä toisin kuin saksassa. Teknisistä syistä joissakin yhteyksissä, esimerkiksi Ruotsin passin koneella luettavassa osassa kirjaimet ä ja ö kuitenkin korvataan yhdistelmillä ae ja oe (ja kirjain å yhdistelmällä aa).

Tanskan ja norjan kielissä Ä:n ja Ö:n sijasta käytetään kirjaimia Æ ja Ø.

Volapükissä etuvokaalit merkittiin aluksi kirjainten a, o ja u fraktuuraversioilla, mutta myöhemmin ne korvattiin samoilla treemalla varustetuilla vokaaleilla, joita saksassakin käytetään.

Treemalla varustettuja vokaaleita, varsinkin ü:tä käytetään myös translitteroidessa eräitä sellaisia kieliä, joita ei kirjoiteta latinalaisilla kirjaimilla. Esimerkiksi mandariinikiinan sana 女 ("naispuolinen") translitteroidaan Pinyin-järjestelmässä nǚ, joskin se toisinaan mukavuussyistä saatetaan kirjoittaa myös nv, sillä v:tä ei pinyinissä muutoin käytetä. Tiibetin kielen pinyin-translitteroinnissa vokaaleilla ä, ö ja ü on kutakuinkin samat äännearvot kuin saksassa.

Treema on otettu käyttöön etuvokaalien merkkinä myös muutamissa kielissä, joita kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla, kuten marin ja hantin kielessä. Näissä kielissä ӓ ja ӧ lausutaan suunnilleen samoin kuin samannäköiset kirjaimet suomessakin ja ӱ kuten suomen y. Muutamissa muissa Venäjällä puhutuissa vähemmistökielissä esiintyvät myös kirjaimet ӛ, ӫ ja ӹ.

• Aimaran kielessä treema kirjaimissa ä, ï ja ü' on pitkän vokaalin merkki.
• Albanian ja kasubin kielissä ë merkitsee švaa-vokaalia.
• Baskin kielen Soulen murteessa ü merkitsee suomen y:n kaltaista vokaalia.
• Hollanninkielisissä käsin kirjoitetuissa ja toisinaan painetuissakin teksteissä saattaa esiintyä ÿ:n näköinen kirjain, mutta kyseessä ei tällöin ole lisämerkillä varustettu Y vaan hollannissa ligatuurina esiintyvän IJ-kirjaimen muoto.
• Komin kielessä ӧ esiintyy [ə] -vokaalin merkkinä. Koska tällaista kirjainta ei muissa kyrillisillä aakkosilla kirjoitetuissa kielissä esiinny, se saattaa aiheuttaa teknisiä hankaluuksia, vaikka sillä onkin oma koodiarvonsa Unicodessa.
• Liguurin kielen virallisessa oikeinkirjoituksessa ö merkitsee pitkää vokaalia [o:]
• Maorin kielessä treemaa (esimerkiksi sanassa Mäori) käytettiin ennen usein pitkän vokaalin merkkinä tietokoneella kirjoitetussa tekstissä macronin sijasta, koska treema oli monissa järjestelmissä käytettävissä, macron sen sijaan ei.[24][25]
• Pahawh Hmongissa treema on yksi toonien merkeistä.
• Senecan kielessä ë ja ö ovat nenävokaaleja, jota vastoin ä lausutaan [ɛ] samoin kuin saksassakin.
• Vurësin kielessä, jota puhutaan Vanuatussa, ë luetaan [œ] ja ö [ø].
• Treema käytettiin alkujaan myös kyrillisten kirjainten yhteydessä muinaiskirkkoslaavia kirjoitettaessa. Nykyäänkin venäjän ja valkovenäjän kirjaimistoihin kuuluu kirjain Ё, joka lausutaan [o] tai [jo], joskin venäjässä pisteet sen päältä usein jätetään pois, ellei tämä voi johtaa väärinymmäryykseen. Ukrainassa Ї otettiin 1870-luvulla käyttöön [ji] -äänteen merkkinä, kun taas pelkkä і ännetään [i].

Mayakieliin kuuluva jacaltec ja malagassi ovat niitä harvoja kieliä, joissa treema esiintyy n-kirjaimen päällä. Kummassakin n̈ merkitsee velaarista nasaalia eli "äng-äännettä" [ŋ].

Udmurtissa kaksi pistettä esiintyy usein myös konsonanttien päällä: ӝ [dʒ], ӟ [dʑ] ja ӵ [tʃ]).

Ḧ ja ẍ merkitsevät äänteitä [ħ] ja [ʁ] kurdin kielen kirjaimistossa. Nämä ovat arabian kielestä lainattuja äänteitä.

Ÿ on yleensä vokaali, mutta sitä käytetään konsonantin (puolivokaalin) [ɰ] merkkinä tlingitin kielessä. Kyseessä on [w]:n kaltainen äänne, joka kuitenkin lausutaan käyttämättä huulia. Sama äänne esiintyy myös tsimšin kielessä, jossa se kirjoitetaan ẅ.

Joissakin Vanuatussa puhutuissa kielissä kahta pistettä käytetään konsonanttien päällä osoittamaan lingvolabiaalisia konsonantteja. Esimerkiksi arakissa bilabiaalinen p [p] on erotettava lingvolabiaalisesta p̈ [t̼]:stä, bilabiaalinen m [m] lingvolabiaalisesta m̈:stä [n̼] ja bilabiaalinen v [β] lingvolabiaalisesta v̈:stä [ð̼].

Treemalla varustettu ä (ä¨) ei kuulu minkään kielen kirjaimistoon, mutta sitä käytetään joskus tāʾ marbūṭan (ة ) vastineena arabian kielen translitteroinnissa.

Syyrian kielessä käytetään sanan monikon merkkinä siyame -nimistä tarketta, joka muodostuu kahdesta kirjaimen yläpuolelle merkittävästä pisteestä. Esimerkiksi ܒܝܬܐ (bayta) merkitsee "talo", kun taas ܒܝܬܐ (bayta) merkitsee "talot". Siyamea käytetään varsinkin, kun sanassa ei ole vokaalia, joka muutoinkin erottaisi monikon yksiköstä. Siyame on historiallisesti eri alkuperää kuin diereesi ja umlaut-merkki, mutta nykyisessä tietotekniikassa sitä vastaa sama Unicode-merkki. Tämä saattaa kuitenkin johtaa syyrian kielen väärään tulkinaan.

Treemaa vokaalien päällä käytetään englanninkielisissäkin maissa toisinaan mainonnassa ja tavaramerkkien nimissä huomion herättämiseksi tai kun nimen halutaan vaikuttaa vierasmaalaiselta. Tyypillinen esimerkki on yhdysvaltalainen jäätelömerkki Häagen-Dazs.

Myös joidenkin heavy metal -yhtyeiden nimissä treemaa käytetään ilman, että sen on tarkoitus vaikuttaa ääntämykseen mitenkään. Tällöin siitä käytetään nimitystä "Heavy metal -umlaut".

Umlaut-kirjaimet saksalaisella näppäimistöllä.

Suomalaisella näppäimistöllä Ä- ja Ö-kirjaimilla on omat näppäimensä, kuten Å:llakin, Ü:llä sen sijaan yleensä ei. Englanninkielisissä maissa käytetyissä näppäimistöissä näitä ei ole, mutta nämä kirjaimet voidaan saada aikaan useammallakin eri tavalla.

Microsoft Wordin Windows -versiossa kirjaimet, joiden päällä on kaksi pistettä, saadaan aikaan painamalla Crtl-Shift ja sen jälkeen kyseinen kirjaimen näppäintä.

Linuxissa kirjaimet, joiden päällä on kaksi pistettä, saadaan aikaan painamalla AltGr-Shift-: ja sen jälkeen kyseisen kirjaimen näppäintä.

Mac OS:ssa ja OS X:ssa kirjaimet, joiden päällä on kaksi pistettä, saadaan aikaan näppäilemällä Option·U ja sen jälkeen kyseisen kirjaimen näppäintä. Tämä toimii englantilaisella ja muillakin näppäimistöillä ja on selostettu tarkemmin näiden järjestelmien ohjekirjoissa.

X Window System -pohjaisissa järjestelmissä, joihin sisältyy Compose -näppäin, kahdella pisteellä varustetut kirjaimet saadaan aikaan näppäilemällä Compose, " (i.e. ") ja sen jälkeen kyseisen kirjaimen näppäintä. Compose·⇧ Shift ja kyseisen kirjaimen näppäin saattaa järjestelmän asetuksista riippuen myös toimia ja tuottaa saman merkin. Useimmissa nykyisissä UNIXin tapaisissa järjestelmissä voidaan myös näppäillä Compose·⇧ Shift·U ja sen jälkeen halutun merkin Unicode -arvo. Täten esimerkiksi näppäily Compose·⇧ Shift·U, 00F6, jonka jälkeen painetaan välilyöntinäppäintä tai ↵ Enter, antaa tulokseksi pienen ö:n, koska sen Unicode-arvo on U+00F6.

Joissakin käyttöjärjestelmissä treemalla varustettuja kirjaimia voidaan kirjoittaa alt-koodeilla. Esimerkiksi Microsoft Windowsissa ne saadaan aikaan näppäimistöasetuksissa, ne saadaan painamalla Alt-näppäintä ja sen jälkeen numeronäppäimistöllä halutun merkin sijainti kymmenjärjestelmän lukuna Windowsin koodisivulla, edellyttäen että järjestelmän koodisivu on oikea. Myös koodisivulla 850 olevia lukuarvoja, joissa ei ole etunollia, voidaan käyttää. Näillä on tosin vähemmän merkitystä suomalaisella näppäimistöllä, jossa å, ä ja ö ovat valmiiksi mukana samoin kuin merkit ¨, ´`^ ja ~, jotka voidaan yhdistää mihin vokaalikirjaimeen tahansa.

2000-luvun alussa on ilmestynyt useita käyttöliittymiä, joissa näppäimistö ilmaantuu näyttöruudulle, jolloin merkit saadaan aikaan koskettamalla siitä oikeaa kohtaa sormella tai jollakin esineellä. Näillä kosketusnäytöillä muunnetut merkit saadaan toisinaan aikaan vastaavalla tavalla kuin erillisillä (hardware-)näppäimistöilläkin, mutta joissakin niistä on käytössä muitakin keinoja, joilla perusnäppäimen painalluksen jälkeen voidaan valita jokin toiminto. Pehmeissä näppäimistöissä voi myös olla useita toimintoja, joista yksi vastaa kirjaimia, toinen numeroita ja kolmas muita merkkejä.

Windows 8:n versioissa 8.1 ... 8.10 kosketusnäytöillä kirjaimet ä ë ï ö ü ẅ ja ÿ saadaan aikaan pitämällä sormi vastaavan pisteettömän kirjaimen kohdalla ja painamalla " tai pitämällä myös ~ tai ^ alhaalla. Vastaavat suuraakkoset saadaan painamalla samaan aikaan myös vaihtonäppäintä (Shift).

iOS:ssa useimmat eurooppalaisissa kielissä esiintyvät tarkkeelliset kirjaimet saadaan aikaan pitämällä jokin näppäin painettuna samaan aikaan kun toista painetaan.

Standardissa ISO 8859-1 kirjaimet ä, ë, ï, ö ja ü ovat mukana sekä suur- että pienaakkosina, ÿ sen sijaan vain pienaakkosena. Suuri Ÿ otettiin mukaan standardin myöhemmissä versiossa ISO 8859-15 ja Windows-1252.

Unicodessa ovat mukana kaikki ISO-8859:n merkit, ja lisäksi siinä on yhdistyvä merkki U+0308, jolla treema saadaan seuraavan merkin päälle, olipa tämä mikä tahansa. Lähinnä yhteensopivuussyistä vanhempien järjestelmien kanssa joillakin kirjaimilla, joiden päällä on kaksi pistettä, on useita koodiarvoja, jotka tuottavat saman näköisen kirjaimen.

Toisinaan on tarpeen erottaa toisistaan umlaut- ja diereesimerkit. Tällaisissa tapauksissa ISO/IEC JTC 1/SC 2/WG 2 suosittelee meneteltäväksi seuraavasti:

• Umlautin merkitsemiseksi käytetään yhdistävää treemaa (U+0308)
• Diereesin merkitsemiseksi käytetään yhdistävää grafeemiliitintä (CGJ, U+034F) yhdessä yhdistävän treeman (U+0308) kanssa.

Versiosta 3.2.0 lähtien Unicodessa on ollut käytettävissä myös "COMBINING LATIN SMALL LETTER E", jonka koodiarvo on U+0364 ja jolla voidaan tulostaa vanhemman typografian mukainen umlaut-merkki.

HTML:ssä kahdella pisteellä varustetut vokaalit saadaan aikaan muotoa &?uml; olevalla merkinnällä, missä ? voi olla a, e, i, o, u, y tai niistä jotakin vastaava suuraakkonen. Ÿ:tä lukuun ottamatta kaikki nämä ovat mukana myös standardissa ISO 8859 ja näin ollen niitä vastaa merkistöissä ISO 8859-1 (-2, -3, -4, -9, -10, -13, -14, -15, -16 samat koodiarvot kuin Unicodessakin. Standardissa ISO 8859-15 sekä Unicodessa myös Ÿ on mukana, ja Unicodessa on joukko muitakin treemalla varustettuja kirjaimia.

Huomautus: kum umlaut-kirjaimet on korvattava pelkillä ASCII-merkeillä, voidaan saksan kielessä käyttää merkintöjä ae, oe ja ue, muissa kielissä vastaavia kirjaimia ilman pisteitä.

TeX ja siitä johdetut järjestelmät kuten LaTeX sallivat myös kirjainten päälle merkityt treemat. Yleisin tapa on käyttää ohjausmerkkijonoa \", jonka jäljessä on kyseinen kirjain, esimerkiksi \"u. Hyvä tapa on käyttää lisäksi aaltosulkuja: {\"u} tai \"{u}.

TeX'istä on olemassa myös "saksalainen" versio. Siinä ohjausmerkkijono " (ilman kenoviivaa) tuottaa Umlaut-merkin. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia, jos dokumentin pääkieli ei ole saksa. Kun XeTeX:n ja XeLaTeX:n myöhemmässä kehityksessä on otettu käyttöön Unicode, on myös mahdollista syöttää Unicode-merkki suoraan dokumenttiin yhdistelmänäppäimen tai Unicode-syötteen avulla.

TeX'in alkuperäisiä ohjausmerkkijonona voidaan yhä käyttää, ja niillä saadaan sama lopputulos. Kaikkein varhaisimmissa Tex'in versioissa treeman pisteet tulivat kuitenkin liian kauas kirjaimen yläpuolelle.

Kaikki nämä keinot voidaan myös yhdistää minkä tahansa kirjasintyypin kuten kursiivin tai lihavoinnin kanssa.

Matemaattisissa merkinnöissä treema kirjaimen yläpuolelle saadaan aikaan merkkijonolla "\ddot{}".