Transnistrian sota

Sodassa vaurioitunut rakennus Benderissä valokuvassa vuodelta 2014.

Nykyinen Moldova oli aikanaan osa Moldavian ruhtinaskuntaa. Vuonna 1812 alueesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Tuolloin seutu tunnettiin Bessarabiana. Suurimmasta osasta nykyistä Moldovaa tuli vuonna 1918 osa Romaniaa.[1] Transnistriasta tuli ensimmäistä kertaa oma hallinnollinen alueensa, kun Neuvostoliitossa Dnestrin itäpuolisilla alueilla perustettiin Moldavian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (Moldavian ASNT) vuonna 1924. Neuvostoliitto liitti itseensä myös muun Moldovan Molotov–Ribbentrop-sopimuksen pohjalta vuonna 1940. Toisen maailmansodan jälkeen Moldavian ASNT liitettiin Moldavian sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[2]

Moldavian neuvostotasavallassa oli slaavilainen ja suurelta osin venäjänkielinen vähemmistö, joka keskittyi etenkin Dnestrin itäpuolisille alueille. Neuvostoliiton kaudella aluetta pyrittiin myös venäläistämään.[1] Viranomaiset pyrkivät luomaan alueelle omaa identiteettiään pyrkien erottamaan sen selvemmin Romaniasta. Neuvostoliitto alkoi kuitenkin lopulta romahtaa.[2] Vuonna 1990 Moldaviassa järjestettiin parlamenttivaalit. Suuri osa valituista ehdokkaista oli etnisiä moldovalaisia, mikä huolestutti slaavilaista vähemmistöä. Slaavit pelkäsivät mahdollista liitosta Romaniaan. mihin viittasi esimerkiksi romanian julistaminen viralliseksi kieleksi. Toukokuussa 1990 Dnestrin itäalueet ilmoittivat, että ne eivät tunnusta vaalien tulosta. 2. syyskuuta ne julistautuivat itsenäiseksi Moldaviasta Transnistriana pääkaupunkinaan Tiraspol.[1] Ensimmäiset aseelliset yhteenotot käytiin Dubăsarissa Dnestrin länsipuolella 2. marraskuuta 1990, kun moldovalaiset sotilaat avasivat tulen joen ylittäneen sillan tukkineita transnistrialaisia sotilaita vastaan.[2] 27. elokuuta 1991 Moldova julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta. Transnistria vastasi äänestämällä liittymisestä Neuvostoliittoon 2. syyskuuta samana vuonna.[1]

Muistomerkki Benderissä.

Muistomerkki Chișinăussa.

Yhteenotot alkoivat taas Dubăsarista 2. maaliskuuta 1992. Dubăsarissa taistelut jähmettyivät paikalleen. Alueella oli noin 25 000 miehen venäläinen 14. armeija, joka sotilaallisesti oli selvästi kumpaakin yhteenottojen osapuolta vahvempi. Transnistrialaiset olivat saaneet aseistusta ryöstelemällä niitä venäläisiltä, minkä lisäksi venäläisiä joukkoja syytettiin myös heidän tarkoituksellisesta tukemisestaan tarvikkein. Venäjä yritti tehdä diplomaattisen väliintulon konfliktissa. Joka tapauksessa Venäjän varapresidentti Aleksandr Rutskoi ehdotti 15. maaliskuuta neuvotteluja osapuolten välille. Moldovalaiset eivät niihin kuitenkaan suostuneet. Sen sijaan Moldovan presidentti Mircea Snegur julisti 28. maaliskuuta maahan hätätilan ja vaati Transnistrian lakkauttamista. Rutskoi ehdotti tällöin, että venäläinen 14. armeija puuttuu asioihin suoraan etnisten venäläisten suojelemiseksi. Joukot pysyivät kuitenkin vielä jonkin aikaa puolueettomina.[2]

18. toukokuuta 1992 moldovalaisten joukkojen onnistui vallata Dubăsarin kaupunki. Venäläiset eivät vieläkään reagoineet tapahtumien kulkuun. 19. kesäkuuta samana vuonna moldovalaiset hyökkäsivät edelleen Benderin. Transnistrialaiset olivat selvästi alakynnessä ja heidän romahdustaan odotettiin nopeasti. Tällöin venäläisen 14. armeijan komentaja kenraalimajuri Aleksandr Lebed päätti puuttua asioihin transnistrialaisten puolella. Virallisesti syyksi annettiin venäläisten joukkojen evakuoinnin mahdottomuus, mikäli ne eivät puuttuisi konfliktiin. Venäläiset alkoivat tulittaa moldovalaisia tykistöllään ja moldovalaiset kärsivät suuria tappioita. Human Rights Watchin mukaan taisteluissa Benderin suunnalla sai surmansa myös useita siviilejä. Sodan taistelut olivat käytännössä päättyneet seuraavana päivänä.[2]

Virallinen tulitauko Moldovan ja Venäjän solmittiin 21. heinäkuuta 1992.[1] Osapuolten välille perustettiin sen nojalla 10 kilometrin levyinen demilitarisoitu vyöhyke.[3] Uppsalan yliopiston Uppsala Conflict Data Program-hankkeen mukaan konfliktin aikana sai surmansa kaikkiaan 585 henkilöä.[1] Suurempien arvioiden mukaan kuolleita jopa 700.[3]

Transnistrian tilanteen ratkaisemiseksi on myöhemmin käyty monia neuvotteluja ilman lopullista tulosta. Kiistakysymyksiä ovat olleet Transnistrian asema tulevaisuudessa, sekä venäläisten joukkojen läsnäolo.[1] Konflikti on jäänyt jäätyneeseen tilaan. Transnistria on edelleen käytännössä itsenäinen Moldovasta, joskaan sillä ei ole kansainvälistä tunnustusta. Paikalliset viranomaiset ovat esittäneet aikeenaan olevan lopulta liittyminen Venäjään.[3]